keskiviikko 17. elokuuta 2011

Essi Tammimaa: Paljain käsin

Sain luettua loppuun Essi Tammimaan Paljain käsin (Gummerus, 2011) eilen illalla, enkä vieläkään ole varma mitä mieltä minä tästä teoksesta olen. Ehkä se selviää kirjoittamalla.

Jokin heissä on sijoiltaan, ja juuri siihen minun on pakko saada tökätä sormeni, nuolaista haavan metallista makua, jotta voisin varmistua, että siellä tosiaan on jotain. Minua ei enää pidetä kädestä. Minä olen se, joka pitelee muita.


Kertojana toimii Varpu, kolmesta sisaresta nuorin, hoitaja. Hänen siskonsa, Virva posliiniotsa ja Inari kova luu, ovat koko ajan läsnä omine elämäntarinoineen, ongelmineen.

Heidän äitinsä Soile ei tiedä, miten olla äiti kun tyttäret ovat jo poissa kotoa ja isä on mennyt Kakkosen mukaan. Eikä hän myöskään osaa suhtautua nuorena perheensä jättäneeseen äitiinsä, Aila Ailahtelevaiseen, siihen joka ei halunnut tai osannut

Perusajatuksena ainakin minulle jäi käsiin ajatus siitä, miten yhden kokoma rakkaudettomuus tai jopa pakotettu kovuus voi kulkea jopa neljään sukupolveen. Ja miten erilaisia vaikutuksia sillä voikaan olla.


Tammimaan teksti on niin paljon tunteesta lähtevää, että minun on vaikea kuvata juonta tässä enempää. Tunteet tulevat melkein liian lähelle; kyllä minä tiedän miltä tuntuu odottaa toista kotiin, vahtia ja huolehtia, yrittää pärjätä yksin. Enää en tosin halua olla siellä, niissä tunteissa.


Paljain käsin on niin paljon, että minä en oikein saa otetta siitä. On ilmahälytyksiä sota-ajan Helsingissä, kylmiä sillankaiteita, surullisia selkiä, puheiluita joihin ei haluta vastata, nyrjähtänyttä rakkautta, tahtoa pärjätä yksin vaikka väkisin.

Pohdin myös Tammimaan käyttämiä uudissanoja, niin kuin moni muukin bloggaaja. Uudissanoista keskusteltiin enemmänkin Susan Järjellä ja tunteella-blogissa. Voi tosin olla, että lohnokset ja täpittämiset iskivät minulla silmään entistä enemmän, koska olin lukenut niistä niin paljon. Osassa tekstiä sanat tuntuivat minusta melkein lyöntivirheisiltä, sillä yhtä kirjainta muuttamalla niistä olisi saanut ns. järkeviä. Parhaimmillaan sanat kuitenkin sopivat Varpun kieleen osuvasti, kun esimerkiksi kuuluu nauruntihitystä tai puhutaan punkeista sormista, jotka sojottavat toisistaan erillään timanttisormuksia esitelläkseen.

Ja kaikkien näiden uudissanojen seassa Tammimaan kieli on todella kaunista ja oivaltavaa. Mitä tuntuu istua muovituolin munakennossa tai miltä näyttää ihminen, joka on selvästi salaattilounaskastia? Lukiessa tuntui myös välillä siltä, kuin kuuntelisi haurasta folkmusiikkia:

Hän on mietteissään, hiusrepale juuri kaivoksi kolahtaneiden silmien edessä kuin tarkoituksella.


tai

Aila seuraa ikkunasta auringon laskeutumista, sen uuninpesänpunaista sydäntä, joka hitaasti valuu ikkunankarmin taakse ja lukee hänen päivänsä loppuun.


Ja ei. En minä osaa vielä tämänkään tekstin jälkeen sanoa, mitä mieltä me olemme tämän teoksen kanssa toisistamme. Luulen, että tarvitsimme vähän välimatkaa, että osaamme arvostaa toisiamme. Ja niin minä jään miettimään, pärjäävätkö Tammimaan naiset kuitenkaan yksin, vai luulevatko he vain niin?

Tammimaata on luettu ainakin seuraavien bloggaajien toimesta: Juuri tällaista/Ilse, Lumiomena/Katja, Booking it some more/Booksy, Sara/Järjellä ja tunteella ja Opusculo/Valkoinen kirahvi.

Essi Tammimaa: Paljain käsin
Gummerus, 2011. 346 s.

8 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus! Tuota lukiessani huomasin ja/tai muistin, että Tammimaan kielessä on paljon sellaistakin virtaa, joka ei aiheuta lukihäiriöistä oloa -

    Salaattilounaskasti on mainio ilmaus :D

    (Ja niin on hauras folkmusiikkikin!)

    VastaaPoista
  2. Joskus pieni välimatka tekee hyvää ;) Tai sitten ei ;)

    Minä luulen myös, että kun noista kirjan uudissanoista on jo blogeissa niin paljon keskusteltu puoleen jos toiseenkin, että ne siksikin korostetusti hyppäävät sitten lukijan silmään.

    VastaaPoista
  3. Linnea, hienosti tuot esille kirjan, jonka minä jätin kesken.

    Ja mikä idea kuvassasi! Rakastan turkoosia (ja myös vaaleansinistä).

    Paljain käsin tulee minulle arvontaan, jonka avaan perjantaina.

    VastaaPoista
  4. Olipa ihana lukea tätä pohdintaasi. Kirja jättää tosiaan paljon avoimeksi, kysmyksiksi ilmaan. KIeli hengittää parhaimmillaan syksyssä kuulaana ja uutena. Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä enemmän nousee minulle tuo ajatus pärjäämisen pärjäämättömyydestä, selviytyjien epäselviämisestä. Mielenkiinnolla odotan kirjailijan seuraavaa.

    VastaaPoista
  5. Odotin tätä tosi paljon. :) Kirjoitit hienosti ja pohdiskelevasti - juuri kaikkea tuota on Paljain käsin. Itselläni jäi päällimmäisenä mieleen kirjan melankolinen ja rosoisenkaunis tunnelma.

    Vertauksesi hauraaseen folkmusiikkiin on osuva. Ehkä sellainen ikiroudasta nouseva folk, joka kohtaa puulattiat?

    VastaaPoista
  6. Hieno, hieno arvio!

    Minulla välimatka on lisännyt arvostusta tätä kirjaa kohtaan. Muistan yhä, etten pitänyt liiallisista uudissanoista tai ruumiineritteistä, mutta kyllä tunnelma ja tarina kantavat lopulta pidemmälle.

    Meillä päin (siis ei täällä Espoossa, vaan Pohjois-Karjalassa) taidetaan muuten nauraa tihittää ihan vanhassa kielessäkin. :) Tämä on oikeastaan aika jännäkin huomio siinä, että yhden uudissana ei olekaan toisen. Tai niin kuin lankoni isä tapaa sanoa: "Kaikki sanat on joskus keksitty."

    VastaaPoista
  7. Linnea, sinulla on ihana kyky kirjoittaa kritiikkiä kauniisti! Itse kirjasta en osaa vielä sanoa mitään, mutta saan sen pian luettavakseni, kiitos Morren :).

    VastaaPoista
  8. Ensinnäkin kiitos kaikille kommenteista ja pahoittelen että vastaamisessa kesti hetken. :>

    Booksy, juuri tuo salaattilounaskasti ja muut vastaavat olivat kyllä osa kirjan parasta antia.

    Susa, minä huomaan että tämä kirja elää minussa edelleen koko ajan ja pohdin teemoja aina välillä. Kyllä minusta tuntuu, että me loppujen lopuksi pidimme toisistamme. ;)

    Leena, kiitos! Ihanaa arvontaasi kävinkin jo kurkkimassa!

    Valkoinen kirahvi, olipa kaunis kommentti, kiitos! Minä tässä pohdin josko ottaisin tuon kirjailijan esikoisen lukuun jossain vaiheessa kun pinot taas tyhjenevät.

    Katja, oi, olen ihan otettu. :) Jos käyt tätä vielä lukemassa niin mikäköhän folk-artisti sinulle tuli mieleen? Kuvauksesi perusteella kuulostaa kyllä hyvältä. Itse mietin sellaista haurasta, melkein särkyvää mutta kuitenkin vahvaa.

    Karoliina, kiitos kommentistasi todella paljon! Tuli pieni bloggaaja täällä iloiseksi. Uudissanoista keskustelu on kyllä usein hauskaa; minäkin käytän paljon Pohjois-Karjalasta ja Kuopion seudulta peräisin olevaa sanastoa mikä välillä hämmentää. Yleensä se johtaa siihen, että minun ei uskota olevan helsinkiläinen alunperin!

    Maria, kaunis kaunis kiitos! Kiinnostuksella odotan mitä mieltä sinä olet tästä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...