maanantai 5. maaliskuuta 2012

Pauliina Susi: Ruuhkavuosi



Vuoden pääprojektit (nimeä kolme):
1. Gradu ja ura (tee!)
2. Talo (rakenna!)
3. Vauva (synnytä!)


Omat tämän vuoteni pääprojektit lienevät sitten gradu (tee!), työ (hanki!) ja talo (muuta, ei onneksi sentään rakenna!). Samaistuminen oli siis välitön, kun aloitin lukemaan Pauliina Suden Ruuhkavuotta (Tammi, 2005).

Minna. Se on kaikki sinusta itsestäsi kiinni. Sinä onnistut. Don't worry. Just do it.
Minä teen sen. Minä pystyn siihen. Pitää vain olla tehokkaampi, tarmokkaampi. Vatvoa vähemmän, tehdä enemmän. Nukkua enemmän, syödä terveellisemmin. Juoda enemmän kahvia.


Minna Mäkinen on 30, nyt on aika laittaa elämä kuntoon. Saman vuoden aikana on tarkoitus saada sosiaalipsykologian gradu valmiiksi, aloittaa työura, synnyttää vauva ja rakentaa Harri-miehen kanssa talo Pornaisiin. Apuna on kalenteri, jonka kannessa lukee Don't worry, lisätyönä Rakkauden valtakunta -kioskikirjallisuuden kääntäminen ja toki niitä sosiaalisia suhteitakin pitäisi Karoliinaan Kaisaan Sariin hoitaa. Vaan eipä ole ihan helppoa suorittaa kaikkea, vaikka tarmoa onkin ensi alkuun kuin pienessä kylässä.

Ensin liika stressi meinaa käynnistää synnytyksen etuajassa, myöhemmin sitten alkaakin putkiremontti kerrostalossa ja on pakko muuttaa asuntovaunuun mutaisen tontin laidalle. On muskari, vauvauinti, timpurin käynnit, painajaiset, gradu, puklut ja valmisruoat. Että huhhei vaan.

Takakannessa on pätkä Savon Sanomien arviosta: Pauliina Suden kirja Ruuhkavuosi on hysteerisen hauska ja miestä kasvattava lukuelämys siitä, kuinka lapsi voi myllertää äitinsä ja muun maailman jopa ennen syntymäänsä. Ja tämän perusteella minä sitten odotin jotain humoristista. No eipä ollut hysteerisen hauska minusta, anteeksi vaan. Tunnistan tästä kyllä absurdia huumoria, mutta eipä tämä kauheasti naurattanut. Tiedän nimittäin itse miten kauheaa on olla pitäisipitäisipitäisideadlinekalenteripitäisi -koukussa. Siis ihan oikeasti tiedän. Ja tämä kirja kuvaa sitä todella hyvin. Mutta ehkä tämä herra Savon Sanomain arvostelijan mukaan oli hauska, hänen miehisestä näkökulmastaan (ja anteeksi nyt tämä purkaus, totta kai tätä voi lukea monesta näkökulmasta).

Edellinen jupinani ei kuitenkaan tarkoita, ettei Suden esikoinen olisi ollut hyvä. Minä nimittäin pidin tästä kirjasta todella paljon. Tai en nyt voi sanoa nauttineeni sen lukemisesta, mutta se on mielestäni hyvä kirja. Erittäin osuva kuvaus siitä, mitä voi tapahtua jos onnistuu humpsahtamaan siihen kaivoon, jossa läsnä on vain päänsisällä kettuileva coachaaja-kalenteri, kiire ja oma pää eikä sieltä osaa enää nähdä ulkomaailmaan. Ja silloin ihminen muuttuu, eikä se ole kaunista katseltavaa.

Mistä voin sanoa pitäväni on Suden kirjoitustyyli. Se etenee hyvään tahtiin ja siinä käytetään mielestäni kiinnostavia tyylikeinoja. Niin kuin vaikka sanarykelmät, joiden väliin ei tarvita pilkkua kun kertojaa muutenkin hengästyttää. Paukkuvat vinkuvat ulisevat rätisevät.

Minua ihan hengästyttää tämän lukemisen jälkeen, koska tämä on niin totta. Välillä minä olin tuskaantunut Minnaan, toisaalta teki mieli sanoa että möllötä siellä nyt hetki ja sitten hengität ja teet. Kyllä se siitä. Ja lopetat sen pitäisi-sanan käytön heti nyt. Itsekin harjoittelen sitä vielä, mutta kyllä siihen pystyy.

Ruuhkavuosista hengästytty myös Uudenkuun aikaan -blogissa, jossa ei myöskään naurettu.

ps. Jos haluat lukea realistista mutta pilke silmäkulmassa, siis oikeasti, kirjoitettua tekstiä niin suosittelen Vuoden mutsi -blogia (ja ihan näin mututuntumalla sitä samannimistä kohta ilmestyvää kirjaakin).

pps. Jos joku joskus hankkii minulle kalenterin jossa lukee kannessa Don't Worry niin minä ehkä lyön sitä ihmistä.

Pauliina Susi : Ruuhkavuosi.
Tammi, 2005. 254 s.
Kansi: Mia Hujanen

18 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoista lukea tästä. Poimin tämän alesta hyllyyni odottamaan, minunkin tuntui helpolta samaistua tähän takakannen perusteella:) Vaikka gradusta ja muutostakin on jo aikaa...

    Erityisen kiinnostava oli huomiosi tarinan hauskuudesta / tai hauskuttomuudesta (mikä sana, sori, ei pysty maanantaiaamuna tämän parempaa): täytyy ilmeisesti lukea tämä ja selvittää, miten itse kirjan kokee. Mutta voihan tämä olla myös sukupuolikysymys tosiaan, ehkä miehille avautuu tässä jotakin tahatonta komiikkaa meistä naisista, joka taas meistä ei ole OLLENKAAN hauskaa ;)
    Aurinkoista viikkoa, Linnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen että tämä tosiaan on sukupuolikysymys, miehillä kun tuppaa olemaan melko erilainen ongelmanratkaisutaktiikka yleensä kuin naisilla ja tämän kirjan mieshahmo, Harri, on aika sellainen perustykättävä mies. Minä luulen että miesten ajattelutapa vain on niin erilainen ettö he näkevät tässä paremmin sen absurdiuden (koska kyllä tämä absurdia on, mutta silti todellinen ongelma).

      Kiinnostuksella odottelen jos/kun tästä kirjoitat!

      Poista
  2. Huuuuuh, ehkä minunkin PITÄISI tarttua tähän. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Vaikkei itsellä ole taloja eikä vauvoja näkyvissä, muuten tuo elämänhallinta on silloin tällöin vähän niin ja näin. Tekee hyvää lukea siitä, nähdä jonkun toisenkin silmien läpi se kaaos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi ja pitäisi ;) Minulle tämä oli ehkä sellainen omien ongelmien uudelleenkohtaamisen mahdollistava kokemus ja vaikka toisaalta ahdisti niin sitä kyllä myös ymmärsi nyt paremmin muiden reaktioita ja niin päinpois. Terapiakirja ;)

      Poista
  3. Olipa kiva lukea postaus tästä kirjasta, sillä itsekin tykästyin tähän kirjaan aikoinani kovasti. Hyvin vähän kirjasta on jäänyt mieleen, lukemisesta on jo ainakin viisi vuotta aikaa. Outoa etten ole sen koommin tarttunut tämän kirjailijan kirjoihin, koska kuten jo mainitsin, tämä oli oikeinkin hyvä lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susi vaikuttaa kyllä todella mielenkiintoiselta ja taitavalta kirjailijalta. Helmetistä vaikuttaisi löytyvän ainakin neljä romaania, pitänee kokeilla. :) Mukava kuulla, että sinäkin pidit!

      Poista
  4. Olen lukenut kirjan vuonna 2005, ja muistiinpanoni alkavat virkkeillä: "Kirjaa mainostetaan takakannessa viihdyttäväksi ja vauhdikkaaksi. Pieleen menee, sillä kirja on todentuntuisuudessaan pelottava."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, Kirsi! Pelottava on hyvä sana, sillä psyykkisissä ongelmissa on mielestäni aina sellainen kauhua herättävä piirre. Samoilla linjoilla olet selvästi ollut tämän kanssa.

      Poista
  5. mäkin luin tämän joskus samoihin aikoihin kuin Kirsi, kun väkersin gradua ja elelin vauvan kanssa. Kyllä se talo sai ihan vaan jäädä. Ja samoin kuin Kirsillä, mulla on vieläkin tästä vähän sellainen tuskastuttava ja pelottava mielikuva. Siis ruuhkavuosi, sulaa hulluutta yrittää suorittaa kaikki kerralla.

    Onneksi elämä on helpottunut noista suoritusvuosista =)

    Mutta tämä on kyllä Suden paras romaani, myöhemmät ovat olleet vähän pettymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivoisin että tämä minun suoritusvuoteni (ilman vauvaa) sujuisi ja muuttuisi joksikin vähän vähemmän suorittavaksi (toivon) arjeksi. Kiitos myös kommentistasi koskien Suden myöhempiä, en nosta sitten odotuksiani liikaa. :)

      Poista
  6. Vaikka kirja ei olisikaan hysteerisen hauska, sinun arviosi sai ainakin minut hymyilemään :) Ihanaa jupinaa.

    Olen huomannut, että sanojen "hysteerisen hauska" käyttäminen arvioissa tai takakansiteksteissä karkoittaa minut aika nopeasti. Mutta tässäkin tapauksessa tuo luonnehdinta on ilmeisesti hiukan harhaanjohtava, tai ainakin lukijasidonnainen. Vaikka niin kai huumori aina on.

    Mutta mukavaa, että kuitenkin pidit kirjasta. Laitan kirjan korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, mukavaa että jupinahuumori iski! ;)

      Hysteerisen hauska on kyllä oikeasti aika vaarallinen termi, se nimittäin ärsyttää ihan älyttömästi jos ei sitten ns. onnistu löytämään sitä hauskuutta. Mutta siis niin, ainahan se on, lukijasidonnaista.

      Pidin kuitenkin ja veikkaan, että osaisin ehkä parin vuoden päästä hymyillä tälle lempeästi.

      Poista
  7. Peesaan Liisaa, arviosi ainakin hymyilytti, kiitos siitä! Ja tuli muutama elävä muistikuva menneiltä vuosilta mieleen... Minulla muuten luki aikoinaan gradukansioni kannessa isoin kirjaimin "Don't panic"... :D

    (Grhm, tämä siis vähän sen jälkeen kun viimeinen tyrannosaurus rex kuoli. Silloin vielä käytettiin fyysisiä kansioita lähteiden säilyttämiseen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Booksy!

      Gradukansioon tuollaisen voisi laittaa, siis jos se gradukansio ei sisällä kalenterimerkintöjä. Uskoisin, että minunkin olisi helpompi lukea noita artikkeleita paperilta kuin koneen ruudulta mutta en omista (vielä) tulostinta enkä käy emolaitoksella enää oikeastaan ollenkaan eikä meiltä saa kaksipuolisia tulosteita (!!) niin kärsin nyt sitten läppärin ruudun kanssa. Onneksi Adobe Readerissa on se korostustoiminto niin saa sentään merkittyä dokumentteihin muistiinpanoja. Hupsisavautuminen. :)

      Poista
  8. Minä olen lukenut tämän vuosia sitten ja muistan, että tykkäsin kovastikin, mutta minäkään en niinkään ehkä hohotellut tämän parissa. Jotenkin sieltä hauskuudeksi tarkoitetun kiireen ja soheltamisen taustalta nousi minustakin esille vakavempia juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus taitaa olla jopa tehokkaampaa piilottaa ne vakavat jutut sinne "huumorin" tai huumorin alle. Ne sitten huomaavat jotka huomaavat. Mukavaa että sinäkin Susa pidit tästä!

      Poista
  9. En ole lukenut tätä, mutta olen lukenut/kuullut kirjasta paljon, ja uskon tämän olevan melkein eräänlainen sukupolviromaani. Olen lukenut Sudelta (Susilta?) Nostalgian, ja tunnistin arviostasi samoja piirteitä kuin siinä on: näennäinen hauskuus, huumori keinona käsitellä oikeasti vaikeita ja vakavia asioita. Pidin Nostalgiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmetin avainsanojen perusteella tuo Nostalgia voisi kiinnostaa minuakin. Tosin nyt tuntuu siltä että tarvitsisin jotain epärealistisempaa luettavaa tähän gradun kylkeen :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...