Nora Roberts: Nousuvesi + haastekooste

Sokkotreffit Nora Robertsin kanssa

Olin maaliskuussa kirjaostoksilla ja kaupan kassalle oli houkuttelevasti aseteltu läjä sokkotreffipokkareita. Idea on mielestäni mahtava. Nappasin ruskeaan paperiin käärityn teoksen tunnisteilla Meri. Romantiikka. Kaihoisa rakkaus. ja ajattelin saavani ehkä jonkin rannikolle sijoittuvan historiallisen rakkausromaanin. Paperin alta löytyikin sitten Nora Robertsin Meritrilogian toinen osa Nousuvesi. Nauratti ja totesin, että kaipa se on pakko sitten lukea kun en ole Robertsiin aikaisemmin tarttunut.

Ilmeisesti kirja jatkaa suhteellisen suoraan sarjan ensimmäisestä osasta Aaltojen armoilla. Meritrilogian punaisena lankana vaikuttaisi olevan, että jokainen osa kertoo veljessarjan yhden veljen tarinaa ja jos nyt oikein haistelin, on päämääränä saada jokaiselle ah ihana romanttinen rakkaussuhde ja selvittää heidän menneisyytensä kipukohdat. Kaikki veljekset ovat Quinnin perheeseen adoptoituja ja ovat nyt joutuneet aikuisiällä yhdistämään voimansa saadakseen pelastettua kymmenvuotiaan Sethin, joka päätyi heidän isänsä hoiviin juuri ennen tämän kuolemaa.

Veljeskolmikon keskimmäinen Ethan tekee siis raskaita työpäiviä merellä pyydyksiä kokien ja perheen yhteistä veneenrakennusbisnestä pyöritellen. Saman aikaan hän haaveilee perheen kotiapuna toimivasta Gracesta, hemaisevasta yksinhuoltajaäidistä, joka tietenkin on myös iskenyt silmänsä Ethaniin. Kumpikaan ei kuitenkaan tee mitään ennen strategista ulkopuolista tuuppailua ja muutamaa sattumusta, sillä Ethan on ainakin aiemmin ollut mielestään Gracelle liian vanha ja menneisyytensä vuoksi viallinen ja Grace ei voisi tietenkään edes kuvitella että tuollainen komea, raamikas ja rauhallinen mies kuin Ethan voisi hänestä pitää. Että niin. Juoni noudattelee oikein tuttua kaavaa eikä sinänsä tarjoa yllätyksiä. Todettakoon kuitenkin, että Grace saa lopussa itseensä hyvää puhtia.

Kirjan suomennos on paikoin hyvin hämmentävä ja pohdin useassa kohdassa millaista alkuperäinen teksti on oikein ollut. Kuumina, liukkaina sykkyröinä kuvattavat vatsalihakset kuulostavat lähinnä ruumiinavausraportista tulleilta eikä hengityksen takeltelukaan vaikuta kovinkaan turvalliselta saati sitten kiihottavalta. Toisaalta jos on kirjoittanut käsittämättömät yli 200 kirjaa ei siinä varmaan ratsastella niinkään hiotulla kielellä, vaan vetävällä, yksinkertaisella juonella ja tietynlaisella helppolukuisuudella.

Goodreadsissa kirja on kuitenkin saanut arvosanakseen 4,16, joten ilmeisesti en todellakaan ole tämän kirjan kohderyhmää. Minusta Nousuvesi oli lähinnä traagisilla menneisyyksillä kuorrutettu erotiikkahupsuttelu eikä se herättänyt tarvetta lukea sarjan muita osia. Olen kuitenkin valmis muuttamaan mielipidettäni eli jos joku Roberts-tuntija sattuu tätä lukemaan ja osaa suositella kirjailijalta jotain huippuhyvää teosta, saatan jopa kokeilla uudelleen.

Helmet-haasteesta ruksaan kohdan kirja on mukavuusalueeni ulkopuolella ja Prinsessoja ja astronautteja -haasteesta ruksaan kohdan naisen kirjoittama viihdekirja.

Nora Roberts: Nousuvesi (Rising Tides, 1998)
Gummerus, 2014. 323 s.
Suomennos: Anna Salo

***

Tänään päättyy myös antoisa Prinsessoja ja astronautteja -lukuhaaste. Tavoitteena oli lukea nimenomaan naiskirjailijoiden teoksia eri kategorioissa. Luulin tätä koostetta aloitellessani lukeneeni vain kuusi haasteeseen sopivaa teosta, mutta niitähän tuli viisitoista kappaletta. Osasta on tosin vielä bloggaamatta, mutta tällä mennään. Se vähän harmittaa, että Minna Maijalan Minna Canth -elämäkerta ei ehtinyt tähän mukaan, mutta eiköhän sekin tule viimeisteltyä ensi viikolla.

Kiitokset Bookish Tea Partyn Katrille kivasta haasteesta!

Naisen kirjoittama dekkari
Pauliina Susi: Seireeni
Naisen kirjoittama viihdekirja
Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi
Jojo Moyes: Jos olisit tässä
Jojo Moyes: Still Me
Nora Roberts: Nousuvesi
Henriikka Rönkkö: Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja
Naisen kirjoittama tietokirja
Jenni Holma, Veera Järvenpää ja Kaisu Tervonen: Näkymätön sukupuoli
Mari Manninen: Yhden lapsen kansa
Minna Passi ja Susanna Reinboth: Keisari Aarnio
Naisen tekemä sarjakuva
Emmi Valve: Armo
Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti
Naisen kirjoittama scifi-/fantasiakirja
Holly Black: The Cruel Prince
Holly Black & Cassandra Clare: The Silver Mask
Jessica Townsend: Nevermoor: The Trials of Morrigan Crow
Naisen kirjoittama (oma)elämäkerta
Lorina Mapa: Duran Duran, Imelda Marcos and Me (myös sarjakuva)

Koukussa jatkosarjoihin

Aktivoin vaihteen vuoksi taas Storytel-tilaukseni ja tähän ovat syynä nimenomaan Storytelin omat jatkoäänikirjat, joita ei luonnollisesti muualta kuunteluun saa. Pääasiassa kymmenosaiset tarinat tulee jostain syystä kuunneltua normaalia tehokkaammalla tahdilla, tässä vaiheessa voisi oikeastaan puhua jonkinlaisesta binge-kuuntelusta.

Raikkaan tuulahduksen kevyen kirjallisuuden maailmasta toi Elina Kilkun Vaimovallankumous Maruska Veronan lukemana. Anni seurustelee kaikin puolin upean Mikan kanssa, mutta täydellisen kosinnan edessä Anni ei kykene sanomaan kyllä vaan toteaa haluavansa erota. Ihan näin radikaaleihin toimenpiteisiin ei heti ryhdytä, mutta selkeyttääkseen ajatuksiaan Anni lähtee unelmiensa New Yorkiin ystävänsä Irenen luokse. Voiko romanttisten komedioiden parisuhdemalli olla kuitenkin väärässä vai löytyykö rakkaus sittenkin Empire State Buildingin huipulta?

Kilkun teksti pursuaa kliseitä, mutta hyödyntää niitä nerokkaasti ja kyseenalaistaa romanttisen komedian konventioita. Iskut osuvat ja uppoavat ja välillä tulee itsekin irvisteltyä, kun tulee taas muistaneeksi miten sekopäisiä ajatuksia romanttiset tarinat syöttävät meille täysin hyväksyttävinä.

Annin ja Irenen New York -sekoilu oli omaan makuuni hieman liian viinanhuuruista (itse olisin sammunut jo alkumetreillä ja tarina olisi jäänyt kokematta), mutta muutoin menevää. Oli mukava vierailla elokuvista tutuilla paikoilla kirjallisesti. Lisäksi Kilkku onnistuu kirjoittamaan tarinalle niin mahtavan lopun, että melkein itketti. Oli siinä sitä siirappiakin, mutta eri tavalla kuin voisi odottaa. Sydän tälle.

Miina Supisen Lumottu elämä ryömii synkemmissä tunnelmissa. Tarinan keskiössä ovat Youtube-tähdet Sakura ja Margit ja psykologian väitöskirjaansa pakertava Ahti. Sakura kutsutaan osallistumaan mullistavaan tosi-tv-ohjelmaan, Salaisuuksien kartanoon, jossa kauhut kirjaimellisesti kaivetaan osallistujien alitajunnasta uuden teknologian avulla. Sattumoisin sarjaa kuvataan Pihjalavirran kartanossa, jossa vuosia sitten tapahtuneen tragedian salat Margit ja Ahti tahtovat selvittää saadakseen tietää totuuden vanhempiensa kohtalosta.

Lumottu elämä etenee koukuttavasti ja kuuntelin kaikki kymmenen osaa likimain vuorokaudessa. Vauhdikkaita käänteitä riittää ja arvoitus aukeaa vähitellen, Anni Kajos lukee hyvällä intensiteetillä. Harmillisesti tuntui että lopetus oli turhan kiireinen ja viimeinen jakso jätti ilmaan aikamoisen liudan kysymyksiä siitä, ymmärsinkö ollenkaan mitä lopussa tapahtui vai ajattelenko asiaa liian monimutkaisesti. Mukaansatempaava tarina, mutta jätti jälkeensä kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Valikoimasta löytyy myös muutamia lyhyempiä sarjoja kuten JP Koskisen neliosainen Helppoa rahaa. Alunperin tarina on ilmestynyt Me Naisten jatkokertomuksena, äänikirja on tehty 2016 ja näemmä Helppoa rahaa on tänä keväänä ilmestynyt myös romaanimuodossa Likeltä. Joka tapauksessa tarinassa hypätään kosmetiikkateollisuuden maailmaan, jossa kauniin ja kiiltävän pinnan alta voi löytyä jos jonkinlaisia salaisuuksia.

Entinen Miss Kesäheinä Jonna on kurjassa tilanteessa. Töitä ei ole ja mieskin on alkanut karsastaa sohvalla makoilevaa puolisoa. Pelastus saapuu uuden kosmetiikkayrityksen Lux Lunan muodossa Jonnan päästessä firmaan malliksi ja tuotetestaajaksi. Palkka on huikaiseva ja työ on helppoa, työyhteisökin tuntuu mukavalta ja hyväksyvältä. Vähitellen homma alkaa kuitenkin vaikuttaa kummalliselta: yrityksen toimintaan tuntuu liittyvän naurettava määrä salailua eikä oloa helpota kohtaaminen firman entisen mallin kanssa. Helppo raha ei yhtäkkiä tunnukaan ihan niin mukavalta asialta.

Elina Aallon lukema tarina on nopeasti kuunneltu, mikä ei ole oikeastaan yhtään hassumpi juttu. Kerronta pysyy napakkana ja tarina pitää otteessaan. Ihan suosikikseni se ei Koskisen tuotannosta pääse, mutta ei tosiaan lainkaan pöllömpi. Intensiivinen ja kiva välipala.

Kira Poutasen aurinkoa ja ihastusta pulppuava Ibiza ei puolestaan lähtökohtaisesti tuntunut osuvan omaan lukumakuuni lainkaan, mutta kun nyt tähän kuuntelumaratoonaamiseen tuli lähdettyä niin pitihän tätäkin kokeilla. Poutanen lukee kasarille sijoittuvan lomatarinansa itse.

Kertoja Jutta löytää valokuvan ystävästään Tarjasta vuodelta 1986 ja sukeltaa päätä pahkaa muistoihin samasta vuodesta. 19-vuotiaiden tyttöjen bilematka Ibizalle muuttuu jännittäväksi, kun he tutustuvat samassa hotellissa asuvaan trendikkääseen ruotsalaisseurueeseen ja etenkin komeaan Stefaniin. Lisämakua tuo mystinen, jumalista voimaa tihkuva Es Vedran saari, joka vaikuttaa etenkin Juttaan häkellyttävän voimakkaasti.

Lähtökohtaisesti Ibiza tuntuu olevan tarina lomaromansseista, mutta Poutanen onnistuu myös tekemään kiinnostavia havaintoja ihmisistä ja siitä, miten pinnan alla oleva persoona on yleensä paljon monipuolisempi kuin päältäkatsoen näyttää. Hahmot ovat monitahoisia ja herättävät kuunnellessa tunteita, esimerkiksi juuri Stefan on tavattoman iljettävä ja puistatuksia herättävä mutta tunnistettava kusipää.

Ihan niin koukkuun en tähän Poutasen tarinaan jäänyt, mutta tuli se ihan näppärästi kuunneltua loppuun ja viime metreillä saatiin tarinaan vielä vähän yllätyksiäkin. Leppoisa, mutta yllättävän synkkäsävyinen lomatarina siis.

Muutamia kotimaisista jatkosarjoja on vielä kuuntelematta, niiden kimppuun siis seuraavaksi. Oletko itse kuunnellut Storytelin jatkosarjoja? Mitä olet pitänyt?

Myös Kirsin kirjanurkassa on kuunneltu Storytelin jatkiksia ja pohdittu muutenkin äänikirjakuunteluaan, käy ihmeessä lukemassa.

ps. Tätä postausta ei ole tehty yhteistyössä Storytelin kanssa vaan olen pulittanut kuuntelujakson ihan itse, viime syksynä sain kyllä heiltä ilmaisen kuukauden kokeilujakson.

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi

Romantiikkaa maalaismaisemassa

Minun kesääni liittyy ajatus jonkin kevyen ja höpsön lukemisesta. Tähän tarpeeseen vastaa oivallisesti Kirsi Pehkosen Jylhäsalmella salamoi, sillä Jylhäsalmi-sarjan toinen edustaja tarjoilee romanssin lisäksi kylällisen sympaattisia hahmoja, hieman epäuskottavia tilanteita väärinkäsityksineen ja aimo annoksen viehättävää maalaistunnelmaa.

Anna on pakannut tarpeelliset tavarat mukaansa ja saapuu lossilla elokuiselle Jylhäsalmelle pää ja sydän täynnä unelmia. Viehättävä Haapa-ahon talo on vuokrattu loppuvuodeksi ja miesystävä Tomin olisi tarkoitus seurata perässä pikimmiten. Suunnitelmat eivät kuitenkaan mene aivan niin kuin oli ajateltu ja lisää pohdittavaa tarjoaa naapurissa asuva Vili, jonka puuhista ja aikeista Anna ei oikein ota selvää. Vähissä ovat kuitenkin lopulta ne ongelmat, joihin ei saa edes hetkellistä helpotusta uimareissuista, saunahetkistä ja marjojen poimimisesta.

Vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvat vahvasti nykyaikaan, on Pehkosen Jylhäsalmi täynnä vanhanaikaista maalaisromantiikkaa. Edellisen osan luin viime vuoden juhannuksena mökillä ja se oli sinne täydellinen seuralainen, mutta kyllä toisen osan hupsu romantiikka kelpasi kaupunkioloihinkin. Klassisuudesta seuraa tosin tietty ennalta-arvattavuus, mutta väliäkö hällä, homma toimii.

Jylhäsalmi-sarja on mahtavaa lukemista kesään. Pehkonen kirjoittaa vetävästi, kirjaa ei ole venytetty liian pitkäksi ja siitä tulee hyvä mieli. Toivottavasti Jylhäsalmen maisemiin pääsee vielä monena kesänä.

Helmet-haasteessa kuittaan tällä kohdan kirjassa muutetaan.

Tuulevin mukaan kirjaa sopii lukea myös kesää odotellessa.

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi (Jylhäsalmi #2)
Karisto, 2018. 197 s.

Sekava cocktail äänikirjoja

Loppuvuonna tuli kuunneltua äänikirjoja jos jonkinlaisia. Tässä cocktailissa näkyy melko hyvin kuuntelijaprofiilini: kuuntelen mieluiten viihdekirjoja (dekkari tai hömppä) tai sitten lyhyitä elämäkertoja. 

Mika Waltarin Tähdet kertovat, komisario Palmu oli oletusten mukaisesti leppoisaa kuunneltavaa. Kertojamme toimii tällä kertaa poliisilaitoksen ylipäällikkönä ja pyrkii parhaansa mukaan johtamaan joukkojaan, kun aamuhämärissä Tähtitorninmäeltä löydetty "ruhjotun puliukon" tapaus muuttuukin täysiveriseksi murhaksi. Mukana on kadoksissa olevia todistajia, lättähattuja, kuoromatkan suunnittelua ja sen sellaista, Palmu toki murisee mukana. Lard Svedberg sopii lukijaksi Waltarin tekstille kuin nenä päähän. Hieman tosin paheksuin kertojamme tapaa haaveilla naisten (tai siis tyttöjen) takapuolien taputtelusta ja järkyttyä naistoimittajien käyttämistä liian piukista pöksyistä.

Tommi Kovasen ja Jenny Rostainin yhdessä kirjoittama Kuolemanlaakso päätyi alunperin kuunneltavaksi lyhyehkön pituutensa vuoksi. Kaipasin jotain kuunneltavaa, mutta en tahtonut sitoutua kirjaan liian pitkäksi aikaa. Omaelämäkerrallisessa teoksessa ehditään reilussa kuudessa tunnissa kertoa siitä, miten jääkiekkoilija Kovasen elämä meni aivan uusiksi vuonna 2013 jääkiekko-ottelussa tapahtuneen vakavan taklauksen seurauksena. Tuloksena oli aivovamma, jonka diagnosoinnissa ja hoidon aloittamisessa kuitenkin kesti varsin pitkään. Niin sanottuna odotusaikana Kovanen uskotteli sekä itselleen että läheisilleen kaiken olevan hyvin, vaikka elämänhallinta luisui käsistä yhä pahemmin. Pohjakosketuksen jälkeen alkaa hidas paluu takaisin elämään. Antti Jaakola lukee teoksen sopivasti eläytyen ja kuuntelukokemus on oikeastaan aika vaikuttava. Kirjan arvottaminen on kuitenkin todella vaikeaa, sillä miten sitä nyt ruotisi toisen ihmisen omaelämäkertaa, etenkin kun kirjassa pureudutaan todella henkilökohtaisiin asioihin. Olo on paikoin jopa tirkistelevä. Kiinnostava katsaus jääkiekon maailmaan tämä kuitenkin oli, mielenkiintoinen kommentaari kaukaloiden valtapeleistä ja toki myös aivovamman kanssa selviämisestä.

Helmet-haasteessa tämä menee kohtaan kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän, sillä en tiedä paljoakaan jääkiekosta enkä kovin paljon oikeastaan aivovammoistakaan.

Tunnelmasta toiseen, joulukuun alussa kuuntelin Sophie Kinsellan Wedding Nightin, joka on suomennettu nerokkaasti nimellä Hääyöaie. Teos on, jälleen kerran, tasaisen varmaa Kinsellaa: överi, aika pölhö ja kuunneltuna herkullisen hauska. Lottie pöyristyy, kun poikaystävä ei olekaan suhteen tilanteen kanssa samalla viivalla, laittaa välit poikki ja menee sitten naimisiin nuoruudenihastuksensa kanssa (ei aivan näin viivasuorasti, mutta kuitenkin). Isosisko Fliss yrittää estää Lottieta pilaamasta elämäänsä ja päättää yrittää sabotoida pariskunnan hääyön kreikkalaisessa luksushotellissa, jotta avioliitto voitaisiin mitätöidä. Suurin osa kirjasta onkin sitten himokkaita aikeita, jotka menevät mitä naurettavimmilla tavoilla pieleen, ja niistä seuraavaa turhautumista. Lukiessa tämä olisi voinut olla ihan hirveää, kuunneltuna hihityttävää. Finty Williams ja Beth Chalmers lukevat sisarusten roolit oivallisesti ja useamman lukijan käyttäminen toimi hyvin. Mahtuu tarinaan toki muutakin, romanssia ja elämänsuunnan löytämistä ja blaa blaa, oikein herkullinen ja mukava välipalakirja siis. 

Helmet-haasteesta tämä kuittaa kohdan kirjassa mennään naimisiin.

Mika Waltari: Töhdet kertovat, komisario Palmu

WSOY äänikirja, 2017. 10 h 12 min.

Lukija: Lars Svedberg

Tommi Kovanen & Jenny Rostain: Kuolemanlaakso
Bazar, 2017. 6 h 6 min.
Lukija: Antti Jaakola

Sophie Kinsella: Wedding Night
Random House Audiobooks, 2013. 13 h 5 min.
Lukijat: Finty Williams, Beth Chalmers, Michael Fenton Stevens

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella

Enpä osannut arvata, että Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella olisi niin täydellinen juhannuskirja mökille. Vaikka kai se olisi pitänyt arvata, kun kaikki merkit olivat ilmassa. Maalaisromanttisessa kirjassa puuhastellaan järvimaisemassa, setvitään hieman paikallisia juonia ja tietenkin ihastutaan.

Opettajaksi valmistunut Riina pakkaa tavaransa ja lähtee Jylhäsalmen lossikahvilaan kesätöihin avomiehen pakattua kimpsunsa ja lähdettyä toisen naisen matkaan. Jylhäsalmella Riinan toivottavat tervetulleiksi Sirkka-täti miehineen ja asettuminen järvenrannan pikkumökkiin sujuu yllättävän kivuttomasti. Kesän aikana Riina saa opetella kahvilanpitoa mukavien työkavereiden kanssa ja ehtii siinä samassa iskeä silmänsä erääseen vakituiseen kahvilavieraaseen. Kaikkien miesten kanssa juttu ei kuitenkaan suju yhtä ruusuisissa merkeissä eikä kesästä selvitä ilman jännityksen hetkiä.

Pehkosen romaani on yksinkertaisesti leppoisaa kesäluettavaa. Se ei varsinaisesti yllätä missään vaiheessa, mutta on kuitenkin hyvin kirjoitettu ja pohjattoman sympaattinen. Maalaisromanttiseksi tätä kirjaa mainostetaan ja juuri sitä se on. Auringonpaistetta järvellä, tuoretta pullaa ja maalaismaisema losseiseen. Ihan täydellistä, suosittelen.

Kiitos tästä kirjavinkistä Tuuleville, joka kirjoitti teoksesta sen verran mukavasti että päädyin sen lainaamaan. Kirjalle saadaan myös jatkoa keväällä 2018.

HelMet-haasteessa tämä menee suorilta kohtaan kirja, jossa kukaan ei kuole. 

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella
Karisto, 2017. 190 s.

Äänikirjahömppä best

Palasin kesäksi BookBeatin asiakkaaksi ja olen onnellisena kuunnellut ja lukenut palvelusta jos jonkinlaista. Pakko on kuitenkin myöntää, että äänikirjana kuuntelen kaikista mieluiten hömppää ja sitä sieltä onneksi löytyy runsain mitoin.

Olin aikaisemmin vahvasti sitä mieltä, että Sophie Kinsellaa tuskin voi kuunnella muulla kielellä kuin englanniksi. Leena Pöystin lukema Kuka on pomo pisti minut kuitenkin pyörtämään päätökseni. Markkinoinnin maailmaan sijoittuva hupsuttelu kertoo Katie Brenneristä, joka yrittämisestään huolimatta ei onnistu Lontoon kovassa markkinointibisneksessä ja päätyy työskentelemään isänsä ja äitipuolensa vastaperustettuun maatilaluksuslomabisnekseen. Ja siis toki niin, että huiputtaa olevansa vain sapattivapaalla, sillä eihän epäonnistumista kerrota. Vaikeudet alkavatkin viimeistään siinä vaiheessa, kun entinen pomo saapuu perheensä kanssa lomailemaan ja liittyyhän tähän se rakkaustarinakin mutta ei siitä nyt sen enempää. Juoni on jälleen aika ennalta-arvattava, mutta eipä tuo haitannut. Katie on symppis joskin paikoin hieman vatipäinen päähenkilö (ihan oikeasti, joskus voisi kertoa sen totuuden oi kinsellasankaritar) ja kerronta eteni sutjakkaasti. Peukku siis Pöystille lukusuorituksesta ja Kaisa Kattelukselle oivankuuloisesta käännöksestä.

Seuraavaksi meninkin lukija edellä, sillä kiinnosti miten Heljä Heikkinen suoriutuu Sari Luhtasen Linssit huurussa -teoksen lukemisesta. Siinä sukelletaan valokuvauksen maailmaan, sillä Kristiina eli Riki on maailmallakin tunnettu valokuvaaja, joka tekee keikkaa milloin missäkin. Sisilian komennuksellaan Riki tutustuu sattumalta ihanaan mieheen, mutta juttu jää yhden illan rupeamaksi. Elämä heittelee eteen kuitenkin lisää kierrepalloja, kun Rikin Pariisin asunto on yllättäen vallattu ja lakimiehen selvitellessä asiaa Riki lähtee Suomeen viettääkseen aikaa lapsuudenystäviensä Mannan ja Oskun kanssa. Helsingissä Riki joutuu sittemmin pohtimaan suhdettaan niin työhönsä, miehiin kuin ystäviinsä, koskaan kun ei tiedä mitä voi tapahtua. Linssit huurussa oli varsin viihdyttävää siivousseuraa, mutta täytyy myöntää että välillä toivoin pääseväni vähän ravistelemaan Rikiä ja vielä enemmän läpsimään tuota Sisilian matkan miestä. Voi hyvää päivää hei. Mutta hömppänä oikein jees.

Veera Vaahteran Rakkautta, vahingossa osui seuraavaksi silmiin hömppä-äänikirjoja selaillessa ja kirjailijan ollessa tuttu totesin että mikä ettei. Lukijana sattui kaiken lisäksi olemaan Anni Kajos, jota olin edellisenä päivänä kuullut Lahden Uuden kesäteatterin Hyvät siskot -esityksessä, joten tähtien asento vaikutti olevan kohdallaan. Teoksessa Pihla muuttaa Tornionjokilaaksoon mummoltaan perimäänsä mökkiin ja yrittää pohjoisen rauhassa selvittää päätään ja selviytyä täysipäisenä raskausajastaan. Avopuoliso Otto on lähtenyt puolipaniikissa Intiaan joogaamaan, naapurissa asuu vain vanha Arvo ja autoakaan ei Pihlalla ole, mutta kyllä sisukas nainen keinot keksii ja niitä mukavia apumiehiä ja tilanteessa tukevia naisihmisiäkin alkaa löytyä. Ilman erilaisia rakkausdraamoja ei siis tietenkään selvitä. Eniten symppasin kirjassa naapurin Arvoa, siinä oli mainio ukkeli. Pihlan toiminta puolestaan vaikutti paikoin hieman omituiselta ja olipa hän välillä vähän rasittavakin. Kajos joka tapauksessa luki kirjan oikein miellyttävästi ja teos toimi hyvin siivousurakan taustalla, joten suht tyytyväinen peukku tällekin.

Olisikos teillä vielä hyviä äänikirjahömppäsuosituksia?

Sophie Kinsella: Kuka on pomo (My Not So Perfect Life, 2017)

WSOY äänikirja, 2017. 12 h 11 min.

Lukija: Leena Pöysti

Suomennos: Kaisa Kattelus

Sari Luhtanen: Linssit huurussa

Tammen äänikirja, 2016 (2014). 8 h 36 min.

Lukija: Heljä Heikkinen

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

Tammen äänikirja, 2017. 5 h 49 min.

Lukija: Anni Kajos

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä

Joskus mieli yksinkertaisesti huutaa hömppää. Siis että äkkiä jotain kevyttä ja ihanaa ja sellaista, että tiedän lopussa käyvän hyvin vaikka välissä vähän kipuillaan. Joku oli suositellut tuttavalleni Veera Vaahteraa hyvänä kevyenä kirjallisuutena ja riemukseni löysin teoksia useamman Book Beatista. Nappasin satunnaisotannalla luettavaksi uusimman teoksen Kevyesti kipsissä (Tammi, 2016), jossa seikkaillaan sopivasti kirjallisuuden ja rakkaussuhteiden sekamelskassa.

Lotta työskentelee kirjaston vahtimestarina ja viihtyy työssään hyvin. Luppoaikana voi hyvin sukeltaa kirjojen maailmaan ja ihmisten kanssa tarvitsee olla tekemisissä verrattain vähän. Ihmisistä on kuitenkin välillä oltava riippuvainen, etenkin jos sattuu murtamaan jalkansa ja joutuu samaan aikaan muuttamaan siskon luokse vesivahinkoa pakoon. Sisko avopuolisoineen alkaa tietysti puuhata Lotalle jotain sutinaa ja miesehdokkaita onkin yhtäkkiä kaksin kappalein. Fiksun Jirin kanssa puhuttavaa riittäisi kirjoista vaikka kuinka paljon, mutta jotenkin musiikkiosaston Ollen välittömyys ja rentous vetää myös puoleensa vaikka mies onkin muista ihmisistä aivan liian kiinnostunut. Samalla kun Lotta yrittää seurata sydämensä ääntä hautautuu hän entistä pahemmin keskeneräisten kirjojen suohon. Onko kaikki aloitetut kirjat pakko lukea loppuun?

Vaahtera kirjoittaa leppoisaa ja fiksua kaunoa, jonka parissa viihdyin erinomaisesti. Nautin Lotan kirjallisuuskeskusteluista ja tuskailusta päälle kaatuvista kirjapinoista, symppasin miesehdokkaita (joista molemmat olivat omalla tavallaan kivoja, kerrankin) ja pidin myös lukuisista sivuhenkilöistä. Läpi kirjan kulkee lämminhenkisyys, tällaista tämä nyt välillä on (vaikka huuruiset lemmenhetket vaksikopissa vähän naurattivatkin, rajansa nyt kaikella hei!).

Kuittaan teoksella Helmet-lukuhaasteesta kohdan salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja, sillä Vaahtera on kirjailija Pauliina Vanhatalon toinen kirjailijanimi.

Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annika viehättyi lukuhimoisesta Lotasta, Pihi nainen hieman paheksui Lotan paikoin töykeää käytöstä ja Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja nautti teoksen tuomasta kevyestä hengähdyshetkestä.

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä
Tammi, 2016, 243 s.

Anna Hallava: Operaatio Huulituli

Tähän pusuun ei Huulitulta kaivattu.

Viime elokuussa luin Anna Hallavan Sammakkoprinsessan flunssapäivän piristykseksi, jatko-osa Operaatio Huulituli (WSOY, 2016) lähti kirjastosta mukaan kun toukokuun kaiken maailman kiireet painoivat harteilla. Valinta natsasi kuten viimeksikin, teos oli sopivan hattarainen, ei vaatinut liikaa ylirasittuneilta aivosoluilta ja teksti rullasi nätisti.

Ofelian vihkiminen kruununprinsessaksi lähestyy, mutta teinikeijun kiinnostuslistalla korkeammalta löytyy oman hottiksen pyydystäminen. Sekään ei haittaa, että ei-tosirakkaudet muuttuvat suudelmista sammakoiksi, sillä keijumaailmasta voi laittomasti hankkia itselleen lientä jolla pusuttelu onnistuu kenen kanssa tahansa. Sutinaa ja säätöä on siis jos jonkinlaista, onhan kouluun tullut uusi ihana poika, henkivartijaksi on palkattu vireä Dima ja lordi Ramania pääsee tapaamaan silloin tällöin. Toisaalta samalla pitäisi opiskella lordi Jain opastamana ja jostain syystä luokan nörtti Luukas roikkuu turhan tiiviisti Ofelian kannoilla.

Melkomoista pyöritystä siis koko kirja, mutta setti pysyy kivasti kasassa. Tarina kulkee sujuvasti ja tuntuu että ensimmäisestä osasta on kehitytty. Juonestakin löytyi muutamia kierrepalloja, mutta pääosin seurattiin ennalta-arvattavaa kaavaa ja ounasteluni ensimmäisen osan salapussaajista osuivat nappiin. Tietty ennalta-arvattavuus oli kuitenkin sitä mitä tästä itselleni hain, joten ei valittamista.

Jos jostain natkutan niin siitä, että niistä Ofelian jenkkakahvoista valiteltiin taas joka välissä. Ei siinä jos nyt kerran, ihan ok, mutta tarvitseeko niistä nyt joka välissä hokea? Itseäkin alkoi melkein ahdistaa. Kirjassa oli myös yksi todella mystinen vessakohtaus, johon odotin jotain jatkoakin mutta se jäi hassuksi irtonaiseksi heitoksi.

Keijukaishommat vetivät kuitenkin hyvin mukanaan, koko teos oli luettu noin päivässä. Haettu vaikutus eli pään lomafiilis tuli löydettyä ja sellainen olo jäi, että kyllä luen seuraavankin osan jos sellainen tulee.

Anna Hallava: Operaatio Huulituli (Sammakkoprinsessa #2)
WSOY, 2016. 303 s.
Kansi: Laura Lyytinen

Richard C. Morais: Herkullinen elämä (kirjana ja elokuvana)

Oi Ranska ja ranskalainen ruoka. Tässä escargots Le Petit Chatelet'ssa.

Blogatin kautta sähköpostiin pärähti taas kampanjaa, tällä kertaa koskien Richard C. Moraisin Herkullinen elämä -kirjaa (WSOY, 2012) ja siitä tehtyä elokuvaa joka tulee ensi-iltaan huomenna 29.8. Mietin, että viitsiikö sitä nyt ottaa lisää luettavaa lukupinoon mutta elokuvan yhtenä tähtenä komeileva Helen Mirren käänsi pääni ja tässä sitä nyt ollaan.

Herkullinen elämä vie lukijan ravintolamaailman syövereihin. Hajin perhe joutuu traagisten tapahtumien seurauksena muuttamaan pois Intiasta ja päättää lähteä etsimään onneaan Eurooppaan. Kylmä Iso-Britannia ei tuo onnea perheelle, joten matka jatkuu Ranskaan ja lopulta Hajit asettuvat Lumiéren kylään, jonne he perustavat intialaisen ravintolan. Perheen poika Hassan päätyy ravintolan pääkokiksi, mutta uusi ravintola ei suinkaan ilahduta rouva Mallorya, joka pitää tien toisella puolella hienostunutta hotelliravintolaa Le Saule Plereuria. Ravintoloiden välille syntyy kränää, mutta vähitellen hommassa alkaa olla jo molemminpuolista arvostusta ja loppuu jääköön lukijan koettavaksi.

Kirjan takakannessa sitä kehuu arvostettu kokki Anthony Bourdain ja mikä ettei, kirja tuntuu antavan varsin realistisen kuvan ravintolamaailmasta (ainakin jos sitä vertaa Bourdainin omaan Kitchen Confidentialiin). Vaikka ensisijaisesti kirjassa kerrotaan Hassanin tarinaa, on ruoka vähintään yhtä suuressa osassa kuin miehen kasvutarina. Ranskalaisen ruoan ystävänä myös haikailin kovasti kirjassa esiteltyjen ruokalajien perään ja toisaalta houkuttelemaan alkoi myös intialainen cuisine.

Herkullinen elämä toimii hyvin hyvän mielen ruokaromaanina. Loppupuolella kirja vaipuu hieman surullisempiin sävyihin ja komiikkaa on vähemmän, mutta toisaalta lopputulos on kuitenkin valoisa kuten arvata saattaa. Leppoisa kirja siis.

***

Tapojeni vastaisesti kävin kuitenkin katsomassa elokuvan ennen kuin olin lukenut kirjan kokonaan. Aikataulu nyt vain meni hieman sekaisin, tässä tapauksessa se ei silti välttämättä haitannut laisinkaan. Elokuva oli nimittäin sen verran erilainen kuin kirja, että varsinaista spoilaantumista ei päässyt tapahtumaan. Ohjaaja Lasse Hallström on valikoinut kirjasta herkullisimmat osiot ja muokannut niitä mielensä mukaan saaden aikaan sympaattisen hyvänmielenelokuvan.

Lyhyesti sanottuna Herkullinen elämä oli, miestäni lainaten, gastronomista erotiikkaa. Ruokakohtauksissa käytettiin paljon lähikuvia ja hidastuksia. Esimerkiksi kohtaus jossa rouva Mallorya esittävä Helen Mirren ja Hassanin roolissa nähty Manish Dayal valmistavat omelettia, oli ruoanlaiton ihannoinnissaan lähes huvittava. En siis suosittele katsomaan elokuvaa nälkäisenä.

Hallström oli myös lisännyt käsikirjoittaja Steven Knightin kanssa elokuvaan lisää romantiikkaa ja huumoria ja muuntanut Hassanin kasvutarinan varsin erilaiseksi mutta suloiseen elokuvaan sopivaksi. Kirjan surulliset pohjavireet jäivät vain sivunuoteiksi ja esimerkiksi perheen alkutaival Intiassa jätettiin lähes kokonaan käsittelemättä. Ratkaisu ei kuitenkaan ole välttämättä huono, sillä nyt elokuva toteuttanee tehtävänsä saaden katsojat hyvälle mielelle.

Roolitus on oikein onnistunut. Aina ihastuttavan Mirrenin ja taitavan Dayalin lisäksi mieleen jäivät muun muassa Hassanin isän roolissa nähty mainio Om Puri ja suloinen Charlotte Le Bon Margueriten roolissa. Margueriten hahmosta olisi kyllä minun ja miehen mielestä voinut saada irti enemmänkin, sillä nuoressa ranskattaressa oli kyllä potkua.

Kirja ja elokuva olivat siis molemmat leppoisia välipaloja, hyvää mieltä aiheuttavia ja nälkää kasvattavia. Pitäisiköhän avata taas se ranskalainen keittokirja, oui?

Myös Pihin naisen elämää -blogissa oli luettu kirja ja katsottu elokuva, siellä elokuvasta pidettiin enemmän.

Sekä elokuvan että kirjan tarjosi Nordisk Film.

Richard C. Morais: Herkullinen elämä (The Hundred-Foot Journey, 2008)
WSOY, 2012. / BON-pokkari, 2014. 336 s.
Suomentanut: Marja Helanen
Kansi: Dreamworks II Distribution CO.

Herkullinen elämä / The Hundred-Foot Journey.
Ensi-ilta Suomessa 29.8.2014