Kuva: Tani Simberg
Nousu häpeän alhosta
Noora Dadun FAIL - virheellinen esitys oli se Baltic Circle -festivaalin esitys, jonka halusin nähdä. Viime vuoden keväänä nähty Dadun monologi Minun Palestiinani vaikutti ja oli kiinnostavaa nähdä millainen tämä jatko-osa, joka ei ole jatko-osa, olisi. Palestiinasta tässäkin puhutaan, hetken, mutta sitten siirrytään häpeään ja masennukseen.
Edellisen esityksen jälkeen Dadun puhelin alkoi soida. Haastatteluihin, paneeleihin ja esityksiin haluttiin yhtäkkiä näyttelijä, jolla on "tausta" tai joka voisi esittää arabia. Dadua ei huvittanut. Tästä ponnistetaan pohdintaan representaatiosta. Kuka saa esittää ketä, voiko näyttelijä tehdä mitä vain? Tähänkään aiheeseen ei tosin jäädä, vaan monologissa hypellään aiheesta toiseen. Välillä katsotaan videopätkiä Noorasta 45 vuoden päästä, mitä tahansa voi tapahtua, tulevaisuus on auki. Nyt on kuitenkin nyt, ulkona on loskaa ja mieli on täynnä ahdistusta jonka on päästävä ulos.
Raja esiintyjän ja katsojien välillä on selvä, katsomme toisiamme ikkunan lävitse. Se tuntuu vähän hassulta ja samalla tärkeältä. Jotenkin ikkunan takaa sanottuja asioita kuuntelee eri tavalla, ne ovat tärkeämpiä ja painokkaampia. Vaikka tunnelma on paikoin kipeän humoristinen ja överi, on tärkeää ottaa huomioon että tässä ei vain jutustella. Yleisö laitetaan seinää vasten ja tuntuu pahalta. Kyllähän minä edellisestä esityksestä vaikutuin, mutta teinkö mitään? En. Hävettää.
Häpeä-ääntä ei kuitenkaan lähde, sanaton jos jotain. Mietin esityksen aikana myös muita häpeän aiheista, arkipäiväisempiä sellaisia, ja nauran kun Dadu demonstroi eri luokitteluihin kuuluvia häpeä-ääniä. Veikkaan, että jokaiselle löytyy sieltä se oma tuttu sadattelu tai vinkaisu.
En ole aivan varma mitä mieltä olen lavalla lopussa ryömivästä Emilia Kokon Turiseva tissi -hahmosta. Hämmentynyt ainakin. En oikeastaan muista kohtauksesta paljon mitään, verkkokalvoille on jäänyt kuva vain punaisista ilmapalloista ja vappulasien roikkuvasta silmämunasta.
Jollain tavalla tämä loppukohtaus kuitenkin vapauttaa, päästää taas hengittämään. Ahdistus ei unohdu, mutta Eeva Semerdjievin laulava koivu lohduttaa. On tässä maailmassa jotain hyvääkin. Mutta niin, se ahdistus. Mitä tälle maailmalle voisi tehdä, kun laulava puu ei sitä paranna?
Esityksiä on Kiasma-teatterissa vielä 10.12. asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.