Joutokummussa ahdistava muovi ja roska saavat uuden elämän

Minimesenaatti tutustuu T2+R kollektiivin PLAY-teokseen.

Toisinaan on hyvä laajentaa seikkailuhorisonttia pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ja niinpä hyppäsimme minimesenaatin kera junaan ja suuntasimme kohti Tampereen Finlaysonin aluetta. Vooningissa pääsee tutustumaan vielä viikon ajan Joutokumpuun, jossa toisen roskat näyttäytyvät näyttelykävijälle aarteina. Yhdentoista taiteilijan luomat, kertakäyttökulttuurista ponnistavat installaatiot ja taideteokset ihastuttivat koko seuruettamme paikan päällä ja saivat aivot raksuttamaan kotimatkalla.

Pääosin kierrätysmateriaalista valmistetut teokset kutsuivat pariinsa kokeilemaan ja ihmettelemään. Satuimme paikalle hiljaisena hetkenä, joten saimme kuljeskella näyttelytilassa vapaasti ja tutustua teoksiin omaan tahtiimme. Myös minimesenaatti nautti vapaudestaan ja tutki teosten lisäksi innolla myös tilan arkkitehtuuria. Lapsen uteliaisuuden perässä tulikin loppupeleissä tutustuttua teoksiin monesta eri tasosta, mikä varmasti toi myös omaan näyttelykokemukseen lisää sisältöä. Esimerkiksi Anne Roinisen teoksessa Varjot vallitseva tunnelma tuntui itsestäni jopa hieman ahdistavalta, mutta pienihminen porhalsi tilassa iloista rataansa ja ihmetteli teosta antaumuksella.

Joutokumpu oli siis mitä oivallisin kohde vauhdikkaasti konttaavan, uteliaan taaperon kanssa. Kun kaikkiin teoksiin sai koskea, ei tarvinnut olla jatkuvasti sydän syrjällään siitä että pienet kätöset ovat kokeilemassa jotain turhan raisuin ottein. Toki joitakin haasteita tuli vastaan, minimesenaatti oli nimittäin esimerkiksi sitä mieltä, että aikuisnäkökulmasta varsin matalalle ripustetun kaihtimen alta oli mahtavaa ryömiä.

Annika Niskasen Jokakuinen piknikkimme -teoksen liepeillä oli mukavaa konttailla.

Kiinnostavimman teoksen tittelin minimesenaatilta sai tilassa viimeisenä oleva T2+R kollektiivin PLAY-teos. Itse lattialla olleet lelut jaksoivat kiinnostaa hetken, mutta paras osio oli tietenkin midipiano, jonka säätimillä sai luotua jos jonkinlaisia valoilmiöitä teokseen. Ilmeisesti teos on ollut laajalti pienempien näyttelyvieraiden suosiossa, enkä ihmettele. Itse vaikutuin eniten Eero Erkamon Merellä ilman aurinkoa -teoksesta, jossa soutulaitetta soutamalla saa eteensä ilmestymään ihmeellisen, suhisevan meren. Minimesenaatin mielestä pimeässä tilassa ollut teos taisi tosin olla hieman pelottava.

Jos PLAYn kimpussa kulutettua aikaa ei lasketa, taisimme nautiskella pisimpään Annika Niskasen Jokakuinen piknikkimme -instaallation kuukuppipuun varjossa. Teos ilahdutti minua hirvittävästi, se oli visuaalisesti näyttävä ja kommentoi tärkeää aihetta. Lisäksi tila olisi ollut oivallinen eväiden syöntiin ja näyttelyyn tosiaan saisi tuoda omat syömiset mukanaan. Me tyydyimme tällä kertaa kuitenkin vain kahviin.

Retki Tampereelle oli siis kokonaisuudessaan todella onnistunut. Taidekokemuksen kruunasi pyörähdys Pikku Kakkosen leikkipuistossa ja mukaan hankitut Pyynikin munkkikahvilan munkit. Lämpimät kiitokset Mysteeri Co.:lle lapsiperheystävällisen ja riemukkaan näyttelykokonaisuuden luomisesta!

Joutokumpuun ehtii vielä retkelle tällä viikolla. Viimeinen aukiolopäivä on lauantai 3.11. ja tarkemmat tiedot löytyvät täältä.

Raameissa: Finlayson Art Area

 Petri Ala-Maunuksen The Great Deluge (2016).

Tampereelta löytyy taidenäyttelyä moneen makuun ja tunnelmaan. Elokuun loppuun asti esillä oleva Finlayson Art Area esittelee taidetta teemalla Veistoksellinen, vihreä ja värikäs Finlayson rouheassa tehdasympäristössä. Kaiken lisäksi tapahtuma on ilmainen, joten teoksia pääsee katsomaan matalalla harkintakynnyksellä.

Kuusvooninkisen tiloissa on esillä teoksia usealta eri taiteilijalta. Ensimmäisessä kerroksessa pääsee näkemään Petri Ala-Maunuksen massiivisia maalauksia ja Tanya Akhmetgalievan tekstiilitaideteoksia. Erityisesti Ala-Maunuksen fantasiaan päin kallistuvat ja valuvat maisemat sykähdyttivät ja kutsuivat tarkastelemaan lähemmin. Jonkun teoksista olisin huolinut vaikka kotiin, jos meillä sellaista seinätilaa vielä olisi.

Samuli Heimosen susitöitä.

Kolmannessa kerroksessa on esillä neljän taitelijan töitä. Antti Tantun synkkäsävyisissä töissä kiinnostavinta oli niiden valmistustekniikka eli töiden veistäminen puupinnalle ja painaminen sen jälkeen. Kaisa-Leena Halisen puutyöt olivat mustuudessaan sympaattisia, karvaista puuta olisi tehnyt mieli silittää.

Samuli Heimosen susimuotokuvat olivat melkoisia katseenvangitsijoita. Näissä töissä muotokuva oli yhdistynyt mielikuvitukselliseen maailmaan ja luovaan värien käyttöön. Myös kultasilmäisen suden olisin voinut ottaa kotiin. Samassa salissa esillä oleva Minna Suoniemen videoinstallaatio Toinen valssi kannattaa ehdottomasti käydä myös katsomassa. Unenomainen tunnelma hylätyssä kartanossa, musiikki ja rauhaisa valssi olivat miellyttävää katsottavaa, mieleen tuli Kilttien ihmisten Jotakinkuin Grey Gardens.

Taidekierroksen kruunasi Tapahtumien Yönä Väinö Linnan aukiolla elokuvamusiikkia esittänyt jousikvartetti ja trumpetisti. Moon River, Third Manin teema, My Favourite Things ja moni muu tuttu sävelmä kaikui Pekka Jylhän Kukkataivas-teoksen ympärillä eikä pieni sadekaan haitannut.

Raameissa: Reima Nevalainen ja Seikkaillen kotiin (Tampereen taidemuseo)

Reima Nevalainen on Vuoden nuori taiteilija 2016 ja näyttelynsä on nyt esillä Tampereen taidemuseossa. Kollaasitekniikkaa suosiva taiteiteilijan teoksia on esillä useita kymmeniä ja niiden lisäksi näyttelyssä on myös piirroksia ja valokuvia Nevalaisen Japanin matkalta.

Täytyy myöntää, että ahdistuin Nevalaisen töitä katsellessani. Niissä esiintyvät ruhjotut, rikkinäiset ja osittaiset ihmishahmot ja kallot ja beigen- ja ruskeankirjava värimaailma veivät ahdistaviin ajatuksiin. Kiersin näyttelyn tästä syystä melko nopeasti. Yhden työn eteen pysähdyin, se oli yläkerroksesta löytynyt Ugetsu jossa oli todella kaunis taivas.

Keskikerroksesta löytyvä Olotila puolestaan ilahdutti, siellä sai piirtää itse erilaisten tehtävänantojen mukaisesti. Itse piirsin asetelman katsomatta paperiin, oli yllättävän haastavaa olla vilkuilematta mutta samalla myös kovin hauskaa.

Muumilaaksossa on tällä hetkellä esillä Seikkaillen kotiin -kokonaisuus, jossa matkataan, ehkä välillä vähän eksytään ja joudutaan vaaroihin ja palataan kotiin. Teokset on valittu museon kokoelmista ja järjestetty teemoittain. Näyttelyssä on esillä myös Tuulikki Pietilän rakentamia pienoismalleja, jotka liittyvät eri Muumi-tarinoihin.

Itse ihastelin erityisesti pieniä mustepiirroksia korjauslakkoineen ja Pietilän yksityiskohtaisia pienoismalleja lukuisine hahmoineen. Erityisesti Hosulin ja Sosulin näkeminen ilahdutti ja kykkihän se esi-isäkin Muumi-Talon kakluunin päällä. Näyttelyyn olisi tehnyt mieli jäädä istuksimaan ja lukemaan, tunnelmoimaan seikkailuissa.

Reima Nevalaisen työt ovat esillä 11.9. asti ja Muumilaaksoon pääsee 30.10. asti, sen jälkeen Muumi-näyttely sulkeutuu ja avautuu Muumimuseona Tampere-talossa toukokuussa 2017.

Raameissa: Ron Mueck (Sara Hildénin taidemuseo)

Ron Mueckin veistos Couple under an Umbrella (2013).

Sara Hildénin taidemuseossa on tällä hetkellä esillä kuvanveistäjä Ron Mueckin veistoksia. Töitä näyttelyssä on vain kymmenen, mutta niiden katsomiseen saa kulumaan aikaa. Sekatekniikalla työstetyt häkellyttävän aidonoloiset veistokset ihmisistä erilaisissa tilanteissa kutsuvat hypistelemään, onneksi yläkerrassa on tähän tarkoitukseen pieni malli käytetyistä materiaaleista.

Näyttelyssä on jossain määrin aavemainen tunnelma. Veistokset ovat niin elävän näköisiä, että odotan jatkuvasti niiden hengittävän tai räpyttävän silmiään. Mueckin ihmiset ovat myös lähes poikkeuksetta joko väsyneen tai hieman vihaisen näköisiä, mikä lisää tiettyä vaivaantuneisuutta. Esimerkiksi Woman with Shopping vangitsee uupuneella katseellaan.

Ehdottoman kiinnostava näyttely kuitenkin on. Mueckin työskentely on pikkutarkkaa ja ihmiskeho näyttää, no, ihmiskeholta kaikkine ryppyineen ja karvoineen. Vaikuttavimpia ovat suuret teokset, etenkin heti yläkerran aulassa esillä oleva Couple under an Umbrella joka pysäyttää jo pelkällä massiivisella koollaan.

Veistosten katselun jälkeen kannattaa käydä kurkkaamassa yläkerrassa olevaa Gautier Deblonden dokumentaarista aineistoa Mueckin työskentelystä. Valokuvat antavat jo osviittaa työn määrästä ja tarkkuudesta, mutta etenkin videomateriaali Mueckin työskentelystä on hiljentävää. Videota katsellessa voisi melkein meditoida ja ihmetellä sitä muokkaamisen, pyyhkimisen, korjaamisen ja viimeistelyn määrää.

Ron Mueckin työt ovat esillä 16.10. asti.

Raameissa: Veden kätkemiä huoneita (Jaakko Heikkilä/Kansallismuseo)

Vesi. Kuva: Jaakko Heikkilä.

Jaakko Heikkilän Veden kätkemiä huoneita on ensimmäinen Kansallismuseossa esillä oleva laaja nykyvalokuvataiteen näyttely. Vuonna 2005-2016 otettujen kuvien kautta saadaan kurkistaa venetsialaisten aatelisten palatseihin, nähdään henkilökuvia aatelisista itsestään ja päästään kokemaan myös Venetsian kaupunkikuvaa. Valokuvien lisäksi esillä on Kansallismuseon kokoelmista esiin nostettuja upeita venetsialaisia huonekaluja 1800-luvulta.

Tunnelma näyttelyssä on lähes harras. Valo siivilöityy sisään Kansallismuseon lukuisista ikkunoista, melkein voi kuvitella ulkona olevan kesäisen paahteisen Venetsian. Noin viidessäkymmenessä valokuvassa vuorottelevat lähikuvat ihmisistä, silmäykset palatsien runsaaseen loistokkuuteen, kohtaukset kaduilta ja veden heijastamat kaupunkikuvat. Asettelu on harmoninen. Salien keskiöön on nostettu lasiesineitä ja huonekaluja, kuten upea helmiäismaalilla maalattu simpukaksi muotoillut tuolit.

Omia suosikkejani näyttelyssä olivat lopulta Vesi-nimiset työt, ne joissa Venetsian katumaisemat vääristyvät veden liikkeiden mukaan ja saavat taianomaisen lisän. Nämä työt jotenkin korostavat sitä, kuinka Venetsian aika on rajallinen. Uppoava kaupunki pitää loistostaan kiinni, mutta luonnon voimia vastaan on lopulta turha taistella.

Näyttely muistuttaa jollain tasolla tv-sarja Downton Abbeysta. Molemmissa aateliston asema muuttuvassa maailmassa on horjuva, mutta jo hiipuvasta loistosta pidetään kiinni. Heikkilän kuvissa venetsialaiset palatsit näyttävät aikaan jähmettyneiltä, nykyaikaan ne tuovat vain niissä esiintyvät henkilöt nykyaikaisissa pukimissaan.

Poistun näyttelystä hieman surullisena, tunnelataus on vahva. Olen silti iloinen että kävin, kuvat ovat upeita ja näyttely on taiten rakennettu. Menen varmasti vielä uudestaan ihmettelemään palatsien loistoa ja ihmisten katseita, onneksi on vielä aikaa.

Jaakko Heikkilän valokuvat ovat esillä Kansallismuseossa 28.8. asti. Museokortittomille tiedoksi, että perjantaisin museoon on vapaa pääsy klo 16-18.

Raameissa: Observationes (Jussi Heikkilä / Taidehalli)

Heikkilä on toimittaunut jokaisena näyttelypäivänä Taidehalliin uuden lintuluonnoksen. Näitä olisin mieluusti ottanut kotiseinällekin.

Muutkin mattimyöhäiset ehtivät vielä tällä viikolla kipittämään Taidehalliin katsomaan Jussi Heikkilän Observationes-näyttelyä. Me ryntäilimme sinne viime lauantaina kahden teatteriesityksen välissä, mutta kyllä se kannatti. Heikkilän retrospektiivinen näyttely esittelee taiteilijan teoksia neljältä vuosikymmeneltä ja niitä onkin aikamoinen runsaudensarvi. Suomalaisen käsitetaiteen pioneeriksi titureelattu Heikkilä käyttää töissään moninaisia materiaaleja ja yllättää myös teosten sijoittelulla, joten näyttelyssä kannattaa seinien lisäksi tiirailla paikoin myös kattoa kohti.

Itse kiinnostuin näyttelystä lähtökohtaisesti sen vuoksi, että Heikkilä tunnetaan intohimoisena lintubongarina. Blogin nimestä voinette päätellä, että linnut ovat lähellä myös omaa sydäntäni. Lintujen lisäksi teosten teemoissa käsitellään luontoa ja sen kohtaamista ihmiskulttuurin kanssa. Myös ekologinen näkökulma ja huoli luonnosta nousee useasti esiin. Teoksia ei kuitenkaan tullut katseltua otsa rypyssä, vaan niissä on tiettyä keveyttä ja leikkisyyttä ja ne saavat pikemminkin ajattelemaan kuin murehtimaan.

Pieni lintukirjasto (2011)

Taidehallin näyttely on ripustettu ilmavasti, teoksilla on tilaa hengittää ja linnuilla lentää. Lauantaisena sadepäivänä saleissa oli myös rauhallista, joten teoksia sai rauhassa katsella ja ihmetellä ilman ihmismassoja. Kohtaamisiakin silti tapahtui, erään rouvashenkilön kanssa hymähdimme yhdessä vitriinistä löytyneelle Aalto-maljakon muotoiselle linnunpesälle, muistaakseni nimeltään Villa Mairea. Parhaimmillaan teokset aiheuttivat oivalluksen hymähdyksiä, missä tahansa voi nähdä linnun kun oikein katsoo, toiset teokset taas veivät vakavampiin pohdintoihin.

Omiksi suosikeiksini nousivat näyttelystä moninaiset lintuteokset kuten jo etukäteen ounastelinkin. Muun muassa ylläolevan Pienen lintukirjaston huolisin kotiini minä päivänä tahansa. Toisaalta näin biologian opettajana ja merien ystävänä minua ilahduttivat myös esimerkiksi merten tilaa kommentoivat teokset, lasivitriinit täynnänsä rakkolevää ja rannalta löytynyttä muovia. 

The Journeys of Birds and the Ideas of Man (2013-2016)

Tämän viikon torstaina 10.3. Suomen Taideyhdistys juhlistaa 170-vuotista taivaltaan, silloin Taidehalliin on ilmainen sisäänpääsy ja klo 16 itse Jussi Heikkilä pitää opastuksen näyttelyssään. Suosittelen!

Näyttelyyn kuuluvia teoksia löytyy myös Luonnontieteellisen museon puolelta, itse yritän ehtiä sinne vielä viikonloppuna.

***

Taidehallista on tullut yksi ehdottomista taidemuseosuosikeistani. Se on mukavan kompakti, joten näyttelyissä on helppoa myös piipahtaa (Museokortilla, tietenkin) ja tila on tavattoman kaunis. Oma suosikkini on korkea kuvanveistosali, jonne menen yleensä viimeiseksi ja ihmettelen taidetta ja avaraa tilaa.

Raameissa: Revisiting Unknown Places (Maria Pääkkönen / Galleria Huuto)

Tiedättekö sen tunteen, kun tietää että joku ystävä on tavattoman lahjakas ja sitten tämä pääsee yllättämään vielä vähän lisää? Näin minulle kävi, kun astelin sisään ystäväni, kuvataiteilija Maria Pääkkösen näyttelyyn Revisiting Unknown Places Galleria Huudossa Jätkäsaaressa.

Galleriatilassa on esillä suuria lyijykynätöitä, jotka kuvaavat paikkaa joka ehkä on jossain olemassa tai sitten ei. Mieleni tekee mennä hipeltämään paperia, en voi uskoa että työ ei ole printti vaan ihan oikeasti kynällä tehty. Juttelen samalla Marian kanssa ja katson töitä, tilaa. Ulkona on harmaa, mutta kirkas päivä ja työt nousevat kauniisti esiin. Auringonpaisteessa tai ihmistungoksessa tunnelma olisi varmasti erilainen.

Jään katsomaan piirrettyjä oksia ja kiviä, ihmettelen ja ihastelen. Näyttely on kiehtova, tekisi mieli jäädä tilaan istumaan ja vaeltamaan, ärsyttää että on kiire mutta minkäs teet. Ihmettelen valkoista paperia piirrosten ympärillä, tavattoman tarkkaa kynänjälkeä, eläviä pintoja. On se vaan huikeaa, että on näin taitavia ystäviä.

Työt ovat esillä Huudon Jätkä 2 -galleriatilassa 28.2. asti, huhtikuussa ainakin osa töistä on esillä Jyväskylän Galleria Ratamossa. Menkää, ihastukaa.

***

Olipa ilo herättää Raameissa-tekstit taas henkiin tällä näyttelyllä, ehkä tämä tästä taas jatkuu.

Raameissa: Myrtsikissoja Rikhardinkadun kirjastossa

Harmaata sadepäivää piristi käynti Rikhardinkadun kirjastossa. Kolmannen kerroksen Käytävägalleriassa on esillä ystäväni Elli Maanpään akvarellinäyttely Grumpy Cat With Friends. Töiden pääosassa komeilee internetistä tuttu Grumpy Cat, suomalaisittain myrtsikissa, tovereinaan erilaisia muita eläimiä.

Myrtsikissa esiintyy kaiken kaikkiaan viidessätoista akvarellissa. Suurimmassa osassa töitä kissan seurana on erilaisia lintuja, seikka joka viehätti minua kovasti. Suuremmissa akvarelleissa kissan seurana poseeraavat muun muassa suloinen possu ja mainio pöllö ja sammakko (alla).

Näyttelystä tuli hyvä mieli ja ulkona piiskaava sade unohtui pian. Itse pidin kovasti satukirjamaisen oloisista kissoista eläinkumppaneineen. Kissat olivat myös kaikki omansa näköisiä, vaikka myrtsiys niitä yhdistikin. Suuremmat työt on maalattu viime kesänä, kun taas pienemmät työt tehty hieman ennen näyttelyä. Pienemmissä viiva on huolettomampi, mutta tyyli on tunnistettava.

Elli on ystäväni ja siten näkemykseni näyttelystä toki hyvin subjektiivinen. Toisaalta voin kertoa pitäväni töistä sen verran paljon, että kotimme seinältä löytyy Ellin töitä kaksi ja yksi työ kulkee jatkuvasti mukanani tatuoinnin muodossa. Oma suosikkini töistä oli mahdollisesti numero 6 (ensimmäisessä kuvassa vasemmalla), jossa myrtsikissa poseeraa viisaan variksen kanssa.

Myrtsikissoja ehtii käydä katsomassa Rikhardinkadulla koko toukokuun ajan, suosittelen lämpimästi! Ellin töihin voi myös käydä tutustumassa täällä.

*** 

Täytyy tähän loppuun vielä yleisesti kehua Rikhardinkadun kirjastoa. Vaikka oma lähikirjasto on kovin rakas, oli ihanaa kävellä ja katsella kirjoja kolmessa kerroksessa. Rikhardinkadulla tila on mielestäni myös otettu hienosti käyttöön ja kirjat ovat hyvin esillä. Mieltä ilahduttivat myös Liisa ihmemaassa -teemaiset pöydät ja elementit.

ps. Olkoon tämä postaus myös ensimmäinen ns. Raameissa-postaussarjaa, joka toivottavasti tulee saamaan jatkoa tulevaisuudessa.