lauantai 29. huhtikuuta 2017

Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys

Pihatontun kohtalo on yhtä lopullinen kuin Bruno Rygseckin.

Viime syksynä Helsingin Kaupunginteatteri toi lavalle teatteriversion Mika Waltarin romaanista Komisario Palmun erehdys ja samalla Hesarin arviossa todettiin, että Kaikki tietävät varmasti edeltäkäsin, kuka murhasi Bruno Rygseckin. Tästä aloitettiin keskustelua Twitterissä ja minä kävin hövelisti tunnustamassa, että ei kuulkaa pidä paikkaansa, sillä minulla ei ollut asiasta harmainta aavistusta. Tämä johti totta kai siihen, että minulle suositeliin sekä kirjaa että Matti Kassilan elokuvaa ja niinpä vihdoin ja viimein sain aikaiseksi tarttua tähän teokseen.

Komisario Palmun ja apulaisen, kirjan kertojan, tie vie siis hulppeaan taloon Kaivopuiston kulmalle, jossa Bruno Rygseck on aamulla löydetty uima-altaastaan kuolleena. Tapaturmana aloitettu juttu muuttuu kuitenkin erinäisten juonenkäänteiden myötä murhatutkimukseksi. Paikalla on sattumoisin myös aimo liuta epäiltyjä, sukulaisia, ystäviä ja ei kumpiakaan, jotka kaikki syystä tai toisesta valehtelevat. Palmu saa todella käyttää päättelykykyjään selvittäkseen tapauksen ja syytä onkin, sillä ruumiiden lukumäärä tarinan edetessä uhkaavasti lisääntyy.

Lukiessa tuntuu kuin kotiin palaisi, vaikka Palmut eivät ole missään muodossa minulle mitenkään erityisen tuttuja. Kerrontatyyli muistuttaa vahvasti Agatha Christien vastaavista, Palmun ja apulaisensa välillä on selvää Sherlock/Watson- tai Poirot/Hastings-dynamiikkaa. Päässä kirjan tarina kelautuu mustavalkoisena, autot liikkuvat vanhan Helsingin kaduilla sireenit soiden ja sikarien savu sumentaa huoneet. Hahmojen käytös näyttäytyy suomifilmimäisen karikatyyrimäisenä. Tähän kylläkin vaikuttaa varmasti myös se, että juuri pääsiäisenä katsoimme Areenasta Kaasua, komisario Palmu! -elokuvan.

Oikein leppoisa rikosromaani siis tämä Erehdys, vaikka murhaa ja siihen liittyviä ihmismielen synkkyyksiä ei voine huvittaviksi kutsua. Palmu on röyhkeydessään sympaattinen ja apulainen hauska kertoja. Hatunnosto Waltarille teksteistä, Matti Kassilalle klassisista filmatisoinneista ja tiedänpä nyt vihdoin kuka se murhaaja oli.

Kuitattakoon tällä HelMet-lukuhaasteesta kohta kirjassa selvitetään rikos.

Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys
WSOY, 1940 (uusintapainos 2006). 272 s.

18 kommenttia:

  1. No enpä tiedä kyllä minäkään - en ole tainnut kirjaa koskaan lukea, enkä kyllä muista elokuvaakaan nähneeni. En minä tosin Christien kirjoissakaan aina muista murhaajaa vaikka olisin lukenutkin. Kertooko tuo sitten jotain minusta vai kirjoista? Mene ja tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä kyllä minäkään muista ja joskus hyvä niin! Olimme taannoin katsomassa teatteriversiota Eikä yksikään pelastunut -kirjasta ja olihan se mukavampi jännittää kun ei heti muistanut miten kaikki nyt oikeastaan menikään.

      Poista
    2. Sama vika Rahikaisella, vaikka näistä kahdesta, siis Erehdyksestä ja tuosta Eikä yksikään pelastunut -tarinasta muistan kyllä murhaajat, ovat sen verran ovelasti keksittyjä ja kerran ne minulle osoitettuaan kirjailijat ovat onnistuneet takomaan ne selkäytimeeni :D

      Suosittelen muuten Linnealle tästä myös leffaa. On kirjaa humoristisempi ja sisältää suomalaisen elokuvan klassisia kohtauksia.

      Poista
  2. Luulen etten ole kirjoina Palmuja lukenut, Kassilan elokuvat kyllä nähnyt moneen kertaan. Ne ovat niin mainiota näyttelijäntyötä ja aikansa Helsingin kuvaus on upeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sans muuta, Riitta! Minä olin nähnyt aiemmin vain pätkiä, pääsiäisenä katsottu Kaasua, komisario Palmu! teki vaikutuksen.

      Poista
  3. Olen lukenut joskus yläasteikäisenä Kuka murhasi rouva Skrofin? (Kaasua, komisario Palmu-elokuvan innoittaja) ja se onkin sitten ainoa lukemani Waltarin teos. Muistaakseni pidin siitä, mutta pitäisi varmaan tarttua siihenkin uudestaan muistin virkistämiseksi - kenties pitäisi tarttua myös muihin Palmuihin. Pari Kassilan elokuvasovitusta olen nähnyt ja ne ovat viihdyttäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viihdyttävyydessään kirja pärjäsi mielestäni oivasti elokuvan rinnalla, mutta onhan se Joel Rinteen Palmu nyt vain kertakaikkisen viehättävä tapaus! Minä ajattelin lukea vielä ainakin tuon Tähdet kertovat ja sitten katsoa myös elokuvat.

      Poista
  4. Tunnustan osaavani Palmut sekä kirjoina ja elokuvina melkein ulkoa, ovat ihan minun lempidekkareita! Ja jostakin syystä linkittyvät mielessäni vappuun. Haluan aina vappuna lukea vanhan ajan dekkareita, mikä lapsuuden trauma sekin sitten lienee.
    Kävin syksyllä katsomassa Erehdyksen näytelmäversion ja ihmettelin kassilamaista tulkintaa, hyvin alkuperäinen versio. Mutta yleisön joukossa tunnuttioin lopussa vertailevan, milloin itse kukin oli arvannut murhaajan.
    Joten kyllä aika monelle tarina on vieras. Minusta on hienoa, että HKT:n näytelmän myötä Palmut saavuttavat uutta yleisöä! Pari vuotta sitten Avaimelta tuli muuten tietokirja Palmuista, sen avulla voi lähteä vaikka Palmu-kävelylle Helsinkiin! Suosittelen 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjavinkistä, laitan ehdottomasti korvan taakse!

      Minulle Palmut tosiaan ovat varsin vierasta maata, mutta onneksi tutustua voi näin myöhäisherännäisenäkin. HKT:n näytelmä varmasti toi uusia faneja Palmulle. Kulttuuriteko myös Yleltä laittaa Kaasua ja Tähdet kertovat Areenaan, harmi että Erehdys ei löydy sieltä.

      Poista
  5. No en kyllä tiedä minäkään tuota murhaajaa, olenko nyt sivistymätön? Tämä postaus kyllä herätti kiinnostuksen Komisario Palmuihin. Bloggasin juuri vapun kunniaksi lastenkirjasta Kaheli sakki ja mysteeri majatalossa, jossa vappuaiheista mysteeriä ratkomassa oli komisario Jukkapalmu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma, Tiina! Mutta en kyllä sinua sivistymättömäksi kutsuisi, kaikkea ei voi tietää enkä sitä leimaa itsellenikään huolinut. Palmuihin kannattaa kuitenkin tutustua, leppoisaa luettavaa!

      Poista
  6. Jotain taikaa näissä Palmuissa on.

    Olen lukenut kirjan (ainakin kerran), olen nähnyt elokuvan (monta kertaa) ja olen katsonut näytelmänkin. Kevyissäkin dekkareissa on siis jotakin enemmän kuin se, kuka murhasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, Tuulevi! Raskaampia ei kyllä jaksa useampaa kertaa lukea tai en ainakaan keksi sellaista esimerkkiä, näitä kevyempiä (joihin luen esim. Christiet) voi helposti palata uudelleen ja uudelleen.

      Poista
  7. Minä voin kertoa heti, kuka on murhaaja, sillä se on mieheni mummi! Komisario Palmun erehdys oli nimittäin säikyttänyt mieheni pienenä, sillä leffaversiossa murhaajaa todellakin näyttelee hänen mumminsa eli Saara Ranin. Itse olen tullut sukuun valitettavasti vasta Saaran kuoleman jälkeen.
    Luin Waltarin kirjan viime kesän klassikkohaasteeseen ja totesin silloin mm:
    "Kutsuisin Komisario Palmun erehdystä viihdyttäväksi dekkariksi. Toki tässä tulee muutama ruumis ja laukauksiakin ammutaan, mutta verinorot eivät valu sivunreunoista, eikä aivojen roiskeet lentele. Palmun vetovoima minulle syntyy loistavasta kielestä ja nokkelasta huumorista. Myös henkilögalleria on erittäin herkullinen."
    Eli hyvin samoilla linjoilla kanssasi olen, myös siitä Kaupunginteatterin versiosta. Lisää kirjasta, leffasta ja teatterista löytyy blogistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoista, Kirsi! Ja hui!

      Ehdottoman viihdyttävä tämä kyllä oli ja nokkeluudessaan verraton, minä nautin enemmän tällaisista dekkareista kuin hyhmäisemmistä tovereistaan.

      Poista
  8. Komisario Palmu kirjat täytyy laittaa muistiin. Tykkään Agatha Christien kirjoista, joten nämä varmaan olisivat sillä perusteella oivia luettavia.

    VastaaPoista
  9. Nyt on täällä vastarannan palmu, joka siis EI lue dekkareita eikä näin ollen ole ikinä lukenut yhtäkään Palmua (anteeksi, herra Waltari). Nyt kun tämän postauksen ja näitä kommentteja lukee, nousee toki kiinnostus ja innostus!
    Mutta osaako kukaan selittää miksi en osaa uppoutua dekkareihin? Mä aivan selvästi haluan kieltää mun fiktiivisestä maailmasta kaiken väkivallan ja hurjastelun, mutta silti mua kiehtoo älysti esim. maailma, jonka tanskalainen herra Bengtsson loi Submarino-romaanissaan (huumeita ja rappiota). Sekin oli tavallaan dekkari, mutta ei kuitenkaan.
    Kenties voisin aloittaa dekkaroimisen varovasti Palmuista? Kesällä? Jos, niin mistä niistä? :-)

    VastaaPoista
  10. Mun mies tykkää hirveästi noista Palmu -elokuvista, muttei ole tainnut kirjoja lukea. Minä en lue dekkareita ollenkaan. Multa puuttuu se geeni joka saa innostumaan niistä. Jos joskus pitää joku dekkari lukea, se on kyllä juurikin Christie-tyyppinen, mitään verta, suolenpätkiä ja lapsikauppamafiaa en kestäisi lukea lainkaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...