lauantai 25. helmikuuta 2012

Haastattelussa: Lukukoira Börje


Kirjasto Omenassa oli tänään käymässä arvokas vieras, nimittäin Sellon kirjastossa työskentelevä lukuterapiakoira Börje. Börje ystävällisesti suostui haastateltavaksi ja hänen omistajansa Raisa tulkkasi, sillä oma koirani on hieman ruosteessa.

Börje on syntynyt 16.10.2010 Beverly Hillsissä eli hän on selvästikin syntynyt tähdeksi. Rodultaan Börje on maltankoira ja on selvästi rotunsa iloinen ja ylpeä edustaja.

Börje on Suomen ja itse asiassa koko Pohjoismaiden ensimmäinen rekisteröity lukuterapiakoira. Börje suoritti READ-tutkinnon (Reading Education Assistance Dog) yhdessä omistajansa kanssa 7 kuukaudessa. Työaikana Börje käyttää kaulassaan pätevän lukukoiran punaista huivia (ja tietysti rusettia, ettei turkki mene silmille).

Börjen mielestä etänä tehtävä koulutus oli todella hauska, erityisesti siksi että koulutuksen aikana palkinnoksi sai ihania maksanameja. Pitkän seulonnan jälkeen amerikkalainen järjestö hyväksyi koirakoulun Rakkaat haukut Börjelle avuksi.

Börjen lempikirjoja ovat kuulemma Muumi-kirjat, eikä myöskään kuulemma haittaa jos luetaan aina samaa kirjaa. Omenassa Börje malttoi kuunnella hetken erään hänen lukijaystävänsä lukuhetkeä Muumipeikko herää -kirjasta. Outo ympäristö ja hälinä tosin vähän häiritsivät Börjen keskittymistä. Koiran ja lukijan välisissä lukuhetkissä onkin tärkeää, että paikka on rauhallinen ja koira ja lukija saavat olla kahdestaan. Lukuhetken aikana koira keskittyy lukijaan ja on aktiivisesti tsempaten mukana lukemisessa.

Työskentelyaika on 2 tuntia viikossa. Jokaiselle lukijalle on varattu aikaa 10 minuuttia ja jokaisen lukijan väliin 5 minuutin lepohetki, että Börje jaksaa tsempata jokaista lukijaa. Lisäksi jokaiseen työpäivään kuuluu puolen tunnin fanihetki, jolloin Börjeä saa tulla rapsuttelemaan ja tervehtimään.

Tutkimusten mukaan jo viidellä lukuterapiaeläinkäynnillä on saatu hyviä tuloksia aikaan eivätkä sen useammat jatkuvat käynnit välttämättä enää vie asiaa eteenpäin. Börjen vastaanotolla on sama käytäntö: aikoja saa varata viidelle kerralle ja sen jälkeen lukija saa pienen palkinnon. Jos lukemisessa on vielä suuria vaikeuksia, saa noin puolen vuoden kuluttua varata uusia aikoja. Näin pidetään huolta mm. siitä, että mahdollisimman moni pääsisi Börjen vastaanotolle.

Bloggaaja pääsi fanikuvaan. Börje selvästi otti vakavan ja intellektuellin ilmeen tähän kuvaan.

Börje halusi vielä lähettää sellaisia terveisiä kirjabloggaajille, että viime aikoina on tullut paljon myös hyviä aikuisten kirjoja joissa on koira. Tosin Börje oli ollut kovin närkästynyt kun Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe -teoksessa maltankoiria oli kutsuttu maltanterriereiksi. Ei kuulemma yhtään kiva.

Kiitos haastattelusta Börje!

Börje vierailee Kirjasto Omenassa vielä keskiviikkona 29.2. klo 17-19.

Lukukoira Börjellä on oma blogi (josta löytyy info miten Börjelle voi varata lukuajan ja muita kuulumisia) ja facebooksivu. Lisäksi Börjeä on haastateltu mm. Yle Areenassa. Börjen työstä kertoo tarkemmin hänen lukuemäntänsä Raisa.

Lukukoiran hommissa toimii myös muita avustajakoiria mm. Etelä-Haagan kirjastossa.

Ja kiitos Tuomakselle kuvausavusta!

26 kommenttia:

  1. Börje! <3 Juuri niin hieno ja viisas kuin arvelinkin. Kiitos Börjen haastattelemisesta, tämä oli hyvin hauskaa ja kiinnostavaa luettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Börje oli todella ihana haastateltava, jaksoi kuunnella ja otti mielellään vastaan rapsutuksia. <3

      Poista
  2. Aww! Miten kiinnostava juttu, sillä terapiakoirista en olekaan aiemmin kuullut. Mahtavaa, että tällaista toimintaa on olemassa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen terapiakoiratoiminta on kyllä aivan mahtavaa! Noita kaverikoiria taitaa siis olla ympäri Suomen enemmänkin, mutta virallinen lukukoira tosiaan tarvitsee koulutuksen.

      Poista
  3. Hänen silmistään näkee että osaa olla tarkkaavainen ja kuunteleva. hyvin kiinnostuneen näköinen:)) HÄN olisi kiva kaveri varmaan muutenkin. Börje! raps raps...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti juuri näin :) Hän vaikutti hyvin empaattiselta ja kuulemma osaa todella hyvin tsempata niitä joilla on pahoja lukivaikeuksia.

      Poista
  4. Börje on kyllä hieno koira ja tekee tärkeää työtä! Liityin heti hänen bloginsa lukijaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu marjis! Börje muuten kuulemma opettelee kääntämään sivujakin :))

      Poista
  5. Ihana postaus ♥ Kiitos!

    Ja pakko kysyä, että onko sulla kuvassa huulipunaa ja jos on, niin mitä ;) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Susa <3

      Ja tsih, on! Se on Lumenen Wild Rose Naturalin sävy 1 eli Berry. Todella kivoja huulipunia ovat, mulla on kolmena eri värinä :)

      Poista
  6. Aivan ihana juttu, tästä tuli noin hyvälle mielelle. Onnistuipa tuo sama myös kissojen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Hanna :) Käsittääkseni kyllä kaikkia lemmikkieläimiä voi harjoittaa tähän, tai jos niin ei ole tehty niin miksi ei. Uskon, että kissakin osaisi kuunnella.

      Ja kiitos, huivi on muisto Ranskan matkalta.

      Poista
  7. Huippu bloggaus! :) Ja ihana Börje, voi hyvänen aika.

    Minulla on kotona lukukissa siinä mielessä, että se tykkää makoilla vatsan päällä samalla, kun itse luen. Vielä en ole alkanut lukea sille ääneen, mutta katsotaan ;)

    Suloinen fanikuvakin vielä kaupan päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana lukukissa sinulla :) Minun rakas Meri-koirani jaksoi aina sitkeästi kuunnella kun luin sille Virginia Woolfin Majakkaa (sitä kirjaa ymmärsi paremmin ääneen luettuna).

      Börje oli kyllä <3, oli aika siistiä saada fanikuva!

      Poista
  8. Oi ihana Börje! Mahtaakohan se tuntea turkulaista Candy-neitiä?
    http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=327094&nodeid=12331

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Candy! Kiitos linkistä Erja, mahtavaa, että Turussakin pääsee lukemaan koiralle <3

      Poista
  9. Kiitos tästä hyvälle mielelle saavasta postauksesta! Onpa Börje ihana!

    Kiinnitin muuten minäkin huomioni siihen, että Marilynin koiraa oli romaanissa kutsuttu maltanterrieriksi. Kyseessähän on bichon maltese eikä mikään terrieri. Siskollani on muuten maltankoiran sukulaisrotua oleva bichon frisé nimeltään Urpo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hih, ihana Urpo! :) Minun appivanhemmilani on myös noita friséitä, nimeltänsä Pekka ja Mette.

      Poista
  10. :) hauska juttu! luinkin näisä lukuterapiakoirista jo aiemmin jostain, oisko ollut hesari? mun ehdoton suosikki ns. koira kirja on Garth Stainin Tiellä pysymisen taito, suosittelen!

    http://ootaluenekaloppuun.blogspot.com/2010/04/garth-stein-tiella-pysymisen-taito.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Ylen uutissivuilla oli mielestäni lukukaverikoirista juttua, voipi olla että oli Hesarissakin. :) Ja kiitos vinkistä, laitan tuon korvan taakse siiheksi kun taas kehtaan lainata kirjastonkirjoja!

      Poista
  11. Aivan ihana juttu <3. Kuvaa jo ihastelinkin fb:ssa :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...