Rainbow Rowell: Landline

Kotona odottavat huojuvat kirjasto- ja muuten vaan -pinot kirjoja ja silti sitä aina tarttuu herätelainoihin. En suoraan sanottuna enää edes muista mistä ja miksi kaappasin mukaani Rainbow Rowellin Landlinen, mutta syy varmaan oli. Toki lukeminen itsessään vanui laina-ajan viime metreille, mutta sateiseen maanantaipäivään tämä höpökirja sopi oikein hyvin.

Georgie McCool on omistautunut työlleen tv-sarjakirjoittajana niin intensiivisesti, että oman sarjan tuotantomahdollisuuden vihdoin valjetessa toiseksi jää myös perheen joulureissu anoppilaan. Kirjoittamisesta ei kuitenkaan tunnu tulevan mitään, sillä syyllisyys vaivaa Georgieta ja jostain syystä Neal-puolisokaan ei vastaa puhelimeen. Yhteys kuitenkin löytyy lopulta, tosin jostain syystä Georgien vanha, lapsuudenkodista löytyvä lankapuhelin saakin luurin päähän Nealin vuodelta 1998. Georgie yrittää selvittää antaako puhelin mahdollisuuden menneisyyden tai nykyisyyden muuttamiseen, mutta sydämen asiat harvoin ovat aivan yksinkertaisia.

Kirjan alussa tuhisin pitkästyneenä. Taikapuhelin tuntui aivan liian höpöiseltä systeemiltä ja moni asia turhan kliseiseltä. Kummasti sitä sadetta ikkunasta katsellessa ja teetä hörppiessä kuitenkin lämpeni tarinalle ja oikeastaan Rowellin juonenkuljetuksessa oli myös tietynlaisia yllätyksiä.

Loppukaneettina todettakoon, että pidän edelleen enemmän Rowellin ya-kirjoista (Fangirl! Carry On!), mutta toimi tämä peruschicklittinäkin. Sadepäiviin, kesäkoomaan, höpöhimoon.

Rainbow Rowell: Landline
Orion, 2015 (alkup. 2014). 356 s.

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Eleanor kääntää katseet saapuessaan, hänellä on kirkkaanpunaiset hiukset, erikoiset vaatteet ja sisällään epävarmuus. Parkia ahdistaa, kuinka muut katsovat ja pilkkaavat Eleanoria, mutta vähitellen selittämätön ahdistus muuttuu ihailuksi ja ihastuksesi. Kuusitoistavuotiaat nuoret löytävät yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja kuin varkain ystävyys kehittyy rakkaudeksi. Rainbow Rowellin Eleanor & Park (2013) muistuttaa kipeästi teini-iän kolhuista ja upeudesta.

Kirjan tarina on paljolti perinteinen, kyllä, mutta myös hyvin kirjoitettu ja sydäntä repivä. Luin tämän maaliskuussa ja paljon on jo unohtunut, mutta yllättävän paljon yksityiskohtia muistuu silti mieleen. Muistan bussimatkat ja vaivihkaiset kosketukset, kyyneleet auton takapenkillä, täydelliset epätoivon hetket Eleanorin kotona, Parkin vahvatahtoisen äidin, Watchmen-sarjakuvat ja ne mix tapet (onko niille edes järkevää suomenkielistä sanaa, joka välittäisi saman informaation?). Puisen hedelmälaatikon, punaiset jumppa-asut, vaihdeautolla ajamisen vaikeuden ja ensimmäiset suudelmat.

Pidin tästä kirjasta todella paljon. Tippa linssissä luin viimeiset sivut ja arvostin kirjailijan ratkaisua, sitä että teoksessa oli jotain todella aitoa. Täytyy tosin myöntää, että aina kun lukee teoksia, joissa lapset ja nuoret elävät huonoissa oloissa, sattuu sieluun. Onneksi vastapainona oli teinirakkaus, sen ehdottomuus ja suloisuus. Ja onneksi ei tarvitse enää itse olla teini.

Kirjaneidon tornihuoneessa kirja laittoi tunteet linkoukseen ja siellä myös kerrotaan hahmoista vähän lisää.

Rainbow Rowell: Eleanor & Park
Orion, 2013. 325 s.

Rainbow Rowell: Carry On

Rainbow Rowellin Carry On (2015) on lajissaan kiinnostava opus. Se seuraa "valitun" velhopoika Simonin ja tämän ystävien ja vihollisten elämää Watfordin koulussa. Taikatyhjiöitä aiheuttava Humdrum vaivaa koko yhteisöä ja ratkaisu asiaan olisi saatava pian. Kuulostaako tutulta? Velhokouluperinteestä ponnistava tarina on kuitenkin erikoinen, sillä kirjoja on vain yksi ja se on sarjan viimeinen.

Tavallaan Carry Onin lukeminen oli hirveän hämmentävää. Hahmot olivat minulle kuitenkin tuttuja Rowellin Fangirl-teoksen kautta, siinä heistä kirjoitettiin fanifiktiota. Toki taustalla vaikuttaa myös genren tuntemus: päästä saa jatkuvasti hätistää pois mielikuvia Harry Pottereista, Magisterium-sarjasta ja The Unwritten-sarjakuvasta. Ilman omaa velhokoulutaustaa kirjan lukeminen voisi olla haastavaakin.

Samalla tarinan seuraaminen on aika ihanaa. Ollaan jo valmiiksi siellä loppumittelöissä ilman monen kirjan alustusta, minuun luotetaan että osaan yhdistellä asioita ja kuvitella loput tarinasta mielessäni. Hahmojen väliset suhteet ovat myös tavattoman herkullisia. Kirjassa yhdistellään kolmiodraamaa, platonisia ystävyyssuhteita ja yllättäviä liittolaisuuksia hyväksi cocktailiksi. Simon on myös kerrassaan viehättävän vatipäinen ja helposti turhautuva päähahmo (ja ymmärtäähän sen, jos kerran pitäisi olla valittu mutta taikominen ei meinaa ottaa onnistuakseen ja huonetoveri on vihamielinen vampyyri).

Rowell nivoo kerrontaansa tehokkaasti pieniä tapahtumia kuvitteellisista aikaisemmista osista, jolloin kuva hahmojen historiasta täydentyy. Selittämisen makua ei kuitenkaan ole. Samalla tosin alkaa kaivata niiden muiden osien perään, kyllä minä olisin Simonista ja kumppaneista voinut lukea enemmänkin, mutta ehkä hyvä kerrankin näin.

Carry Onin pohjalle suosittelen lämpimästi jo edellä mainitsemaani Fangirl-romaania, se oli ihana. Molemmat sopivat velhokoulukaipuun lieventämiseen ja piinaavaan teinifantasianälkään.

Rainbow Rowell: Carry On
St. Martin's Griffin, 2015. 522 s.

Rainbow Rowell: Fangirl

Potter-fanityttö Lontoossa vuonna 2011. 

Suurin osa alkuvuodesta on mennyt jonkinlaisessa lukujumissa. Kirjoja on kesken jatkuvasti ainakin viisi ja mihinkään ei oikein jaksaisi keskittyä pitkäjänteisesti. Sitten varaushyllyyn saapui Rainbow Rowellin Fangirl, Ellenin minulle suosittelema kirja, ja jäin ensisivuista koukkuun.

Kaksoset Cath ja Wren aloittavat uuden vaiheen elämässään collegen alkaessa. Edessä on muutto pois kotoa ja asuminen erillisissä huoneissa ensimmäistä kertaa koskaan. Fiktiivisten maailmojen pyörteissä viihtyvä Cath minimoi ihmiskontaktinsa ja viettää enimmän aikaa kirjoittaen suosittua Simon Snow -fanifiktiotaan samalla kun Wren hyppää suinpäin opiskelijaelämän pyörteisiin. Vähitellen Cathkin joutuu laajentamaan ihmiskontaktiensa luetteloa isästään ja siskostaan sähäkkään huonetoveriinsa Reaganiin ja tämän pelkkää hymyä olevaan kaveriin Leviin. Tosielämä ujuttaa itseään fanifiktion edelle ja Cath joutuu pohtimaan uskaltaako siirtyä mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Aloittaessani teosta otin tämän mukaan bussilukemiseksi ja yllätin itsenikin tyrskähtelemällä hahmojen replikoinneille. Kirjaa lukiessani mieleen tulevia referenssejä olivat muun muassa Gilmoren tytöt ja Harry Potterit ja näiden sarjojen ollessa sydäntä lähellä viihdyin erinomaisesti koko matkan. Osasyy on tosin siinäkin, että samaistuin kovasti Cathin muutosvastarintaisuuteen ja jotenkin siinä taas muisti että kyllä tämä tästä, edelleen.

Rowell on luonut hahmoistaan inhimillisiä ja jotenkin ihania, heidän parissaan olisi viettänyt aikaa kauemminkin. Cathin ja Wrenin sisarussuhde tuntuu aidolta iloineen ja suruineen, romanssihommat on tässä hoidettu jotenkin kivasti ja hyvänen aika kun tämä oli myös hauska vaikkei vakavia aiheita välttänytkään.

Fangirliä lukiessani olin koko ajan onnellinen (kirjallisuudesta, tarinoista, fiktiivisistä maailmoista, siitä että voin juuri sillä hetkellä lukea). Tämän teoksen myötä tekee myös mieli halata kirjoja ja aloittaa Potterien lukeminen uudelleen (tai siis n:ttä kertaa uudelleen) ja toisaalta myös varata kaikki Rowellin kirjat kirjastoon hetihetiheti.

Rainbow Rowell: Fangirl
Macmillan Publishers Limited, 2013. 406 s.
Kansi: Noelle Stevenson