Lavalta: Bonding (Pori Dance Company)

 Teos nähty kutsuvieraslipulla.

Kuva: Kai Kuusisto

Lempeää luopumista

En odottanut, että Bonding olisi näin hauska! Oli Pori Dance Companyn teos paljon muutakin, ja se herätti paljon ajatuksia sekä itse esityksestä että sen katsomisesta, mutta ennen kaikkea se oli minusta hauska ja lempeä teos.

Jo teoksen aloittava riisuutumiskohtaus on häkellyttävän hauska. Tanssijoiden (ilmeikkäät Alina Sakko, Meri Tankka ja Riikka Tankka) dynamiikka toimii valtavan hyvin, klovnerian vaikutteet näkyvät olemisen tavasta ja liikekielestä. Pidin myös valtavasti siitä, että vaatteiden riisuminen näyttäytyi tarkoituksenmukaisena ja luontevana osana teosta. Minusta on kiehtovaa katsoa erityisesti tanssiteoksissa nimenomaan kehoja ja liikettä ja tässä siihen luotiin hyvät puitteet.

Olin ennakkotietojen perusteella odottanut teokselta ehkä enemmän tai erilaista työskentelyä köysien kanssa, mikä vaati itseltäni ajatusten uudelleenskaalausta katsomiskokemuksen aikana. Tarkemmin ajateltuna on toki ymmärrettävää, että monimutkaisempia sidontoja on haastava toteuttaa reaaliaikaisesti esityksen aikana niin, että se on turvallista. Ajatusten kalibroinnin jälkeen tanssijoiden köysityöskentelyn seuraaminen oli kiehtovaa. Solmut, sitominen, sotkuun menevät ja selvitettävät köydet ovat lisäksi jo itsessään symbolisesti kiehtovia ja mahdollistavat monenlaiset ajatuspolut ja assosiaatiot. Tuoko köysi turvaa, sitooko se paikalleen, onko se kahle vai vapautus?

Ohjaaja Mimosa Lindahl avaa käsiohjelmassa teoksen tematiikkaa ja valmistumisprosessia, mutta jättää ilahduttavasti tilaa myös katsojan omille tulkinnoille. Kykenen kyllä näkemään teoksessa myös teosesittelyssä mainitut sidonnan ja purkamisen, läsnäolon ja irtipäästämisen, mutta ne eivät nousseet minulle katsojana keskeisimmiksi elementeiksi. Minulle Bonding näyttäytyi jonkinlaisena yhdessä rakennettuna ja samalla hyvin henkilökohtaisena rituaalina. Se oli jaettu kokemus, suunnattu ulospäin, mutta samalla sisäänpäinkääntynyt.

Meinasin myös hieman huolestua jossain puolivälin paikkeilla, sillä esityksessä oli paljon minulle katsojana haastavia elementtejä. Koen usein esimerkiksi matalataajuuksiset äänet, butosta ammentavan liikekielen ja "teollisen" näyttämökuvan itselleni vaikeina. Jälkimmäisenä viittaan Bondingin lavasteissa käytettyihin valkoisiin muoveihin ja metallirakenteisiin. Teoksen ansioksi on todettava, että koin katsojana oloni niin turvalliseksi, että nämä yleensä haastavat elementit tulivat minulle helpommin lähestyttäviksi.

Suhtaudun usein myös projisointien käyttöön hieman niheästi, mutta Bondingissa valoa, varjoa ja videokuvaa käytettiin monipuolisesti ja vuorovaikutteisesti suhteessa tanssijoihin. Erityinen hatunnosto siis myös video- (Mikko Lampinen) ja valosuunnittelulle (Karel Šimek).

Bondingin olennaisin ansio minulle oli sen aiheuttama turvallisuuden tunne. On vapauttavaa ja rentouttavaa voida istua katsomossa, kun kokee, että esiintyjillä on turvallista lavalla ja minun on turvallista olla katsomossa. Se on arvokasta. Kiitos.

***

Kiitokset kutsuvieraslipusta työryhmälle.

Lavalta: Kenenkään Edith (HIT Helsinki)

Teos nähty kutsuvieraslipulla.

Kuva: Aino Sinda

Anna tunteiden tulla

HIT Helsingin kesän kuunnelmateos Kenenkään Edith vie katsojan kävelylle Käpylään kuulemaan Edithin tarinan. Se ei ole suuri eikä ehkä loppujen lopuksi erikoinen tarina, ja ehkä siksi se on kuitenkin erityinen. Se tuntuu todelta ja vähän taianomaiselta. Teoksen kokemiseen tarvitaan kuunnelmatiedosto, kuulokkeet ja materiaalipaketti, joka saapuu kokijalle postitse.

Yksin koettavan teoksen aikana liikutaan Taivaskallion liepeillä noin tunnin ajan. Liikuttava matka ei ole erityisen pitkä, yhteensä noin kilometrin, ja tahti oli sopivan rauhallinen, itse jaksoin sen puolikuntoisena hyvin. Hyviä kenkiä ja mukavia vaatteita kuitenkin suosittelen teoksen ohjeen mukaisesti. Reitti ei myöskään ole esteetön vaikkei se olekaan erityisen vaikeakulkuinen.

Paula Kovasen ohjaama ja käsikirjoittama teos käsittelee muun muassa hyväksytyksi ja nähdyksi tulemista ja sitä, miten petollisen helppoa on toisinaan olla kiltti ja toivoa. Varsinaisen tarinan ohella kuulokkeissa on seurana opas, joka kertoo minne seuraavaksi liikutaan ja missä kokijan tulisi milloinkin olla. Selkeää ja yksinkertaista, etenkin kaltaiselleni joka iloitsee selkeistä raameista.

Kuunnelmassa kuullaan yhteensä kahdeksaa ääninäyttelijää ja jonkin verran myös musiikkia. Kokonaisuutena kuunnelman äänimaisema oli miellyttävä, äänet selkeitä. Tästä ehkä huomannee, että ääniteoksen arviointi on minulle haastavaa, mutta joka tapauksessa kuuntelukokemus oli miellyttävä. En myöskään viitsi erotella kuuntelukokemusta sen tarkemmin, sillä tarina on uskoakseni parhaimmillaan kun siitä tietää mahdollisimman vähän.

Koin itse teoksen aurinkoisena mutta viileänä toukokuisena iltapäivänä ja Taivaskallion ympäristö näyttäytyi kauniina. Ihmisiä oli liikkeellä jonkin verran, mikä sopi teoksen tunnelmaan, ja kuunnelman ohjeistuksessa oli hyvin otettu huomioon ne kohdat, joissa saattaa joutua luovimaan paikalla jo olevien ihmisten mukaan.

Kenenkään Edith oli kaikkinensa viehättävä kokonaisuus. Sen tunnelma on läsnä niin varsinaisessa kuunnelmassa kuin materiaalipaketissa, visuaalinen ilme sopii teokseen ja sisältö on hyvin kuratoitu ja mahtuu takin taskuun. 

Eniten pidin siitä, että Kenenkään Edith oli ihmisenkokoinen, ei yrittänyt olla enempää kuin on. Ja se riittää. Se riittää.

**

Kiitokset HIT Helsingille kutsusta kokemaan kuunnelma.

Lipun teokseen voi hankkia 8.7. asti ja kuunnelma on koettavissa 31.7. asti.

Alekoodilla KUJERRUKSIA (voimassa 23.5.-5.6.) saat lipun hieman edullisemmin.

Lavalta: Mistakes (Kinetic Orchestra)

Näin esityksen kutsuvieraslipulla.

 Kuva: Mikael Ahlfors

Virheitä ilman häpeää

Etenkin näinä viime vuosina sitä on alkanut unohtaa, miten tanssin katsominen voi elvyttää. Ehkä sitä nyt osaa arvostaa eri tavalla, toivon.

Kinetic Orchestran Mistakes -teoksen piti saada Helsingin ensi-iltansa Stoassa joulukuussa 2020. Ensi-ilta koitti lopulta Oulussa viime kesänä ja nyt teos saatiin myös Helsinkiin osana Stoassa järjestettyä Spring Break -festivaalia. Ehdin itse nähdä festivaalin esityksistä vain Mistakesin, mutta onneksi näin edes sen.

Teoskuvauksen mukaan Mistakes tutkii nimensä mukaisesti "virheen ja epävarmuuden olemusta näyttämöllä". Tämän enempää asiaa ei selitellä, joten tilaa jää tehdä omia tulkintoja. Minulle Mistakes näyttäytyi kokoelmana kohtauksia, joissa venytetään tanssinäyttämöllä totutun liikelaajuuden rajoja, kokeillaan estottomasti uutta ja sekoitellaan häpeilemättä erilaisia tanssityylejä. 

Olen tottunut Kinetic Orchestran teoksissa fyysisyyteen ja orgaaniseen liikkeeseen, törmäyksiin ja kontaktiin. Tutut elementit olivat edelleen ilmaisussa mukana, mutta Mistakesissa nähtiin tosiaan myös paljon selkeitä viitteitä eri tanssilajeihin baletista paritansseihin ja lattareista diskoon. Siihen sai aluksi vähän totutella, aivot vähän nyrjähtivät, mutta oli toisaalta myös upeaa nähdä se liikkeen ja osaamisen laajuus, jota Kinetic Orchestran ensemblesta löytyy.

Lavalla nähtiin tällä kertaa Sanni Giordani, Mia Jaatinen, Kalle Lähde ja Oskari Turpeinen, jotka ovat tehneet teoksen koreografian yhdessä Jarkko Mandelinin kanssa. Kaikki tanssijat saavat tilaa tuoda omaa henkilökohtaista osaamistaan esille sooloissa, mutta parhaimmillaan ensemble on mielestäni pelatessaan yhteen. Kehot kohtaavat, keskustelevat, pelaavat yhteen, ja kaiken tämän lisäksi tanssijoilla näyttää olevan hauskaa. Sitä on ilo katsoa.

Erityismaininta menköön kohtaukselle, jossa valot vilkkuivat ja tanssijat pomppivat kaikkien neljän raajan varassa. Absurdia ja ihanaa. Nauratti myös kohtaus, jossa kaikki tanssijat kiskoivat paidat pois päältään ja esiintyivät yläosattomissa, tuli mieleen Hair-musikaali mutta jotenkin kaoottisen mauttomana. Ja ehkä siksi se oli myös mahtava kohtaus, että se oli todellakin jotain sellaista mitä en odottanut ja se vedettiin kaikessa omituisuudessaan täysillä loppuun asti.

Ilahduttavasti myös teoksen musiikki oli paikan päällä tuotettua, sillä live-muusikot Janne Hast, Eero Tikkanen ja Petri Kautto tuottivat energisen äänimaiseman siinä tanssimaton reunalla. Keskityin niin kovasti liikkeeseen, että en osaa kuvailla musiikkia sen paremmin, mutta sen voi todeta että se sopi teokseen hyvin.

Noin tunnin mittainen teos oli viehättävä kokoelma tanssillisia kohtauksia. En tiedä oliko siinä varsinaista punaista lankaa, mutta en sellaista toisaalta kaivannutkaan. Kohtausten väliset siirtymät tuntuivat tosin paikoin hieman pitkiltä, toisaalta ymmärrän, ettei näin fyysisessä teoksessa voi koko ajan paahtaa täysillä kohtauksesta toiseen.

Mistakes oli liikkeen iloa, häpeämättömyyttä, yrityksiä ja erehdyksiä. Että mitä jos vain tekisi eikä miettisi lokerointia niin paljon. Tanssitaan enemmän, mietitään vähemmän.

***

Lämmin kiitos Kinetic Orchestralle kutsuvieraslipusta.

Lavalta: Juhlat (Gruppen Fyra & Kauri Honkakoski)

Näin esityksen kutsuvieraslipulla.

Kuva: Noomi Ljungdell

Elämä pelottaa, mutta juodaan silti teetä

Hämärässä tilassa huonekaluja peittävät valkoiset lakanat. Tuntuu, kuin olisimme maan alla, tai vähintään kellarikerroksessa, jonka ikkunoista näkyvät ohikulkijoiden nilkat. Tila ei kuitenkaan ole tyhjä, vaan vähitellen siellä lymyilevät ihmiset heräävät, alkavat juhlia, tai ainakin hapuilevat kohti elämää. Gruppen Fyran ja Kauri Honkakosken tanssiteos Juhlat on tummasävyinen, kiehtova ja hieman hauskakin, vaikka jollain tavalla tekisi myös mieli itkeä.

Neljän tanssijan (Tommi Haapaniemi, Virpi Juntti, Pia Liski ja Katri Soini) hahmot ovat pölyllä ja lialla kuorrutettuja, ikään kuin ajan unohtamia. Teoksen esittelytekstissä puhutaan "ihmisistä", mutta minulle teoksessa varsinaisia ihmisiä oli ehkä vain yksi ja muut olivat jotakin muuta. Oli niin tai näin, he vuorovaikuttavat tilassa keskenään, aluksi näennäisen leikkisästikin mutta jokin vinksahtaneessa tunnelmassa saa aivojen sensorit väräjämään jatkuvasti. Kolme hahmoa tuntuvat määräilevän sitä ihmismäisintä ja usein saavatkin toivomansa, mutta dynamiikka ei ole yksiselitteinen. Voivatko hahmot olla olemassa ilman toisiaan?

Kauri Honkakosken ohjaama noin tunnin mittainen teos oli kiintoisaa katsottavaa. Teos siirtyi fyysisestä teatterista tanssillisempiin elementteihin sulavasti ja tanssijoiden hahmoja, erikoisia persoonallisuuksia, oli herkullista seurata. Liike johdatti ajatusta, tarina vei mennessään, aivot raksuttivat tulkintoja ja yrittivät arvailla motiiveja. Vain lopun pitkässä ja tuulisessa kohtauksessa keskittyminen hieman herpaantui tanssijoiden paiskoutuessa pitkin lavaa ja huonekaluja.

Viehätyin tavattoman paljon teoksen visuaalisesta ilmeestä. Kenollaan seisovat kalusteet näyttävät ajan unohtamilta, ja voin kuvitella, kuinka sohvasta pöllähtäisi ympärilleni paksu pölypilvi siihen istuessani. Huonekaluja käytetään teoksen aikana monipuolisesti ja ne luovat teokseen vahvan tunnelman. Vaikka vinossa seisovat tuolit aiheuttivat aivoissa mukavaa vinksahtamista, oli suosikkini kuitenkin valaistu lasikaappi. Miten häkellyttävä kapistus! Ja mitä kaikkea sen sisällä voikaan tehdä!

Kotimatkalla ilahduin vielä Honkakosken käsiohjelmaan kirjoittamasta tekstistä. Erityisesti tanssiteosten kohdalla huomaan edelleen usein pohtivani, olenko yhtään oikeilla jäljillä, ymmärsinkö. Honkakoski nimittäin puhuttelee meitä katsojia, minua, ja toteaa: Arvoisa katsoja, Sinun tapasi kokea tämä esitys on juuri oikea. Vaikka valtuutusta tähän ei varsinaisesti tarvitsisikaan, tuntuu se silti mukavalta ja tekee kokemukseni näkyväksi. Kiitos juhlista.

Kanneltalon esityskausi ehti valitettavasti jo päättyä, mutta jos esityksiä vielä jonnekin tulee, suosittelen!

Kiitokset työryhmälle kutsuvieraslipusta.

Lavalta: Kaaoksen täydellisyys (Metkan Speksi)

Näin esityksen kutsuvieraslipulla.

Kuva: METKAn Speksi

Viis onnellisuudesta, jos kulissit on kunnossa

Syksyn alku tarkoittaa ilokseni jälleen kulttuurielämän virkistymistä. Ensi-iltansa sai tällä viikolla myös Metropolian opiskelijajärjestö METKAn Speksi Kaaoksen täydellisyys, jossa saippuasarjamaista juonta rytmittävät Kalevauva.fin humoristiset kappaleet. 

Susanna Ronkaisen käsikirjoittama ja Rosanna Liuskin ohjaama Kaaoksen täydellisyys sijoittuu helsinkiläiseen lähiöön, jossa julkisivun ylläpito on kaikki kaikessa. Naapuri-idylli kuitenkin rakoilee, kun loma-aika koittaa ja päästään vaihtamaan vapaalle. Viinipullojen ja olutlasien äärellä salaisuudet läikkyvät reunojen yli yllättävin seurauksin eikä ensimmäisessä kohtauksessa performoidusta lähiöidyllistä ole lopun koittaessa enää juuri mitään jäljellä.

Musiikki on olennainen osa speksiä ja Kaaoksen täydellisyydessä kaikki kappaleet ovat tosiaan Kalevauva.fi:n repertuaarista. Keskustelupalstojen kyseenalaiset helmet ovatkin oivallista materiaalia karrikoitujen hahmojen rakenteluun ja juonenkäänteiden sumplimiseen. Esityksessä kuultavat 22 kappaletta muodostavat yllättävän ehjän kokonaisuuden, vaikka aasinsillat kappaleisiin paikoin uskomattomilta tuntuvatkin. Tähän lajiin se kuitenkin sopii, komedian äärellä kun ollaan. Lauluissa näyttelijöiden apuna ovat luonnollisesti bändi ja taustalaulajat, joilla oli mainio meininki läpi koko esityksen.

Speksit ovat siinä mielessä kuumottavia, että esiintyjillä ei välttämättä ole aiempaa lavakokemusta lainkaan. Erityisen kivoja niistä kuitenkin tekee se, että yleisö on, tässäkin ja ehkä erityisesti juuri tässä lajissa, esiintyjien puolella. Kun se välittyy lavalle, näkyy näyttelijöissäkin rentoutuminen ja todellinen hauskanpito esityksen parissa voi alkaa. Sitä on mahtava katsoa! Kaaoksen täydellisyyden ensemble pelaa hyvin yhteen ja erityisesti omstarteihin heittäytymisessä tiimityön merkitys on tärkeä. Komiikka on haastava laji, mutta ilokseni pääsin tyrskähtelemään katsomossa useamman kerran.

Kohtauksia kuvitetaan myös tanssilla, kuten musikaalihenkiseen esitykseen hyvin sopiikin. Kulisseista aika ajoin paikalle pölähtävät tanssijat elävöittivät kohtauksia mukavasti.

Esityksen ensimmäinen puolisko tuntui katsoessa napakammalta ja sai hyviä kierroksia erityisesti ennen väliaikaa esiintyneistä runsaista omstarteista*. Toisella puoliskolla suurimmat kriisit on jo selätetty, joten toiminta on suvantomaisempaa. Tarina saadaan kuitenkin vedettyä todella hyvin yhteen ja esityksen päättävästä ja siihen varta vasten tehdystä Kimpsut ja kampsut -kappaleesta jäi hyvä mieli.

Esitys on lavastettu yksinkertaisesti, mutta toimivasti. Muutamalla elementillä lavakuva vaihtuu näppärästi ja tilaa jää lavalla toimimiseen. Erityiskiitokset haluaisin antaa puvustukselle, sillä perheiden värikoodattu pukeutuminen oli toimiva ja pelasi pelkistetyn lavastuksen kanssa hyvin yhteen.

Hatunnosto siis koko Metkan Speksin tiimille! Pandemia kuritti tätäkin produktiota, mutta lavalle on siirtymisten jälkeen tuotettu riemukas ja karikatyyreineen sopivan pöhkö esitys. Omstart, ja potkuja esityskauteen!

Kaaoksen täydellisyyden viimeiselle esitysviikolle 20.-22.9. on vielä lippuja ja livestriimin ääreen pääsee 22.9.

***

* Omstart = Yleisö voi huutaa repliikkien väliin omstart-huutoja, jotka käynnistävät juuri nähdyn kohtauksen uudelleen. Omstartiin voi lisätä myös täsmennyksen, esim. omstart ooppera tai omstart kerro totuus. 

Loppuun vielä disclaimer: Tunnen esityksen käsikirjoittaneen Susannan hyvin, mutta teksti on yhtä kaikki rehellisesti kirjoitettu.