Heikki-Pekka Miettinen ei ollut minulle etukäteen tuttu sarjakuvataiteilija, ainakaan nimen perusteella. Meillä oli tämän kanssa samaan aikaan lainassa taiteilijan toinen Miihkali, joka herätti jotain muistikuvia mutta jota en sitten kuitenkaan lukenut itse.
Pahkeinen on siis baskeripäinen herra, aforistikkojen ratkaisija, jota elämä tuntuu potkivan jatkuvasti jollain tavalla päähän. Jos ei nyt muuten niin ainakin linnuilla on ilmeisesti jokin universaali kauna Pahkeista kohtaan ja tämän vuoksi baskeri on lähes jatkuvasti täsmäpommituksen kohteena. Seuranaan Pahkeiselle on koira, Holopainen, jolla on alkoholiongelma.
Pahkeisen huumori on hiljaista, vähän jopa kuivakkaa. Jotain samaa näissä oli kuin Pertti Jarlan Fingerpori-sarjoissa, mutta ei ihan niin räävittömällä otteella. Miettisen tyyli on sivistyneempi, toisinaan jopa akateeminen. Esimerkiksi alla oleva sarjakuva sai ainakin minut hörähtämään:
Pahkeinen oli minulle kuitenkin vain keskinkertaisen viihdyttävä sarjakuvakokemus. Muutamia isompia tyrskähdyksiä lukuunottamatta stripit menivät läpilukuna. Toisaalta, ei Pahkeisen ole tarkoituskaan olla hassunhauska viihdyttäjä ja nämä ovat varmasti toimineet viikottaisina, tai miten ne onkaan julkaistu, strippeinä lehdissä. Näin putkeen luettuna Pahkeisen harmaasävyisyys otti vähän voimille.
Jaettakoon tässä vielä yksi kirjasta napattu strippi, jonka mies esitteli minulle puhuttuamme kotona juuri samasta aiheesta (siis puhuttuamme, ei väiteltyämme):
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.