lauantai 11. lokakuuta 2014

Copycat-kilpailu: Rakas romaanihenkilö


Amman kirjablogi järjestää kolmatta kertaa kirjabloggaajille copycat-kilpailun. Aikaisempina vuosina on saanut varioida mitä tahansa haluamaansa kirjan kantta, mutta tänä vuonna aihealueeksi oli rajattu rakas romaanihenkilö. Osallistumisaikaa kilpailuun on vielä 19.10. asti. Loppuhuipennuksena kilpailulle kaikki työt ovat esillä Kuopion kaupunginkirjastossa 17.11.-29.11. Samaan aikaan sekä kirjastossa että Amman blogissa voi äänestää omaa suosikkiaan kilpailussa.

Kun näin kisailmoituksen, ei päähän mahtunut muuta ajatusta kuin Susikuningatar. Magdalena Hain Gigi ja Henry -sarja on viimeaikaisia ihastuksiani, mutta uskon että sitäkin pitkäikäisempi. Omapäisestä kerjäläisprinsessasta kehkeytyi kirjasarjan aikana viisas, joskin edelleen itsepäinen kuningatar ystäviensä tuella ja avustuksella. Olen varma, että olisin pitänyt Gigistä myös teini-ikäisenä, mutta en pidä yhtään huonona tätä myöhempää tutustumishetkeämme. Gigin kanssa olen saanut miettiä pahuutta, rakkautta ja ystävyyttä, päässyt jännittämään tapahtumia ja tutustumaan mitä erikoisimpiin steampunk-härveleihin ja tietysti niihin ihmissusiin. Tänä syksynä ilmestynyt Susikuningatar oli likimain täydellinen päätös sarjalla ja sen Sára Kötelekin tekemä kansi ihailtavan hieno. Sitä siis väsäämään.

Onneksi tuo armas aviomies oli taas hommassa mukana ja lupasi hoitaa tänäkin vuonna kuvaamisen sekä avustaa muutenkin tarvittaessa. Valmistautuminen tämän vuoden copycatiin oli aiempia haastavampaa, sillä täytyi kehitellä jokin keino saada hiukseni edes jossain määrin punertaviksi ja kasvoille mekaaninen silmä ja kädestäkin jotenkin metallinen.

Hiuksiin auttoi Glitteristä löytynyt hiusliitu, joka tosin oli pinkki mutta sai nyt kelvata. Tuhosin yhden liidun ja paniikkiostin toisen, jolla värin sai jossain määrin hiuksiin tarttumaan. (tämän pitäisi lähteä parissa pesussa, toivotaan, onneksi ensi viikolla ei ole töitä) Päädyin myös opettelemaan kalanruotoletin tekoa, sellaisen kun Köteleki oli mennyt sankarittarelle piirtämään.

Mietin silmään ja käteen kaikenmoisia askarteluja, mutta päädyin lopulta kuitenkin kasvoväreihin. Kasvojen maski sujui yllättävän kivuttomasti, oman oikean käden maalaaminen oli huomattavasti vaikeampaa. Sujui se kuitenkin joten kuten ja kuvankäsittelyllä voisi sitten vielä vähän fiksata asioita.

Vaatteet osoittautuivat loppupeleissä haastaviksi, vaaleanpunertavien vaatteiden määrä kaapissani kun on hyvin pieni. Onneksi mekko-osastolta löytyi vaaleanpunainen pariisilainen (!) mekko, josta uskoisin Gigin pitävän vaikka se onkin uudemmalta aikakaudelta. Kuvioinnissa on karttoja ja kiikareita, joten ne sopivat seikkailijalle. Lisäksi pituus on sopivan maltillinen eli taisteluakin voi harrastaa. Kaiken kruunuksi mies väsäsi meikäläiselle todella hienon naginatan, jolla kampitella vastustajia.

Taustan kanssa menimme tällä kertaa helpommalla ja lähes yhtä rakkaat Henry ja Mussovits unohdettiin. Tosin kuvausapuna olivat myös meidän kotoiset koira-ihmissutemme, jotka kiltisti nukkuivat kun huoltajat puuhasivat kummia. Mies teki kuvaan lopulliset värimäärittelyt ja kerrokset, on se onni että kotoa löytyy tällainen assistentti jolle on ihan ok viettää iso osa vapaapäivästä vaimon projektia toteuttaen. Esimerkiksi hiukset saatiin muuttumaan pinkeistä punaisemmiksi ja käteen ja silmän maskiin laitettiin vähän rouheutta.

Tässä siis vielä isompana kuvana rakas romaanihenkilöni, Gigi eli Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantinina. Alla Kötelekin alkuperäinen kansi.


Kansi: Sára Köteleki

Huvituksekseni huomasin tänä samaisena aamuna, että eilen Päiväunien salainen elämä -blogin vaarna oli valinnut myös rakkaakseen Gigin. Onneksi kansivalinta oli kuitenkin kohdistunut sarjan toiseen osaan, joten suunnitelmia ei tarvinnut muuttaa. Suosittelen kurkkaamaan, toteutus on erittäin onnistunut!

44 kommenttia:

  1. Huh, huikea kansi. Ja miten niin et mene töihin näin pukeutuneena?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hdcanis! Pitääpä miettiä, jos yllättäisi oppilaat loman jälkeen.

      Poista
  2. Oi onpa hieno! Olet nähnyt myös paljon vaivaa kannen eteen, joten ei ihmekään, että lopputulos on näin onnistunut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Annami! Onneksi oli hyvät tukijoukot matkassa!

      Poista
  3. Upea! Aivan mahtava toteutus!

    VastaaPoista
  4. Magee! Olet kyllä nähnyt tosi paljon vaivaa. Toteutus on mahtava!!!

    VastaaPoista
  5. Olettepa paneutuneet tähän tosissanne. Hieno lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Margit! Onneksi mies jaksaa lähteä näihin mukaan.

      Poista
  6. Ooo! Toinenkin Magdalena Hain kansikuva kopio. Tykkään tästäkin paljon. Pitäisi tuo kirjakin vielä lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! Gigi on ollut selvästi hyvä inspiraatio, se Päiväuninen salaisen elämän copycat on myös ihan huikea. Suosittelen myös kirjaa lämpimästi.

      Poista
  7. Wooo. FIerce! Tosi hieno look ja toteutus. Pidä toi!

    VastaaPoista
  8. Vau, hieno kansi! Sinä se jaksat aina nähdä niin paljon vaivaa näiden eteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katri! Onni on hyvä kansi, josta ottaa mallia.

      Poista
  9. Voi ihanuus! Onpa kertakaikkisen kekseliäästi toteutettu copycat. ♥

    Itse en ole vielä päässyt uusimman osan pariin, joten onni potkaisi, kun päädyimme yhteisestä rakkaudesta huolimatta kopioimaan eri osia. Kyllä kirjailija saa olla onnellinen, kun Gigille on löytynyt näin paljon suosiota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos vaarna!

      Gigi on kyllä loistava hahmo ja sinun toteutuksesi myös ilmettä myöten ihan nappiin, hyvä valinta! :)

      Poista
  10. Oon jo eilisestä asti hämmästyneenä katellu tuota sun huikeaa kuvaa. :-D Tosi mahtava! Sulle niin sopis punanen tukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Kaisa! Laitetaan punainen harkintaan, ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa uskaltaisin värjätä. :)

      Poista
  11. Herrajestas miten huikea! Totta kai sinun täytyy näyttäytyä tässä ulkoasussa myös koulussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Villasukka kirjahyllyssä! Vähän kyllä epäilen, että vesiliukoiset kasvovärit eivät kestäisi koko työpäivää, mutta ehkä pitää sitten vaan väsätä oikea naamio kasvoille. ;)

      Poista
  12. Miten hieno! Gigi on kyllä mahtava hahmo. Minäkin pidän siitä, miten hänestä kasvaa susikuningatar.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! Gigin kasvu on kyllä mahtavaa seurattavaa. Onneksi häneen voi ehkä vielä törmätä myöhemmissä tarinoissa. Tai lukea kirjat uudelleen.

      Poista
  13. Mielettömän upea ja hattua nostan mittavalle esivalmistelullesi. Tyylikästä jälkeä syntyi! Itse romaanihenkilö ei ole minulle tuttu, vaikka olen siitä jonkin verran blogeista lukenut. Saattaisi kyllä kiinnostaa minua eli kenties jossain vaiheessa tartun kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitokset Elegia! Suosittelen kyllä tutustumaan Gigiin ja kumppaneihin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...