sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Sarah Waters: Yövartio

Luettuani monta kehuvaa arviota Sarah Watersin Vieraasta kartanossa päätin itsekin tutustua kirjailijaan. Varausjonojen takia päätin ottaa työn alle Watersin vanhemman teoksen, Yövartion (Tammi, 2007; The Night Watch 2006).

Yövartion tarina sijoittuu vuosiin 1941, 1944 ja 1947 eli toisen maailmansodan aikaiseen Lontooseen. Kirjassa seurataan useamman henkilön tarinaa; suunvuoron saavat Vivien (deittipalvelussa töissä oleva, varattua miestä tapaileva nuori nainen) ja hänen veljensä Duncan (viettänyt aikaa vankilassa ja asuu nyt vanhan miehen seuralaisena), Kay (rikas ambulanssikuskitar joka pukeutuu mieluummin miesten vaatteisiin) ystävineen sekä Helen ja Julia (naispariskunta, Julia on kirjailija).

Yövartiossa käsitellään niin rakkautta, sodan varjopuolia, yksinäisyyttä kuin seksuaalivähemmistöjen asemaakin 1940-luvun Lontoossa. Sota tekee (luonnollisesti) ihmisistä onnettomia mutta ongelmia löytyy myös yksityiselämän puolelta. Rakkaus ei ole helppoa rauhankaan aikana, ja intohimon myllerryksessä ei aina tule tehtyä niitä järkevimpiä ratkaisuja.

"Minä käyn elokuvissa", Kay sanoi, "siinä ei ole mitään hassua. Katson elokuvat joskus kaksi kertaa peräkkäin. Joskus menen sisään puolivälissä ja katson loppupuoliskon ensin. Se onkin melkein hauskempaa niin päin - ihmisten menneisyys on paljon kiinnostavampi kuin heidän tulevaisuutensa, niin kuin tiedät. Tai ehkä se pätee vain minuun... -"


Itse kirja toimii samalla periaatteella kuin äskeinen sitaatti. Kerronta aloitetaan vuodesta 1947 siirtyen vuoden 1945 kautta vuoteen 1941. Kerrontatapa oli mielenkiintoinen, ja henkilöiden motiivit ja menneisyys avautuivat lukijalle pala palalta. Huomasin kuitenkin, että olisin vielä vuoden -41 jälkeen kaivannut paluuta vuoteen -47, sillä omaan makuuni epävarmuuksia jäi ilmaan liikaa.

Yövartion maailma on pääosin ankea. Lontoo on suurimmaksi osaksi romahtanut ja ilmapommituksia saa pelätä jatkuvasti. Ambulanssikuskit joutuvat pelastamaan ihmisiä raunioista lähes joka yö ja ruumiilta ei säästytä. Kaikkea on vähän, mutta tupakkaa sentään saa. Valonpilkahduksia löydetään kohtaamisista samanmielisten ihmisten kanssa, ginistä ja läheisyydestä. Tässä oli tunnelmaltaan jotain samaa minulle kuin Revolutionary Road - elokuvassa vaikka puitteet ovatkin erilaiset.

"Onnellinenko?" Viv räpytteli silmiään. "En tiedä. Onko kukaan onnellinen? Tarkoitan siis oikeasti onnellinen? Ihmiset ovat olevinaan onnellisia."
"En tiedä minäkään", Helen sanoi vähän ajan kuluttua. "Onni on nykyään niin haurasta. Sen pitää ehtiä niin moneen paikkaan."
"Niin, sitä säännöstellään."

Väriltään Yövartio on tuhkanharmaa ja sen tunnelma jotenkin lohduton. Kuten jo sanoin, valonpilkahdukset ovat teoksessa harvinaisia. Minut tämä jatkuva alavireisyys teki lähennä ahdistuneeksi, enkä nauttinut kirjasta läheskään niin paljon kuin olisin toivonut. Totta puhuen Yövartio oli minulle jonkinlainen pettymys ja epäilen, että Sarah Waters ei kuitenkaan ole minun kirjailijani tai Yövartio ei vain ollut minulle oikea kirja.

Suosittelen tätä silti historiallisten (ja ehkä vähän ankeiden) romaanien ystäville.

Ilmapommituksia ovat kuunnelleet myös ainakin Salla ja Satu.

Luettu osana Totally British : Modern Women Writers - haastetta.

18 kommenttia:

  1. Minulla tämä odottaisi englanninkielisenä hyllyssä. Luulen, että tietyllä tapaa Watersin kirjoihin liittyy tuo tietty synkkyys, koska Vieras kartanossa ei myöskään ollut mikään valoisa kirja, päin vastoin. Pidin siitä kuitenkin kovasti, joten tutustunen tähänkin siis jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
  2. Minä pidin tästä hirveästi. Surumielinen tunnelmakin vetosi minuun, eikä kirja minusta kuitenkaan ollut täydellisen lohduton.

    Tietty alakuloisuus kyllä taitaa kuulua Watersin kirjoihin, eikä hän muutenkaan vetoa kaikkiin lukijoihin mm. hitaan tarinankerrontansa vuoksi. Silmänkääntäjä on lukemistani Waterseista ehkä vauhdikkain ja positiivisin, joten ehkä voisit kokeilla sitä jos Waters vielä jaksaa kiinnostaa.

    VastaaPoista
  3. Susa, minusta tuntuu että olen tällä hetkellä vähän herkkis tällaisille synkemmille realistisille kirjoille. Yövartio ei siis missään nimessä ollut huono kirja, se ei vain ollut minulle (juuri nyt) sopiva. Odotan kiinnostuksella sinun tekstiäsi siitä sitten kun luet!

    Liisa, minua ei niinkään häirinnyt Watersin hitaanlainen kerronta vaan se että kirja ei vain ollut ehkä aiheeltaan sellainen joka vetoaisi minuun. Pistän tuon Silmänkääntäjän silti muistiin vastaisuuden varalta. Se ainakin vaikuttaisi nopean juonitsekkauksen perusteella olevan enemmän minun makuuni :)

    VastaaPoista
  4. Pidin tästä paljonkin enemmän kuin Vieraasta, joka sekin on omalla tavallaan hyvä. Tosi erilaiset kirjat, mikä tarkoittaa minusta kirjailijan ammattitaitoa.

    VastaaPoista
  5. Voisin minäkin lukea tämän, kunhan jostain ilmaantuu sopiva kolo. Vieras kartanossa ei ollut oikein minun makuuni, mutta tämä vaikuttaa minun silmissäni kiinnostavammalta. Tosin olen nyyhkinyt kahden edellisen lukemani kirjan kanssa, joten ehkä pitäisi välillä harkita vähemmän herkistävää/ahdistavaa kamaa :D

    VastaaPoista
  6. Kirsi, olen ihan samaa mieltä, siis että kykenee kirjoittamaan erityyppisiä mutta yhtä kaikki laadukkaita kirjoja on lahja.

    Suketus, ei tämä ehkä oikeasti ole niin kauhean ahdistava mutta minua tietyt henkilöhahmojen tekemät ratkaisut turhauttivat ja harmittivat ihan älyttömän paljon ja se näköjään heijastuu tähän tekstiinikin. :) Mutta lue ihmeessä, ei tässä kirjassa mitään varsinaista vikaa ole.

    VastaaPoista
  7. Hmm, kuulostaa tosiaan siltä, että synkkyys on ominaista Watersin romaanitaiteelle. En jaksa kauhean montaa synkkää tiiliskiveä yhteen menoon, joten tämä jäänee myöhempään hetkeen, mutta kiinnostaa kyllä.

    VastaaPoista
  8. Minä pidin Vieraasta tosi paljon ja tästä joku työkaveri sanoi, että olisi vielä parempi. Tekisipä siis mieleni lukea, mutta oikein hyvä saada vähän toppuuttelevampiakin arvioita joukkoon.

    Vieras kartanossakin on vähän ankea, mutta minusta se oli lähinnä sellaista realistisuutta, ei liian lannistavaa. Vaikka tosiaan, ei sen ihmiskuva nyt ihan mieltä ylentävä taida olla, nyt kun oikein ajattelen asiaa.

    Hieno kirja se silti on, ajankuvana varsinkin. Ja se sumuisentyylikäs kummitusaspekti, sekin miellytti.

    VastaaPoista
  9. Maria, ihan totta että kovin montaa synkkää "paksukaista" ei vain yksinkertaisesti jaksa yhteen menoon, olivat kirjat sitten kuinka hyviä tahansa. Kiinnostuksella odotan, mikäli ehdit tämän lukea.

    Erja, sinunkin mielipidettäsi odotan kiinnostuksella mikäli tulet tämän lukemaan. Tässäkin ankeus oli kyllä realistista eikä siinä mitään vikaa olekaan; minä taidan vaan olla enemmän sellaisen rappioromanttisuuden ihailija tai jotain. :)

    VastaaPoista
  10. Täytyy varmaan lisätä yhä kasvavaan lukulistaan. Kuulostaa hyvinkin kiinnostavalta kirjalta.
    Viime kesänä luin yhden kirjan (Vieras kartanossa) samaiselta kirjailijalta, ja olin kyllä aika vaikuttunut.
    Toivottavasti tämä ei tuota pettymystä...

    VastaaPoista
  11. Minulle Vieras kartanossa oli hyvä ja vaikuttava, muttei loistava ensikosketus Watersiin. Nyt minulla on ystävältä lainassa Silmänkääntäjä, ja odotan kyllä aika paljon pääsemistä sen kimppuun. Katsotaan sitten sen jälkeen, innostunko Yövartioonkin.

    Tuo mainitsemasi synkkyys on siitä jännä, että minua häiritsi ihan sama Vieraassa kartanossa, mutta ihan sellainen konkreettinen synkkyys. Kirjassa oli melkein koko ajan ilta tai yö, joka tapauksessa pimeää, sateista ja kylmää, ja talo oli koko ajan vetoinen. Alkoi ahdistaa omat fyysiset tuntemukset tuon myötä. :)

    (Muuten, tämän on Suomessa julkaissut Tammi, ei Gummerus. :)

    VastaaPoista
  12. Haukku, lukulistan kasvattamisella ei onneksi ole rajoja. :)

    Karoliina, no niin, odotan siis arviotasi Silmänkääntäjästä! Siitä saanen sitten vähän osviittaa että kannattaako minun kokeilla sitä vielä.

    Tässä oli melkein koko ajan tuhkaista tai tomuista tai harmaata. Ja suurin osa kerronnastakin oli muuten iltaisin! Kiinnostava havainto.

    (ja kiitos, miten minä aina saankin nämä Keltaisen kirjaston kirjat väärin :D )

    VastaaPoista
  13. Höh, kommentoin tätä pitkästi maanantaina aamulla, mutta puhelimella ja nyt huomasin, että kommenttini ei tullut koskaan perille. Siispä uusi yritys! :)

    Minä pidin tavattomasti Vieraasta kartanossa. Silmänkääntäjäkin oli ok, tai tosi hyvä, mutta sen 1800-lukuinen maailma vieraannutti minua. Siksi ilahduin, kun luin että tässä ollaan 1940-luvulla. Pidän sen aikakauden kuvauksesta. Lohduton tunnelma hoeman pelottaa, mutta Vieraassa kartanossa se ei häirinnyt minua ja odotan siksi tältäkin kirjalta paljon.

    VastaaPoista
  14. Katja, kiva että kommentoit kuitenkin uudestaan :) Minä alan nyt harkita tuota Simänkääntäjää mutta taidan vielä odotella Karoliinan arviota. Ja kiinnostuksella odotan, mitä mieltä sinä olet tästä. Tämä oli ajankuvauksena kyllä ihan mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  15. Linnea, älä henkeäsi pidätellen odota: voi olla, etten ehdi lukemaan sitä ennen vuodenvaihdetta, jos vielä silloinkaan. :/

    VastaaPoista
  16. Eipä tässä Karoliina mikään tulipalokiire olekaan :)

    VastaaPoista
  17. Käytät lopussa niitä sanoja, joita minä aion käyttää seuraavasta kirjastani:" Totta puhuen Yövartio oli minulle jonkinlainen pettymys ja epäilen, että Sarah Waters ei kuitenkaan ole minun kirjailijani tai Yövartio ei vain ollut minulle oikea kirja." Kirjan nimi vain vaihtuu...

    Minulle Yövartio jää jälkeen Watersin uusimmalle, mutta tulee heti sen peräsäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä siis kokeilen sitä uusinta, Leena, ja annan samalla Watersille uuden mahdollisuuden!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...