maanantai 4. marraskuuta 2019

Lavalta: Don Juan (Teatteri Vanha Juko)

Näin esityksen kutsuvieraslipulla.

Don Juan (Aleksi Holkko) viettelee Charloten (Markus Karekallas).

Don Juan vapautuu moraalin kahleista

Moliéren Don Juania on veivattu maailmansivu, ja tällä hetkellä esitys pyörii Suomessa niin Turussa kuin nyt Lahdessakin. Janne Pellinen on ohjannut ja sovittanut Teatteri Vanhan Jukon lavalle tiiviin, noin puolitoistatuntisen version klassikkotekstistä, jossa Don Juan jakaa rakkauttaan avokätisesti mutta vie sen lämmön aivan yhtä nopeasti pois.

Aleksi Holkko on ihastuttavan kusipäinen Don Juan. Hän on moraaliton ja ajattelematon, enkä haluaisi pitää hänestä tippaakaan. Toisaalta en ihmettele sitä, että sekä naiset että miehet tuntuvat vajoavan hänen jalkoihinsa täysin tahdottomina. Harvoin ovat leopardilegginsit näyttäneet kenenkään päällä noin hyviltä.

Don Juanin käytöstä yrittää suitsia hänen palvelijansa Sganarelle (Satu Säävälä), mutta hänen hyvät aikeensa ohjaavat isäntää suosiollisempiin suuntiin vain hetkellisesti. Juonien ja ihastusten pauloihin kietoutuvat puolestaan Markus Karekallas ja Maria Nissi, joiden lukuisat hahmot tuovat näyttämölle eloa ja liikettä. Erityisesti mieleen on jäänyt Karekallaksen viehkeä Charlotte. Hahmosta olisi saanut helposti hihiteltävän mies mekossa -tyyppisen naurunaiheen, mutta Karekallaksen roolityö tuntuu aidolta.

Esityksessä käytetään Tyyni Tuulion vanhaa käännöstä, joka ihastuttaa vanhahtavuudellaan mutta tekee esityksestä myös paikoin raskaan seurattavan. Osa haasteista selittynee allekirjoittaneen tottumattomalla korvalla, mutta ensi-illassa teksti tuntui myös hieman myös hakevan muotoaan näyttelijöiden suussa. Esityskauden nyt jo edettyä se lienee kuitenkin jo asettunut uomiinsa.  

Visuaalisesti esitys on puolestaan varsinaista mannaa, sillä heti astuessani tilaan sisään tunsin jo uppoavani esityksen maailmaan. Paula Koivusen suunnittelema ja Hanna Kaitilan toteuttama visuaalinen ilme on varsinaisen runsaudensarvi koristeellisine lattioineen ja ylitsevuotavine kynttelikköineen. Maisemat saadaan lavalla vaihtumaan varsin toimivilla projisoinneilla. Puvustuksessa puolestaan yhdistellään vanhaan uutta ja kimaltavaa, mikä toimii oivallisesti. Asuvaihtoja olisi puolestani saanut olla enemmänkin!

Muistin vasta esityksen loppupuolella nähneeni tarinan aiemmin, silloin tosin Don Giovanni -oopperan muodossa espanjalaisessa ulkoilmateatterissa kymmenisen vuotta sitten. Ilman tätä muistijälkeä olisi lopun hautaholviin laskeutuminen ja keskustelu Komentajan patsaan kanssa voinut jäädä hieman hämmentäväksi, sillä vauhti on esityksessä loppujen lopuksi aikamoinen. 

Googlaan kotimatkalla Moliérea ja luen ohjaajan sanaa käsiohjelmasta. En tiedä onko noloa paljastaa, että esityksen ydin aukesi minulle toden teolla vasta lukemisen myötä. Todennäköisesti alkuperäistekstin paremmin tuntevat kykenivät hymähtelemään lopulle eri tavalla heti, minä hymisin vasta junassa. Muutos ei ole suurensuuri, mutta se tekee esityksestä merkittävämmän. Tämän Don Juanin Jumala on ilmeisesti setämies, jonka mielestä oman edun tavoittelu on täysin ok. Ja se on vähän pelottavaa.

Viimeinen Don Juan nähdään Vanhassa Jukossa 14.12. eli vielä ehtii katsomoon!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...