sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Lukuhaaste: Lukuharjoituksia


Uusi vuosi, uudet kujeet ja samalla tietysti uudet ihanat ja kamalan koukuttavat lukuhaasteet. Päätin itsekin kantaa pitkästä aikaa korteni kekoon ja täten tänään alkakoon Lukuharjoituksia-lukuhaaste, jonka puitteissa luetaan mitäs muutakaan kuin näytelmiä. Haaste sopii tähän vuoteen siinäkin mielessä, että rakastetun bardin eli Shakespearen syntymästä on kulunut tasan 400 vuotta.

Edellisen kerran blogissa järjestettiin näytelmien lukemiseen liittyvä haaste, silloin nimellä Hyppää lavalle, vuonna 2012. Silloin luin itse haasteen aikana kolme näytelmää, mutta sittemmin omat näytelmäkokoelmani ovat kasvaneet joten tällä kertaa olisi tarkoitus lukea vähän enemmän.

Haaste alkaa tästä päivästä (10.1.2016) ja päättyy 10.11.2016. 

Haasteeseen luettuihin näytelmiin liittyen ei ole mitään rajoituksia eli se voi olla moderni tai klassikko tai kirjoitettu millä kielellä tahansa. Tekstin pitää kuitenkin olla kirjoitettuna nimenomaan näytelmämuotoon repliikkeineen ja parenteeseineen päivineen. Haasteeseen hyväksytään myös elokuvakäsikirjoitukset.

Erityisiä lukuvinkkejä en tässä kokoa, suosittelen tutustumaan rohkeasti esimerkiksi kirjastojen näytelmähyllyihin. (Muistathan myös, että yksi HelMetin lukuhaasteen kohdista on näytelmä!)

Lukemalla useamman näytelmän voi ansaita erilaisia teatteriin liittyviä ammattinimikkeitä:
1 luettu näytelmä - tarpeistonhoitaja
2 luettua näytelmää - puvustaja
3 luettua näytelmää - lavastaja
4 luettua näytelmää - dramaturgi
5 luettua näytelmää - ohjaaja
6 luettua näytelmää - teatterin pääjohtaja
yli 6 luettua näytelmää - taidemesenaatti

Voit ilmoittautua haasteeseen kommentoimalla tähän postaukseen. Kokoan haasteen sen päättymisen jälkeen, joten jos kirjoitat jonkinlaisen koontipostauksen tms. niin käythän vinkkaamassa.

Halutessanne voitte käyttää tätä tai ylhäällä olevaa isompaa kuvaa haastepostauksissanne.

Iloa näytelmien lukemiseen!

54 kommenttia:

  1. I'm in, tietenkin! Ihailen lavastajia, ehkä pyrin siis sellaiseksi, mutta katsotaan kuinka käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeppulis, alkuperäinen tavoite näytti vahingossa toteutuneen, eli lavastajaksi pääsin. Täällä koonti: http://suketus.blogspot.fi/2016/11/euripides-medeia-seka-lukuharjoituksia.html

      Poista
  2. Jaahas, viime vuonna pääsin peräti tarpeistonhoitajaksi :-) Pitänee petrata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläpä nyt, Minna, tarpeistonhoitaja on ehdottoman tärkeä ammattinimike teatterissa! Kiva jos lähdet mukaan haasteeseen!

      Poista
    2. Kun tässä tätä teatteria on lisätty muutenkin, niin kaipa sitä voisi näytelmiä lukeakin.
      p.s. helmikuun kuukauden teatteri taitaa olla jo valittu kanssa ;-)

      Poista
    3. Haha, tervetuloa vaan sinnekin Minna! :D

      Poista
  3. Haasteessa mukana, pari näytelmää on hyllyssä jo tyrkyllä, ja tiedä mitä muita vielä vastaan tulee...
    Ai niin, lasketaanko leffakäsikirjoitukset? Sellainenkin olisi, vaikka niissä onkin aika lailla vapaampi näytös-kohtaus-rakenne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan hdcanis! Huolittakoon leffakäsiksetkin mukaan!

      Poista
  4. Minä! Jotain suomalaisia klassikkonäytelmiä olisi nyt tarkoitus lueskella.

    VastaaPoista
  5. Mukana! En ole pitkään aikaan lukenut näytelmiä, mutta Nummisuutarit nyt ainakin on lukujonossa (oon lukenut sen joskus sata vuotta sitten, ja haluaisin saada nyt äkkiä sen kerrattua ennen kuin menen katsomaan sen Kansalliseen). Aikoinaan pidin älyttömästi Reko Lundanin näytelmistä, luettunakin siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota, tervetuloa mukaan paljonvaloa! Nummisuutarit voisin lukea itsekin, se on nimittäin tekemättä vaikka näytelmä onkin jo nähty.

      Poista
  6. Ehdottomasti mukana! Minulla on tällä hetkellä viitisen näytelmää lainassa, koska käymme kasien kanssa aihetta läpi. Tämä antaa uutta intoa paikata näytelmätuntemustani. T:Maria Kuutti ps. Raportoin etenemisestä Twitterissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet mukana! Twitter-raportointi sopii hyvin!

      Poista
  7. Voi kun tietäisit, mitä taistelua täällä käyn, että ilmoittaudunko vai enkö ilmoittaudu. Kompromissi, olen mukana. Luen ainakin yhden Ibsenin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina voi jättää kesken jos tökkii, Omppu, no worries, mutta ehdottomasti olet tervetullut mukaan!

      Poista
  8. Näytelmät ovat minulle vierasta aluetta, mutta olen alkutalvesta menossa katsomaan Romeon ja Julian nukketeatteriversiota, joten ehkä voisin lukea näytelmän pohjaksi... eli koetan olla mukana ainakin yhdellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan MarikaOksa! Ja oi, jos kyseessä on Aura of Puppetsin Romeo ja Julia niin se on hieno!

      Poista
  9. Mukana! Ainakin Ibseniä aion lukea tänäkin vuonna. :-)

    VastaaPoista
  10. Ai kamala, kun näitä houkuttelevia haasteita pukkaa ovista ja ikkunoista! :D En lupa mitään, mutta voisin kokeilla lavastajaksi asti lukea itseni. Helmikuussa olisi nimittäin jo tiedossa lukupiirikirjana Shakespearen Romeo ja julia.

    VastaaPoista
  11. Kuulostaa kivalta! Mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  12. No johan. Päätin että en osallistu tänä vuonna haasteisiin, mutta nyt taidan olla ilmoittautunut jo neljään :D Tähänkin koitan saada luettua ainakin yhden, sillä tulisi sitten kuitattua HelMet-haasteen kohtakin. Listoillani on ainakin Shakespearea, eli ehkä voisi laajentaa sivistystä oikein todellisella klassikolla. Olenkohan muuten ikinä edes lukenut yhtään näytelmää, ai kamala! Tarpeellinen haaste siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoissa tunnelmissa, Marile, jotenkin niitä haasteita ei vaan voi vastustaa! KIva että lähdet mukaan!

      Poista
  13. Tuota noin, olen joka tapauksessa ilmoittautunut jo viiteen haasteeseen, joten menkööt nyt vielä kuudeskin jonoon :D Hiirenloukun kävin viime vuoden puolella katsomassa teatterissa, joten nyt houkuttelisi sen lukeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että lähdit kuitenkin mukaan Suvi, tämän suorittamisen voi onneksi tehdä kevyestikin!

      Poista
  14. Tämänhän tuli hyvään saumaan, kun ainakin Shakespearea hyllystä löytyy (ja viime vuonna olin häpeällisen laiska näytelmien suhteen), joten mukana ollaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että olet mukana Jassu! Minullakin on suunnitelmissa Shakespearea kaiken muun ohella.

      Poista
    2. Täällä koontipostaus:
      http://hh-lukija.blogspot.fi/2016/10/monta-haastekoontia.html
      Luulin saavani kasaan vähän enemmän, mutta näin kävi :/

      Poista
  15. Sopivasti ja ihan huomaamatta eilen jo ylenin tarpeistonhoitajaksi The Sunset Limitedin myötä. Pitänee asettaa tavoitteeksi vähintään lavastaja.

    VastaaPoista
  16. Mukana! Yksi näytelmä odotteleekin jo hyllyssä lukemista, ja muutama muu on muuten vain lukulistalla. Oikeasti olisin mieluiten lavastaja, mutta ehkä voisin tässä haasteessa pyrkiä ainakin dramaturgiksi.

    VastaaPoista
  17. Tähän haasteeseen täytyy ehdottomasti lähteä mukaan! Minullakin ainakin Shakespeare ajatuksissa ja katsotaan mitä muuta vuosi tuokaan tullessaan. Tavoitteena ainakin se lavastajan nimike.

    VastaaPoista
  18. Mukana ollaan! Luin viime vuonna Romeo & Julia sekä Kesäyön unelmasta tehdyt proosaversiot, nyt olisi loistava tilaisuus lukea jompikumpi tai vaikka molemmat kunnon näytelminä tätä haastetta varten. :)

    VastaaPoista
  19. Mukana! Aloitin eilen Tšehovin Kolme sisarta vielä tietämättä haasteestasi, joten olipa kiva sattuma että tämän juuri bongasin :-)

    VastaaPoista
  20. Olen mukana. Näytelmiä on tullut toistaiseksi luettua suoraan sanoen luvattoman vähän.Nyt on siis loistava tilaisuus korjata tätä "vajetta". Kiitos kivasta haasteesta.

    VastaaPoista
  21. Minäkin luin Shakespearen kunniaksi yhden näytelmän eli Macbethin, joten liityn haasteeseen. Jospa tulisin lukeneeksi jonkun toisenkin näytelmän.

    VastaaPoista
  22. Pitänee tarttua tähänkin haasteeseen :) Yksi jo hyllyssä odottaa lukemistaan, ehkäpä innostun lukemaan enemmänkin...

    VastaaPoista
  23. Voisin tarttua haasteeseen - tavoitteena puvustajan pesti.

    VastaaPoista
  24. Mesenaattius saavutettu! Ja tarkoitus on lukea vielä ainakin yksi teos haasteaikana, ehkä enemmänkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Itsepä pitäisi ottaa kiriä tässä omassa haasteessani, hyvä potku tämä sinun saavutuksesi.

      Poista
  25. Hei, tässä koontipostaukseni: http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/10/haastekoonti.html
    (samassa postauksessa koonti useammasta haasteesta)

    Kiitos vielä haasteesta! :)

    VastaaPoista
  26. Laitoin sitten haasteen pakettiin. http://hdcanis.blogspot.fi/2016/11/lukuharjoituksia-kooste.html

    VastaaPoista
  27. Haastekoontini löytyy täältä.
    Kiitos kivasta haasteesta!

    VastaaPoista
  28. Luulin jo laittaneeni, mutta kommentti meni sitten jonnekin:
    Joten uudestaan:
    Oma koontini on täällä:
    http://jokkenrunot.blogspot.fi/2016/11/lukuharjoituksia.html
    Sain vain kuusi kokoon.
    Shaw, Pinter, ja Benavente ovat nobelisteja, Oksasen Puhdistus on näytelmänä hyvä, Canthin Työmiehen vaimo on klassikko.

    VastaaPoista
  29. Haastekoosteeni löytyy täältä: http://kirjakissa.blogspot.com/2016/11/lukuharjoituksia-haasteen-kooste-ja.html
    Kiitos kivan haasteen vetämisestä! ♥

    VastaaPoista
  30. Hei tässä koontipostaukseni: http://evariankirjahylly.blogspot.fi/2016/11/maria-jotuni-naytelmat-haastekoonti.html

    Kiitokset haasteesta :)

    VastaaPoista
  31. Nyt ihan sattumalta huomasin että tämä päättyi! Luin kaksi näytelmää, toisestakin pitää vielä jotain raapustaa ja sitten koonti.... :-)

    VastaaPoista
  32. Taidemesenaatti kiittää ja kuittaa! Haastekoonti täällä:
    http://elegiakirjat.blogspot.fi/2016/11/kuka-pelkaa-virginia-woolfia-edward.html

    VastaaPoista
  33. Nyt on haastekoonti tehtynä ja löytyy täältä: https://kirjanjostoisenkin.blogspot.fi/2016/11/hilja-valtonen-salainen-ase.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...