maanantai 5. syyskuuta 2016

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta

En edes kynsilakkaa muistanut laittaa, mutta ei se mitään.

Omasta meikkipussistani ei löydy yhtä mittavaa arsenaalia kuin Tytti Karakoskelta. Kaisa Haatasen esikoisen Meikkipussin pohjalta (Johnny Kniga, 2015) kertoo muun muassa päähenkilönsä Tytin pussin sisällön ja materiaalin, mutta listaa aakkosmaisella kerronnallaan myös muita elämän tärkeitä tai askarruttavia asioita. Puhetta on muun muassa lempikirjalistoista, salaisista lempikirjalistoista, miehistä, perheestä, joulunvietosta ja naapureista.

Kustannuspäällikkö Tytti Karakoski kokee uupumusta ja kyllästymistä ja ottaa virkavapaata, päättää kirjoittaa kirjan. Kaikki elämän tärkeät asiat järjestyvät kirjainten alle, lopulta aakkosjärjestykseen. Tytti kipuilee elämänsä ja naiseuden kanssa, miettii millaista pitäisi olla ja millaista on, tuskastelee ja iloitsee. Vaikka minulla ja päähenkilöllä on ikäeroa, voin silti nyökytellä paljon, nauraa välillä ja toisinaan toivon että voisin vähän ravistella Tyttiä.

Pelkkänä kirjana arvioitaessa teos on ihan viihdyttävä, mutta todennäköisesti itse lukiessa olisin hieman nihkeillyt. Äänikirjana tämä puolestaan toimi kuin häkä ja siitä suurin kiitos kuuluu lukija Krista Putkonen-Örnille. Kunhan pääsin eroon tunteesta, että äänessä on Männistön Wenla rupesi kuuntelu rullaamaan vaivattomasti. Putkonen-Örnillä on hallussaan nyanssit, ääni liikkuu ärsytyksestä harmitteluun ja iloon, nautittavaa kuultavaa.

Suosittelen tätä siis erittäin lämpimästi laadukkaiden äänikirjojen ystäville ja kevyttä kesälukemista kaipaaville. Tytti Karakoskesta voi myös lukea lisää uudessa teoksessa Ylipainolisämaksu, siitäkin on Putkonen-Örnin lukema äänikirja.

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta
Johnny Kniga, 2015. 3 h 47 min.
Lukija: Krista Putkonen-Örn
Kansi: Maria Mitrunen

4 kommenttia:

  1. Hih, Männistön Wenlan meikkipussi tuskin olisi ollut yhtä runsassisältöinen kuin Tytin! :D

    Hyvä lukija on kyllä äänikirjalle aina valtava etu. Minä kyllä tykkäsin Meikkipussista - ja Ylipainolisämaksustakin - ihan perinteisenä kirjanakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuskinpa näin Maija! :D Kiva että nämä toimivat kirjoinakin, tykkään Haatasen tyylistä kirjoittaa.

      Poista
  2. Äänikirjana, hyvän lukijan lukemana tämä varmasti voi olla ihan viihdyttävä. Minä taidan kuulua niihin harvoihin bloggareihin (vaikkakin lanu-sellainen olenkin..heh), joka ei oikein innostunut tästä perinteisenä kirjana. Yritin kyllä, mutta en edes jaksanut lukea kirjaa loppuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Putkonen-Örniä koko sydämestäni, Kia, mieletön lukija! Tosiaan mietin hetken että otanko kirjaa ollenkaan kun sen hyllyssä näin ja onneksi otin, äänikirjana todella hyvä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...