maanantai 19. syyskuuta 2016

Tennessee Williams: A Streetcar Named Desire (suom. Viettelysten vaunu)

Sameissa vesissä muhiva on näytelmäkin.

Kesäpäivänä löysin tammisaarelaiselta kirpputorilta huumaavasti vanhalta paperilta tuoksuvan painoksen Tennessee Williamsin A Streetcar Named Desire -näytelmästä. Idyllinen ostohetki on pyörryttävän kaukana lukukokemuksen synkkyydestä, sillä tunnelma on harmaa ja hahmot vainoharhaisia ja onnettomia. Vaikka näytelmä ei ole tekstinä pitkä, kului sen lukemiseen yllättävän pitkä aika sen raskaudesta johtuen.

Blanche DuBois rymistelee hämäränä kesäiltana siskonsa Stellan luokse. Ei ole aivan varmaa mitä Blanchelle on tapahtunut ja tämän haurauden vuoksi kysymykset jätetään enemmän tai vähemmän esittämättä. Stella yrittää luovia ja pitää tunnelman rauhallisena karskin miehensä Stanleyn ja tosimaailman rajoille häilyvän Blanchen välillä. Pienessä asuintilassa jännitteet kiristyvät ja lopulta purkautuvat ikävin seurauksin.

Williams on kirjoittanut näytelmäänsä häkellyttävän tarkat näyttämöohjeet, on helppo kuvitella näyttämö lavasteineen. Musiikin voimakkuus, valojen vaihdot ja näyttelijöiden eleet on kuvattu jopa rasittavan pikkutarkasti. Toisaalta oli kiinnostava lukea millaiseksi kirjailija on itse näytelmänsä tarkoittanut, minä kun en ole nähnyt tästä minkäänlaista versiota enkä lukemani perusteella välttämättä haluakaan. Tästä en ole varsinaisesti yllättynyt, sillä osasin varautua inhottavuuksiin keväällä tämänkin näytelmän ympärillä pyörineen, Anna Paavilaisen Play Rape -monologillaan käynnistämän keskustelun myötä.

A Streetcar Named Desiren maailmankuva on synkkä. Parisuhdeväkivalta, niin henkinen kuin fyysinen, tunnutaan näytelmän sisäisessä maailmassa hyväksyttävän ja naiset taipuvat miestensä vallan alle pyristellen. Kiinnostava tutkielma tämä kuitenkin on ihmismielestä, siitä miten mieli on kykeneväinen kehräämään kokoon tarinoita jotka tekevät enemmän tai vähemmän kurjasta elämästä elämisen arvoisen.

Tennessee Williams: A Streetcar Named Desire
Signet Book, 1951. Näytelmä julkaistu alunperin 1947. 144 s.
Kannen maalaus: Thomas Hart Benton

4 kommenttia:

  1. Kiinnostavan kuuloinen näytelmä. Tennessee Williamsilta haluaisinkin jonkun teoksen lukea, mutta tietenkään sitä mitä eniten haluaisin (Kissa kuumalla katolla) ei ole suomennettu. Pitänee keksiä jotain muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiinnostavaa, Jassu. Turussahan näytelmä pyörii lokakuun lopusta, siis Kissa kuumalla katolla.

      Poista
  2. Osaatko kääntää asetelman niin, että Blanche olisikin itse asiassa mies? Tennessee Williams oli itse homo, ja on arveltu, että hän on itse asiassa muuttanut (tai joutunut muuttamaan?) keskeisen hahmon sukupuolta. (Muuten, myös Kissa kuumalla katolla kertoo miehestä, joka ei tunne vetoa vaimoonsa.) Tulisiko näytelmään sitä kautta jotain mieltä ja järkeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa, Titta! Tätäpä en tiennyt. Kyllä näytelmä silti oli minusta mielekäs, kovin synkkä vain. Lokakuista Kissaa kuumalla katolla odotellessa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...