maanantai 15. elokuuta 2011

Tyrskyiset terveiset Tvärminnestä!


Heipä hei ja terveisiä jälleen kerran kenttäkurssilta! Tällä kertaa en olekaan Lammilla, vaan kauniilla Helsingin yliopiston luotsaamalla Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla Hankoniemen seutuvilla. Minä rakastan merta yli kaiken, joten miljöönä tämä on minulle ehdottomasti sopivampi kuin rauhallinen Lammi.

Tänään olen jo ehtinyt snorklaamaan sekä turvallisessa rantavedessä että aallokossa avoimella rannalla 9 m/s tuulessa, niellyt noin puoli litraa merivettä, syönyt paljon kuten kenttäkurssile kuuluukin, mikroskopoinut pieneliöitä, opetellut uudestaan vetosolmun ja laskenut verkon. Huh. Jälleen kerran myös muuten bloggaan näistä edesottamuksistani toisaalla eli Luova-verkkolehdessä.

Päätin kuitenkin, että on täällä ehdittävä myös lukea, joten minulla on mukanani Essi Tammimaan Paljain käsin, Markus Bennemannin Pistoolirapu ja muita eläinmurhaajia sekä Helmi Kekkosen Kotiin-novellikokoelma. Muita blogeja saatan ehtiä lukea hieman nihkeästi, mutta yritän pysyä ajan tasalla teidänkin tekemisistänne.

Ihanaa viikkoa teille kaikille, ja muistakaa osallistua arvontaan!

6 kommenttia:

  1. Upeaa viikkoa hienoissa maisemissa, Linnea! Ja aika ihania kirjojakin sinulla on mukanasi. :)

    VastaaPoista
  2. Meri ♥ On sinulle kyllä siellä upeat puitteet!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Katja ja Susa! Vähän pilvistä ja sateistahan täällä on, mutta näin muuten aivan upeaa. Aivan lähellä on mustahaikaroiden pesiä ja tänään nähtiin merikotka!

    VastaaPoista
  4. Suosittelen oikein kovasti Pistoolirapua. Siitä ei voi tietokirja paljoa parantua kiinnostavuudessaan. Olen tässä pohtinut jahka tarttuisin kirjailijan uuteen eläinten lemmenasioita käsittelevään kirjaan...

    VastaaPoista
  5. Sinä onnellinen, opiskelua tuollaissa maisemissa! :) Minua ei haittaa, jos julkaiset seudulta lisää kuvia, vinkki vinkki. Meidän piti mennä ulkomaisen vieraan kunniaksi sunnuntaina Bengtskärin majakalle. Se on ollut haaveeni vuosikausia, mutta tuuli vei ne haaveet. No, ehkä joskus. Kävimme vesibussiristeilyllä Helsingin edustalla, onhan se ihan sama...

    Olet kyllä valinnut hyviä kirjoja mukaasi! Odotan erityisesti kirjoitustasi Kekkosen novellikokoelmasta. Ja tuo eläinten lemmenasioista kertova kirja kiinnostaa minuakin, olen lukenut Pistooliravun.

    Onnea ja iloa tyrskyisiin (!) maisemiin, jos olet siellä edelleen! :)

    VastaaPoista
  6. Sonja, Pistoolirapu on kyllä ollut oivallinen. Minulla on myös tuo HImokas härkäsammakko kotona odottelemassa.

    Jenni, kiitos, onhan täällä ollut mukavaa nyt kun säätkin paranivat. :> Tänne olisi ihanaa tulla joskus ihan vapaa-ajalla..

    Kekkonen on nyt aloitettu, mutta ajattelin kerrankin lukea vähän nautiskellen.

    Ja kiitos! Kuvia tullee viikonloppuna lisää ;) Toivottavasti sinä pääset pian Bengtskärin majakalle käymään!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...