torstai 3. marraskuuta 2016

Lavalta: Kissa kuumalla katolla (Turun kaupunginteatteri)

Maggie ja Brick. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Ihmismielen rumempi puoli

On esityksiä, joiden näkemisestä on tavattoman iloinen ja joita ei samanaikaisesti halua nähdä enää uudelleen. Turun kaupunginteatterin versiointi Tennessee Williamsin klassikkonäytelmästä Kissa kuumalla katolla on juuri tällainen. Näytelmässä ei ole yhtään mukavaa ihmistä ja kesäisen puuvillaplantaasin painostava tunnelma lamauttaa koko kehon. Upeaa.

Plantaasilla juhlitaan Big Daddyn syntymäpäiviä, jolle lääkäri on juuri antanut vapauttavan lausunnon syöpäepäilyistä. Tunnelma on riehakas, vaikka todellisuudessa kaikki tuntuvat odottavan perinnönjakoa. Maggie tuntee itsensä puolisonsa perheen keskellä ulkopuoliseksi, heillä kun ei alkoholin syövereihin vaipuvan ja jalkansa murtaneen Brickin kanssa ole lapsia ja viiden lapsen perhettä luotsaava Gooper uteliaine vaimoineen yrittävät kovasti tehdä itseään plantaasin seuraaviksi omistajiksi. Ilotulitusraketit paukkuvat, salaisuudet paljastuvat, tunnelma kiristyy ja katsomossa ei voi kuin odottaa väistämätöntä räjähdystä.

Kissa kuumalla katolla on huoliteltu kokonaisuus. Jani Uljaksen ränsistyneen elegantti lavastus ja Henna-Riikka Taskisen puvustus asettuvat vaivattomasti osaksi tarinankerrontaa. Ääni- ja valosuunnittelu, jotka ovat Janne Teivaisen ja Jari Tengströmin käsialaa, pelaavat samaan pussiin. Nyt ollaan perusasioiden, laadukkaan puhenäytelmän äärellä. Joskus perinteinen tapa tehdä toimii parhaiten, mausteeksi sallittakoon huolitellut videoprojisoinnit.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Näyttämölle lopullisen tunnelman luovat kuitenkin näyttelijät. Tunnelma on kohdallaan jo ensi-illassa, dynamiikka näyttelijöiden välillä on loistavaa. Toisen puoliajan aloittava Brickin ja Big Daddyn yhteinen kohtaus on tavattoman hyvä, Mäkelä ja Nikkilä pelaavat saumattomasti yhteen. Niina Koponen on hengästyttävän upea epävarma ja päättäväinen Maggie. Hahmot eivät ole miellyttäviä, mutta heidän kamppailuaan epävarmassa maailmassa kykenee jollain tasolla ymmärtämään.

Vaikka näytelmä on väliaikoineen liki kolmituntinen ei katsomossa ehdi tylsistymään. Williamsin tekstimassa vyöryy yli, hengästyttää ja ahdistaa. Ensimmäisellä puoliajalla Maggien ohikiitävät tosin unikohtaukset tuntuvat hieman irrallisilta ja rikkovat näytelmän tunnelmaa kuin uhkaavana seisovan veden pinnan. Toisen puoliskon tiivistyvä tunnelma vetää mukanaan ihmismielen synkimpiin syövereihin, tuntuu että unohdan hengittää. Välillä on pakko naurahtaa ettei alkaisi itkeä.

Nostan hattua ohjaaja Sini Pesoselle. Särkyneistä ja toisilleen rakkaudessakin julmista ihmisistä voisi saada aikaan rumaa draamaa, mutta Kissa kuumalla katolla onnistuu olemaan myös inhimillinen. Elämä ei ole aina kaunista ja joskus on tehtävä valintoja, joista kukaan ei tule pitämään, ei edes itse.

Kiitokset Turun kaupunginteatterille kutsuvieraslipuista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...