lauantai 31. maaliskuuta 2012

Lavalta: Mestaritontun seikkailut (Metropolia)

Kuva: Janne Kuusela

Käynnissä on selvästi kulttuuriviikonloppu. Perjantaina ehdin nähdä yhden elokuvan ja käydä keikalla, lauantain (31.3.) ohjelmaan kuului mennä katsomaan koko perheen musikaaliksi muunnettua Mestaritontun seikkaluja Malmitalolle.

Minulle Mestaritontun seikkailut on nostalginen kirja. En ole lukenut sitä moneen vuoteen, mutta muistan kyllä hyvin kuinka sitä luettiin meille koulussa ja kuinka se oli äärimmäisen jännittävä ja hieno. Olihan se siis nähtävä näyttämöllä. Mies ei sen sijaan ollut aikaisemmin Mestaritonttuun tutustunut.

Metropolian ja Malmitalon yhteistyöprojektina toteutettu Mestaritontun seikkailut oli ehdottomasti hieno ja satumainen kokemus. Lyhyesti Mestaritontun seikkailut on kertomus siitä, kuinka Satumaan Mestaritonttu päättää lähteä tutkimaan muuta maailmaa ja kohtaa niin omalaatuisen noita Sammaleisen, Kyöpelinvuoren hurjan Julmakumman, kiveen vangitun prinsessan kuin virvatuletkin. Lisäksi se on tarina askeleista kohti tuntematonta, kotiinpaluusta ja ystävyydestä.

Malmitaloon oli saatu luotua maaginen tunnelma ja satu heräsi eloon vajaaksi kahdeksi tunniksi. Janne Puustinen oli sympaattinen ja reipas Mestaritonttu, jonka vastapareina toimivat hyvin niin lennokas noita Sammaleinen (Annu Pellikka) kuin uljas prinssi Yönsilmäkin, jota esitti minua jo Rockvillessä ihastuttanut Panu Kangas.

Musikaali oli riemullista menoa alusta loppuun, vaikka välillä keskityttiin myös vakavempiin aiheisiin. Tempo kuitenkin pysyi ja oli ilo esitystä katsoessa havainnoida myös innostuneen lapsiyleisön reaktioita tapahtumiin. Erityisesti Kyöpelinvuoren noidat Pataposki (Satu Luukkonen) ja Luuta-Lempi (Katiana Chatta) jaksoivat huvittaa pienimpiä katsojia. Enkä yhtään ihmettelisi, jos kauniit prinsessat Päivikki ja Saraste (Suvimarja Halmetoja ja Pihla Pohjolainen) inspiroisivat jos jonkinlaisiin prinsessaleikkeihin. Lasse Turusen säveltämä musiikki ja vinhat koreografiat toivat oman taikansa tähän esitykseen.

Kiitos koko työryhmälle tästä hienosta elämyksestä ja nostalgiamatkasta! Työryhmä piti projektin ajan blogia, josta voi käydä katselemassa tunnelmakuvia ja videoita.

Vaikka näytelmän esityskausi Malmitalolla siis jo menikin (viimeinen loppuunmyyty esitys 1.4.), niin aina on hyvä aika lukea Aili Somersalon ihana alkuperäiskirja. Siis lukekaa, nauttikaa, seikkailkaa!

NÄYTELMÄSOVITUS: Anna Häyrinen 
DRAMATURGISET MUUTOKSET JA OHJAUS: Jenny Jumppanen
MUSIIKKI: Lasse Turunen
KOREOGRAFIA: Hilppa Lampi ja Tatu Sinisalo 
LAVALLA: Katiana Chatta, Suvimarja Halmetoja, Heljä Heikkinen, Lotta Jäppinen, Tatu Järvinen, Panu Kangas, Anton Krylov, Lotta Laajalahti, Satu Luukkonen, Katimari Niskala, Anni Pellikka, Pihla Pohjolainen, Janne Puustinen, Tatu Sinisalo 
BÄNDI: Lasse Turunen, Ilmari Tiitinen, Kimmo Vihola ja Anssi Soininen 
LAVASTUS JA REKVISIITTA: Laura Tolppa
PUVUSTUS: Saara Mäkinen, MASKEERAUS: Susanna Sintonen ja Johanna Welin Finnbäck 
VALOT: Sauli Närhi, ÄÄNI: Juha Keurulainen, TEKNINEN YLEISMIES: Samuli Reunamo 
TUOTANTO: Mirka Nokka (Malmitalo), Annika Hämäläinen ja Anni Sarasti (Metropolia AMK), GRAAFINEN SUUNNITTELU: Janne Kuusela ja Marja Tuppurainen

4 kommenttia:

  1. Minä luin ekan kerran Mestaritontun seikkailut muutamia vuosia sitten ja ihastuin! Olisipa hienoa päästä näkemään se joskus lavallakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mestaritonttu on ihana, mainiota että sinäkin tykästyit Susa! Aion pistää miehen vielä lukemaan opuksen ja luen varmaan itsekin uudelleen. :)

      Poista
  2. Lämpimät kiitokset tästä tekstistä, Linnea! Olemme otettuja, että kävit katsomassa! Mukavaa kevään jatkoa :)

    Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset teille ihanasta esityksestä! Kaunista kevään jatkoa myös teille kaikille!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...