maanantai 19. maaliskuuta 2012

Satu Grönroos: Lumen syli


Luettuani jo useamman kehuvan tekstin Satu Grönroosin Lumen sylistä (Atena, 2012) oli se tietysti kirjastokiellosta huolimatta napattava uutuushyllystä mukaan. Ja kyllä se taas kannatti, kirjaan tarttuminen, vaikka se jättikin sydämeen painavan surun.

Opettajan mekossa oli punaisia palloja oranssilla pohjalla. Hänen tukkansa oli pöyheämpi kuin äidillä. Pian tiesin miksi. Opettajalla ei ollut omia lapsia. Kun ei ollut lapsia, ehti tupeerata kunnolla. Jos oli, piti leikata leipää ja etsiä lipastosta puhtaita sukkia ja huutaa lapsille että vipinää kinttuihin. 

Lumen syli sijoittuu 1960-lukuiseen Jyväskylään, jossa talot vielä lämmitetään puilla ja hiki tarttuu laamapaitaan. Saunassa käydään vain lauantaisin ja nallekarkkeja saa kioskilta penneillä. Tarinaa kertovat vuorotellen ekaluokkalainen Helmi ja vastavalmistunut luokanopettaja Kaarina.

Helmi ei elä ihan tavallisessa perheessä. Äiti Elsa tekee töitä pankissa, mutta todella hän on lintu jonka täytyy toisinaan päästä tanssimaan ja viettämään iltaa. Perheeseen kuuluvat myös ilkikuriset isoveljet Timo ja Tommi sekä yllättäen paikalle tupsahtava vielä isompi veli Pena. Pena on perheessä ystävällisin Helmille, siis silloin kun afääreiltään ehtii. Helmillä on lapset unelmat ja mielikuvitusmaailma enkeli-Mirjameineen ja pelottavine Otuksineen ja tämän mielikuvituksen kautta tapahtumia paljon katsotaankin.

Kaarina elää jonkinlaista unelmaa: paperit on kourassa, asunto on mukava ja työtätekevä mieskin on rinnalla. Asiat alkavat kuitenkin lähteä oudoille raiteille, kun yhden pillerin unohdus johtaa raskauteen eikä luokan opettaminenkaan ole ihan helppoa kaikkine monimutkaisuuksineen.

Grönroos kirjoittaa vetävästi ja sujuvasti. Teksti luistaa eteenpäin kuin hyvin voideltu suksi ja henkilöt puhuvat ja ajattelevat juuri niin kuin he voisivat oikeastikin. Helmin kieli ja havainnot ovat lapsekkaita ja tietyssä viattomuudessaan tarkkanäköisiä, Kaarina puolestaan tarkkailee asioita nuoren naisen, vastavalmistuneen opettajan katsantokannasta. Vaikka itse olen 80-luvun lapsi, voin uskoa kirjan 60-luvun kuvauksen; se on kirjoitettu niin vakuuttavasti että se tuntuu aidolta.

Puhelu jäi kaihertamaan. Tunsin epämääräistä syyllisyyttä. Olinko sittenkään menetellyt oikein, kun olin tarjonnut lapsille työtä ja unohdusta. Olisi ehkä pitänyt jutella Helmin kanssa. Nyt se tuntuisi jotenkin teennäiseltä, vanhojen kaivelulta. Eikä se ollut minun tehtäväni. Minä opetin, tunteita purettiin kotona.

Tietyistä syistä samaistuin tässä kirjassa eniten Kaarinaan ja hänestä olisin voinut lukea enemmänkin. Nuoren naisen toisaalta iloiset ja elämänmyönteiset, toisaalta voimattomat ja turhautuneet ajatukset tulevat iholle ja jäävät siihen. Mitä olisi voinut tehdä toisin, miksi kävi niin kuin kävi, mikä jäi selvittämättä. Toisaalta pohditutti myös se opettajan rooli, että onko opettaja enemmän kasvattaja vai kouluttaja vai missä suhteissa pitäisi olla kumpaakin. Tästä on ollut paljon keskustelua opettajankoulutuksen aikana, mutta selkeää vastausta kysymykseen nyt ei vain ole.

Toisinaan tuntui, että tässä kirjassa on melkein liian paljon pahaa ja epäonnea. Tunne muistuttaa sitä pohjatonta lohduttomuutta, jonka koin ollessani yksin katsomassa elokuvaa Babel lähes tyhjässä teatterissa.


Lumen syli ei ole iloinen kirja, mutta on siinä paikoin jotain lohtua. Kirjassa on paljon rikkinäisiä ihmisiä, joiden puolesta pelkää, jotka tahtoisi sulkea syliinsä tai vähintään antaa heille viltin ja kupin kuumaa kaakaota. Se on myös ehdottomasti vahva esikoinen ja uskon lukevani mielelläni mikäli Grönroosilta tulee lisää kaunokirjallista tuotantoa.

Luettavaksi lämpimässä sisätilassa, takka ja kaakao tuovat lisätunnelmaa. Mielellään myös varmistettava, että kirjan luettuasi paikalla on joku joka halaa.

Korttelin ympäri ovat hiihtäneet myös Jaakko (jonka Grönroos onnistui sulkemaan sanoillaan syliinsä), Katja (jolle tämä tuntui elämänmakuiselta ja todelta), Leena Lumi (joka luki kirjaa aamukolmeen), Kirsi (jolle pieni Helmi kävi sydämeen), Susa (joka kuvaili tätä häkellyttävän vahvaksi esikoiskirjaksi), Maija (joka toteaa tämän upeaksi kirjaksi) ja Maria (jolle jäi paha maku suuhun, vaikka kirja hieno olikin). Juonikeskustelua kirjasta Juonittelua-blogissa.

Satu Grönroos : Lumen syli.
Atena, 2012. 311 s.
Kansi: Nina Leino.

Toinen kuva otettu joitakin vuosia sitten Kivihaassa Olympus OM-1 -filmikameralla.

14 kommenttia:

  1. Nyt näin monen kehuvan arvion jälkeen minäkin haluan lukea tämän kirjan, vaikken sitä aiemmin suunnitellutkaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkaan ei pitänyt lukea tätä mutta kun tämä nyt tuli siellä uutuushyllyssä vastaan ja olivat kehuneet niin mitäs sitä vastaan taistelemaan. :)

      Poista
  2. Voi että, Lumen syli oli kyllä niin hieno kirja, vaikka tosiaankin toi suruisaa mieltä Helmin, mutta myös Kaarinankin myötä. Minustakin olisi mielenkiintoista kuulla Kaarinan tarinaa joskus lisää, enemmänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaarinasta olisi voinut kirjoittaa vaikka koko kirjan, siis Helmin kirjan lisäksi tietysti. Hieno tämä on, kyllä.

      Poista
  3. Minä nappasin tämän opiskelijakirjaston uutuushyllystä (en ole oikein tajunnutkaan, että siellä on muutakin kaunokirjallisuutta kuin jotain tutkintovaatimusten klassikkoja) ja tuolla se odottelee vuoroaan. Ei ilmeisesti turhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole missään opiskelukirjastossa käynytkään.. Mukavaa, että sieltä löytyy myös uutuuksia! Kiinnostuksella odotan, mitä sinä olet tästä mieltä.

      Poista
  4. Tämä kirja on niin tositositosi! Jotenkin kuusikymmenluvulla lapset saivat selvitä paljon yksin ja/tai apulaisten avulla. Useinkaan ei kysytty, 'mitä sinulle kuuluu?' tai 'millainen päivä sinulla oli koulussa?' Sen sijaan tarkkaa oli ainakin meillä, että vaattet olivat hyvät ja meillä kävi kotiompelija ja kouluvaatteet piti vaihtaa aina pois heti koulusta tultua. Työpäivät ainakin kauppiasperheessä olivat pitkät ja muistan luistinradan ja vanuneiden märkien vanttuiden hajun ja sen, miten vähän kylällä oli silloin valoja ja sitä miten kaikilla ystävillä ei ollut edes puhtaita vaatteita, mutta toisella kolme kotiapulaista talossa, mutta siltikään kukaan ei kysynyt 'mitä kuuluu?'ja aina vanhemmat poissa. Tuo lapsuus oli se,mistä voisi kirjoittaa monta tarinaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava kommentti, Leena. Kertomasi perusteella tämä todella on tosi. Jotenkin arjen kuvaus kävi Grönroosilta niin vaivattomasti, ettei tullut mieleenkään epäillä.

      Poista
  5. Mulla ei sinänsä kirjasta ole mitään sanottavaa (paitsi, että se kuulosti taas kiinnostavalta mutta en lainaa sitä en en en nyt on muutakin luettavaa) - halusin vain sanoa, että tykkään hirveästi sun blogista ja sun tavasta kirjoittaa. Mut on varustettu kultakalan keskittymiskyvyllä, ja sen huomaa etenkin netissä, mutta sun tekstit päädyn aina lukemaan alusta loppuun ja luultavasti vielä kahteen kertaan.

    Vaikken siis aina kommentoi, olen yleensä hengessä mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä "toisaalta vaikuttaa kiinnostavalta ja voisin vaikka lukea"-kirjat ovat vaarallisia, etenkin yllättäessään kun tulevat sattumalta vastaan eikä kiusausta osaa aina vastustaa.

      Kaunis kiitos sanoistasi Liina, tämä lämmittää mieltä ja syräntä tänä loskaisena päivänä <3

      Poista
  6. Sinä sait tästä paljon irti. Minunkin mielestäni Lumen syli on hieno, esikoiseksi ihan hurjan hieno. Grönroosin kirjoittajakokemus näkyy tekstin sujuvuutena, lukeminen on vaivatonta. Helmi ja Kaarinan tarinat koskettavat, mutta kuten Marialle kommentoin, on kirjassa on tosiaan liikaa epäonnea. Loppu olisi voinut olla toisenlainen. En minä mitään onnelaa siltä olisi kaivannut, mutta se yksi asia olisi saanut selvitä hieman toisella tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kouluteema ja aloittelevan opettajan sielunmaisema tuli kyllä aika lähelle, onneksi moni muu asia omassa elämässä on toisin.

      Minulle tuli tästä vähän mieleen elokuva Paha maa (josta en pitänyt). Siinäkin on epäonnea epäonnen perään ja kierre jatkuu. Lumen sylistä sain enemmän irti ja se ei tuntunut niin pahalta, mutta kyllä jotain olisi tosiaan voinut jättää pois tai muuttaa. Toivottavasti tästä tulee paljon keskustelua Juonittelua-blogiin.

      Poista
  7. Jotenkin tosiaan lukijana odotti, että asiat olisivat voineet ratketa, että Helmin perhe olisi voinut onnistua, kun oli niitä hyviäkin hetkiä eikä äiti ollut paha, "vain" itsekäs ja taitamaton lasten, niin pienten kuin suurtenkin, kanssa. Kiitos kun laitoit juonikeskustelun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minä jotenkin ymmärsin myös Helmin äitiä vaikka hän olikin niin vastuuton. Ja olepa hyvä, Susa vinkkasi ja minä väsäsin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...