Olen lukenut tänä vuonna todella monta hienoa ja kiinnostavaa nuortenkirjaa, mutta harmillisesti niistä bloggaaminen on jäänyt. Tässä setissä on neljä oivallista teosta, joissa käsitellään erinäisiä nuorten elämään kuuluvia asioita, osassa kevyemmin ja toisissa vähän vakavammin. Jokainen oli joka tapauksessa lukemisen arvoinen.
Kesäisen lukumaratonini piristys oli Julie Murphyn Dumplin. Sympaattinen ja hymyn kasvoille tuova tarina kertoo muun muassa ulkonäköpaineista, missikisoista, ystävyydestä, ihastumisista ja esteiden voittamisesta. Päähenkilö Willowdean on sopivan räväkkä ja samaistuttava, juoni puolestaan arvattavuudessaankin riemastuttava. Lopussa myönnän jopa vähän yllättyneeni. Ehdottoman positiivinen käännösteos, joka on myös nopealukuinen. Kirjakko ruispellossa -blogissa pidettiin myös kirjasta ja toivottiin, että se saisi lukijansa olemaan itselleen ja muille hivenen armeliaampi. Olen samaa mieltä.
Transnuorista kertovia teoksia luin kaksi, Anna Hallavan Valpuri Vaahteran maagisen korvan ja Lisa Williamsonin The Art of Being Normal. Hallavan teos on näistä kevyempi ja humoristisempi. 15-vuotias Valpuri saa noitaäitinsä epäonnistuneen keitoksen vuoksi kyvyn kuulla poikien ajatukset ja siitäkös soppa syntyy. Teos oli sympaattinen ja ihanakin kertomus nuoruudesta, joka oli hauskasti (ja toisaalta epäilyttävän tarkasti) päiväkirjamuotoon kirjoitettu, mutta tuntui että aiheita oli yritetty saada yhteen kirjaan liikaa: oli syömishäiriötä, transnuoruutta ja sitten vielä tämä Valpurin perheen taikaulottuvuus, joka välillä toi hämmentävää kohellushuumoria soppaan ja jäi koko kirjan kontekstissa hieman irtonaiseksi langaksi. Sanoma oli kuitenkin hyvä. Williamsonin teoksen puolestaan toivoisin tulevan suomennetuksi. Teoksen lähtötilanne voidaan tiivistää, että David tietää olevansa tyttö ja Leolla on suuri salaisuus. Eränä päivänä Leo puolustaa Davidia koulussa ja tätä myöten nuorten välille muodostuu side, joka vähitellen kasvaa ystävyydeksi. Transnuoruutta käsitellään tässä mielestäni hyvin ja kirjan perusvire on lämminhenkinen, muttei liian siloiteltu. Williamson on työskennellyt paljon transnuorten parissa ja on käsittääkseni saanut kirjasta paljon hyvää palautetta.
Williamsonin kirja saa Lumiset kuusenoksat -blogissa perusteltuja risuja ja ruusuja aiheen käsittelystä ja Lukufiilis-kirjallisuuslehdessä Hallavan teos on lukiolaisen kirjoittajan ruodittavana.
Nadja Sumasen Terveisin Seepra puolestaan onnistui olemaan itkettävän hyvä romaani osuen johonkin omaan heikkoon kohtaan harvinaisen nasakasti, mutta lempeästi. Tarina epävarmasta Iriksestä, joka ahdistuu ja poistaa pahan olon viiltelemällä, kuulosti ensialkuun rankalta ja kauhealta, mutta muuttui lopulta aika ihanaksi tarinaksi perheestä ja itsensä löytämisestä. Loppua kohden kirja painaa kaasua ja äityy hieman överiksi, mutta pidin siitäkin. Erään henkilön kohtalo jäi tosin askarruttamaan, mutta otan vapauden kuvitella siihen toivomani päätöksen. Erityisplussan annan kirjan lempeästä kehittyvän isä-tytär-suhteen kuvauksesta. Ei mikään kevyt teos, mutta jättää hyvän mielen. Suketus kuvaa kirjaa muun muassa surumieliseksi ja koskettavaksi, muttei toivottomaksi.
Oivallisia teoksia nämä kaikki olivat, lempeydellä nuoriin suhtautuvia ja perusvireeltään parempaan huomiseen uskovia. Kokonaisuutena jäi hyvä mieli.
Valpuri Vaahteran maagisella korvalla kuittaan lisäksi Helmet-haasteesta kohdan kirjan nimessä on erisnimi.
Otava, 2016. 335 s.
Suomentanut: Peikko Pitkänen
WSOY, 2017. 220 s.
Kansi: Laura Lyytinen
2015. 357 s.
Otava, 2017. 264 s.
