torstai 25. tammikuuta 2018

Lavalta: Oneiron (Raekallio Corp. / Cirko)

Kuva: Stefan Bremer

Oneiron ja välitilaan jäänyt katsoja

Laura Lindstedtin massiivinen romaani Oneiron - fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista oli ilmestymisvuonnaan 2015 keskustelun kohteena etenkin sen voitettua Finlandia-palkinnon. Teos sukeltaa pää edellä elämän ja kuoleman välitilaan seitsemän eri taustoista tulevan naisen voimin leikitellen erilaisilla tekstilajeilla. Valtteri Raekallio ei ole tätä moniäänistä kokonaisuutta kuitenkaan säikähtänyt, vaan on rakentanut siitä osittaisimmersiivisen esityksen kuudelle tanssijalle Cirkoon ja sen liepeille Suvilahteen.

Teksti sisältää paljastuksia esityksen sisällöstä, joten jos olet menossa katsomaan ei sinun ehkä kannata lukea sitä etukäteen.

Raekallion Oneironissa on kolme erilaista alkua. Yksi tapahtuu Cirkon tiloissa, toinen yksityisasunnossa jossain lähistöllä ja kolmas on kiertokävely Suvilahden lähimaastossa. Minä olin seuralaiseni kanssa tässä jälkimmäisessä ja tarvoimme sohjossa kuunnellen kuulokkeista performanssitaiteilija Shlomithin aamulenkin tapahtumista. Matkan varrelle oli ripoteltu pieniä yksityiskohtia tekstin tueksi: oli miniatyyrikokoinen taksijono, Shlomith juomassa mehuaan, Brooklyn Bridgen rippeet. Viehätyin näistä, mutta isossa joukossa vaeltaessani mietin myös, jäikö jotain näkemättä kun jouduin myös keskittymään siihen etten kävelisi toisten kantapäille.

Noin puolen tunnin kuluttua pääsemme takaisin Cirkolle ja vaellamme esitystilaan, korkeakattoiseen ja valkoisella savulla täytettyyn Maneesi-saliin. Olen kiitollinen tossuista ja vilteistä kolean ilman jälkeen. Esityksen teoskatkelmilla rytmitetty tanssiosuus alkaa, olemme saapuneet välitilaan. Tanssijat (Jonna Aaltonen, Krista Julia-Arppo, Annamari Keskinen, Mirva Mäkinen, Eero Vesterinen ja Valtteri Raekallio) saapuvat vähitellen. Liikekieli on minun silmiini väkivaltaista ja nykivää. Kehojen kohtaamiset tuntuvat muuttuvaa poikkeusta lukuunottamatta invasiivisilta. Toisaalta ihailen ihmiskehon rajojen rikkomista, nivelten kääntymistä minne sattuu ja silti ehjänä pysymistä. Pää yritti tulkita tarinoita, joita kehot kertoivat, mutta se ei ollut aivan helppoa. Puvustus, kertoja ja miljöö vaihtuivat loppujen lopulta niin tiuhaan että koin itsekin olevani jonkinlaisessa tarinoiden välitilassa, en aivan kartalla missään.

Esitys nyki silti jatkuvasti mielenlankoja keväältä 2016, jolloin luin kirjan. Olin kirjasta silloin aika pyörryksissä, mutta yllättävän hyvin osia siitä muistui esitystä katsellessa mieleen. Toisaalta en tiedä oliko se hyvä asia, sillä aivot kävivät vähän ylikierroksilla yrittäessäni tulkita kuka tanssijoista oli kukin ja en ollut myöskään aivan varma, vaihtuivatko esitetyt hahmot toisinaan. Tuntuu, että viittauksia kirjaan oli paljon ja sitä myöten sen kertaus olisi voinut olla ennen esitystä paikallaan, jos olisi kaiken tahtonut ymmärtää.

Maneesi-sali sopii esityksen tilaksi upeasti. Korkeuksiin kohoava katto ja suuret ikkunat luovat raamit kamppailulle elämän ja kuoleman välimaastossa. Kunnianhimoinen valaistus (Jukka Huitila) hoidetaan pääosin ulkoa käsin, kirkkaus saavuttaa lavan milloin mistäkin sielun ikkunasta. Ohiajavat autot tuovat oman lisänsä valaistukseen. Elämä on siellä jossain lasin takana, me olemme täällä välitilassa.

Teoksen loppukin on kaunis. Katsojat johdatetaan yksin tai pareittain lattialle, jonne tuodaan tuoleja ja valkoisiin liinoihin verhottuja pöytiä. On lähes hiljaista, vain paikalle kärrättävät astiat kilisevät. Meille jaetaan ihanaa, höyryävää borssikeittoa ja leipää. Nautin kynttilänvalossa istumisesta ja hiljaisuudesta.

Vähitellen tilassa alkaa kuitenkin kuulua keskustelua, ihmiset vertailevat teoskokemuksiaan ja alun vaikutusta siihen. Tässä vaiheessa saan tietää kolmannesta, yksityisasunnossa tapahtuneesta alusta. Jään miettimään, miten sinne olisi päässyt ja samalla alkaa vähän harmittaa. Tuntuu, että olen katsojana jäänyt pois jostain eksklusiivisesta ja hienosta ja siihen tunteeseen on kurja lopettaa kokemus. Pyyhin kuitenkin leivällä keiton loput, siitä jäi hyvä maku.

Mielenteatteriksi kuvailtu Oneiron oli minulle ristiriitainen kokemus kuten alkuperäisteoskin. Seassa oli osia joista pidin paljon, mutta pienet nykäykset jäivät kaihertamaan ja vaivaamaan. Teos ei avaudu helposti eikä sen aina tietysti tarvitsekaan, mutta nyt olisin kaivannut omalle tulkinnalleni enemmän askelmerkkejä kuin mitä minulle tarjottiin.

Kiitokset Raekallio Corp.:lle kutsuvieraslipuista.

29 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen idea Oneironista lavalla. Se oli kirjana todellakin pökerryttävä, niin kuin kirjoitat. Itse käytin omassa tekstissäni ilmaisua huumaava ja määrittelyä väistelevä - ja sellaista tämä esityskin kuulostaa. Mietin lukiessani, millaisen elokuvan tästä voisi tehdä ja varmasti näyteltynäkin tämä on ollut aikamoinen kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvana kirja voisi olla kiinnostava, itse ajattelen heti jonkinlaista episodielokuvaa. Tässä tanssiteoksessa ei niinkään näytelty, tarinat olivat aika viitteellisesti koreografioituja. Näytelmänä tämä olisi varmaan todella haastava ja mielestäni tämä sopiikin ehkä paremmin "kokeellisemman" esittävän taiteen lavoille.

      Poista
  2. En ikinä lukenut Oneironia ja osittain siksi jätin tämän väliin. Tekstisi perusteella ilmeisesti olisi kuitenkin voinut olla minun juttuni (poislukien lenkkeily luonnollisesti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi voinut olla sun teos, Simo! Ja itse ei tarvinnut lenkkeillä, kävellä vain. :)

      Poista
  3. Oneironin lukeminen jäi minulta kesken, mutta sitä suuremmalla syyllä kokisin mielelläni tämän kokonaisvaltaisen taide-elämyksen. Pidän kaikesta katsojia osallistavasta taiteesta, vaikka kokemus siitä on vielä rajallista. Vaikka en ymmärtäisi kaikkea, niin varmasti tästä jäisi eläviä muistoja. Oliko siellä moskovalaisen Polinan viinaikkuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viinaikkunaa ei tainnut olla, Polinan tanssija (oletukseni) oli kyllä liikkeissään vahva. Tässä teoksessa osallistaminen oli aika pehmeää ja sinänsä kyllä tykkäsin, vaikka odotin vahvempaa immersiivisyyttä. Ja niin, kaikkeahan ei tarvitse ymmärtää. Mieleen tämä teos kyllä jäi.

      Poista
  4. Kuulostaa tosi kiinnostavalta. Erityisesti viehätyin kuvuksestasi tuosta alun kävelyosuudesta. Paljon on kaikkea mielenkiintoista, joka menee ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanon samaa kuin Simollekin tuossa yllä, että tämä olisi voinut olla sulle kiinnostava teos ja olisin lukenut mieluusti mietintöjäsi tästä.

      Kiinnostavia juttuja kyllä pyörii paljon, kaikkeen ei pysty.

      Poista
  5. Minä en ihan täysillä lämmennyt Oneironille, en tainnut jaksaa siitä edes kirjoittaa blogiin. Osittaisimmersiivinen esitys kuudelle tanssijalle kuulostaa juuri kirjaan sopivalta esitysmuodolta :) Noissa erilaisissa aluissa ja poluissa on oma viehätyksensä, mutta kyllä niistä usein jää olo, että jostain jäi paitsi. Tietynlainen annoskateus siitä voi syntyä, vaikka saisikin lopuksi borssikeittoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annoskateus nimenomaan, onneksi soppa sentään oli kaikille samaa. :D

      Oneiron oli mulle tosi vaikea teos. Tämä tanssi-immersiivisyys oli kiinnostava lähtökohta, sopi kyllä ajatuksen tasolla teokselle tosi hyvin mutta ei toteutunut niin hyvin kuin olisin toivonut.

      Poista
  6. Kuulostaa erikoiselta, mutta varmasti hienolta esitykseltä! En ole lukenut kirjaa, joten aiheen ymmärtäminen on hieman haastavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, Katriina. En tiedä ymmärränkö kaikkea itsekään. ;)

      Poista
  7. Minä yritin Oneironia aikoinaan lukea, mutten päässyt alkua pidemmälle. Ehkä tämä esitys toimisi jopa paremmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se näissä kyllä on Tuulevi, että harmittaa kun ei voi tietää miltä tuntuisi ilman ennakkotietoja ja ehkä odotuksiakin. Voisipa välillä osittaisnollata aivoja!

      Poista
  8. Oneiron on edelleen koskematta, enkä nyt tämän kuvaamasi perusteella voi sanoa, että sen avaaminen tuntuisi yhtään houkuttelevammalta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, minä en ehkä liene se paras suosittelija tälle teokselle kummassakaan formaatissa. :)

      Poista
  9. Kuulostaapa mielenkiintoiselta. En ole kirjaa lukenut (kun ei ole sopivasti käsiini osunut), mutta varmasti kyllä joskus vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukukokemuksena se oli kyllä kiinnostava ja antoisa, vaikka kirja ei minulle sillä tavalla rakkaaksi muodostunutkaan.

      Poista
  10. En ole lukenut Oneironia, joten tämä esitys ei taitaisi kirjoittamasi perusteella oikein "aueta" minulle. Mutta on silti tosi kiehtovan oloinen lähestymistapa ko. kirjaan. Sen perusteella mitä olen Oneironista lukenut, perinteisempi teatteri ei ehkä olisi sopinutkaan kirjan versiointiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, "pertsana" tässä saisi kyllä kikkailla. Eipä sillä, jos joku taitava teatteri tämän työn alle sopivan etäisyyden päässä ottaisi niin saattaisin mennä katsomaan, sillä toteutustapa kiinnostaisi!

      Poista
  11. Onpas mielenkiintoisen kuuloinen esitys. Oneiron on minulta lukemattakin, aloitin kyllä kerran lukemisen, mutta huomasin nopeasti, että ajankohta ei ollut sopiva. Voin kuitenkin jo alun perusteella kuvitella, että romaanista saa visuaalisesti ja temaattisesti näyttävän esityksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Visuaalisesti Oneiron on sinänsä haastava kun "nykyhetki" on siellä valkoisuudessa (eli välitilassa), siinä tämä esitys onnistui todella hienosti. Paljon mahdollisuuksia ja haasteita tarjoava teos!

      Poista
  12. Oneiron on minusta niin upea kirja, että tätä elämystäsi lukiessa se palasi vahvana mieleen ja oikein toivon, että se olisi minulla edelleen kokematta ja saisin uudelleen tuntea sen huimaavan fiiliksen, kun sukelsin tarinaan sisälle. Tämä tanssillinen versio kuulostaa huikean hienolta, vaikka kaiherrustakin sinulle jäi. Mutta niinhän elämästäkin jää väistämättä, kaikkea ei yksi ihminen saa elämäänsä millään mahtumaan – jotain jää aina vaille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, totta. Minua jotenkin harmittaa etten innostunut Oneironista enemmän, ehkä vielä joskus? Ilahduttaa kuitenkin lukea näitä sinun sanojasi, tunteen tuosta huimaavuudesta voi kuitenkin ymmärtää.

      Poista
  13. Kirjoitin Oneironista sen luettuani, että se pakenee määritelmiä ja hämmentää. Silti siinä on jotain kiehtovaa ja saa puolelleen. Esityskin kuulostaa hienolta, kuten aiemminkin on jo sanottu, Oneiron sopii varmasti lavalle hyvin - tosin sen sovittamisessa lavalle on varmaan ollut aikamoinen työ ja miettiminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teoksen idea on ehdottomasti kiehtova ja hämmentävä. Mukavaa, että pidit Oneironista!

      Poista
  14. Minä pidin Oneironista. Luimme sen myös lukupiirissä ja kaikki eivät olleet aivan yhtä ihastuneita.
    Mielenkiintoista kuinka Oneiron elää edelleen muussakin kuin kirjamuodossa. Siitä on varmaankin moneksi.
    Kuvaamassasi esityksessä minua kiehtoo sen vahva kokemuksellisuus, mutta aika karmeaa, jos sinulle jäi fiilis, että toisten reitti oli kiinnostavampi tai ylipäätänsä jäit jostain mahdollisuudesta pois.
    Oli hyvä lukea tämä, en ollut menossa, sillä minulle kirja-Oneiron oli tässä vaiheessa ihan riittävä kokemus, upea sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Kirsi! Oneironista on tosiaan moneksi, varmasti jatkossakin.

      Poista
  15. Vaikuttaa erikoiselta teatterikokemukselta. Olisi ollut jännää olla mukana vähintään ravistelemassa omaa juuttunutta näkemystäni siitä, että teatterissa katsojat vain istuvat ja näyttelijät näyttelevät.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...