perjantai 11. marraskuuta 2016

Lavalta: Allt som sägs (Teater Viirus)

Kuva: Cata Portin

Epävarmuuden anatomia

Teater Viiruksen syksyn näytelmä Allt som sägs kipusi katsontalistalle ensisijaisesti Sanna-Kaisa Palon vuoksi, mutta tarjosi lisäksi kokonaisvaltaisen teatterielämyksen. Avioeroperheen lapsen kasvukertomus kympin tytöstä epävarmaksi viisikymppiseksi herättää sisäisen tunnemyrskyn, saa ajattelemaan perhesuhteita ja muutenkin niitä asioita, jotka usein sanomatta jäävät.

Jessica Raita esittää näytelmän Tyttöä (Flickan) herkästi ja tarkasti. Näytelmän aikana Tyttö kasvaa aikuiseksi, kipuilee vanhempiensa avioeron kanssa ja yrittää saada selvää luonteestaan, siitä miksi toisten ihmisten seurassa on välillä hankalaa. Ja eihän hän suorilla sanoillaan pahaa tarkoita. Upea Sanna-Kaisa Palo on puolestaan aikuiseksi kasvanut Nainen (Kvinnan), maanisesti ystävälleen soitteleva ja omia ajatuksiaan kirurgin tarkkuudella analysoiva neurootikko, ei kuitenkaan epävarmuudessaan epäuskottava.

Robert Kockin ruskeaan verhoutuneen äitihahmon olemus on hämmentävä sekoitus hemulia ja Menetetyn maan Javier Bardemia, samalla hän loihtii lavalla upeaa musiikkia milloin milläkin soittimella ja loopereilla. Viktor Idman puolestaan muuntuu hetkessä kikattavasta teinitytöstä epävarmaksi pikkuveljeksi ja energiseksi opettajaksi. Maria Ahlrothin hahmot toimivat Tytön peileinä, heidän kauttansa nähdään miten tyttö kokeilee ja yrittää löytää tapaa olla muiden kanssa usein paniikissaan epäonnistuen.

Kuva: Cata Portin

Tietyt esityksen teemat koputtavat sielussa sellaisia ovia, jotka mieluusti pitäisi kiinni. Onneksi koputtelu ei ole liian väkivaltaista, ehtii itse prosessoida ja päättää avatako vai ei. Ihmissuhteet ja perhesuhteet ovat vaikeita ja omien tunteiden käsittely, se se vasta vaikeaa onkin. Lavalle niiden kanssa kipuilu on joka tapauksessa tuotu kipeän tunnistettavasti.

Tarinan lisäksi esitys on visuaalisesti huikaiseva. Kaisa Rasilan kerrostalolähiölavastus ihmetyttää, miten tilaan onkin voitu luoda näin elävä maailma ja miten se kaikki sinne lavalle mahtuu. Tyyli on huoliteltu aivan kuten päähenkilönsäkin, sisäisesti kuitenkin kuohuu.

Milja Sarkolan Allt som sägs on komea näytelmä. Se ei ratko kysymyksiä katsojalle valmiiksi vaan pakottaa kohtaamaan keskeneräisyyden ja ihmiselämän epävarmuuden. Sisäisen äänen nakutus jää päähän kaikumaan. Mitä muut minusta ajattelevat? Kelpaanko kellekään? Ja miten tästä neuroottisesta syklistä pääsisi eroon ennen kuin jää sen vangiksi?

Kiitokset kutsuvieraslipusta Viirukselle.

2 kommenttia:

  1. Osuva arvio ja hyvin kuvaava tuo... "Tietyt esityksen teemat koputtavat sielussa sellaisia ovia, jotka mieluusti pitäisi kiinni." Itselle tuli myös hieman tuo tunne. Sanna-Kaisa Palo teki taas kerran hienon roolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pasi! Sanna-Kaisa Palo on huh vaan huikee.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...