torstai 1. syyskuuta 2016

Lavalta: Metsä - The Forest Project (Sade Kamppila ja Viivi Roiha/Cirko)

Kuva: Ryoko Uyama

Sade Kamppila ja Viivi Roiha ovat tuoneet Cirkon kanssa esityksensä Metsä - The Forest Project kauniiseen Vallisaareen. Ilma- ja pariakrobatiaa yhdistelevä luonnossa liikkuva teos yllättää ja hymyilyttää, vaikka on liikkuvuudessaan myös haastava. Luonto mainitaan teoksen kolmanneksi esiintyjäksi, mutta minulle kolmantena pyöränä mukana oli pikemminkin naiseus.

Esitys alkaa Vallisaaren Tykistölahdelta, josta kävelemme esiintyjien perässä kohti Kuninkaansaarta. Pelkkä ympäristö itsessään on kokemisen arvoinen luontopolkuineen ja historiansa vuoksi. Pian kuitenkin pysähdymme ja jäämme katsomaan esityksen ensimmäistä osiota. Köydet nivoutuvat osaksi metsämaisemaa yllättävän hyvin, Kamppila riippuu hiuksistaan. Sanallisesta osiosta osa meni minulta ohi Rauli-myrskyn puhaltaessa, mutta muistan että metsään on mentävä jos haluaa jotakin tapahtuvan.

Esityksestä tekee haastavan sen rikkonaisuus. Kuuden kohtauksen välillä liikutaan välillä pitkiäkin matkoja minkään tapahtumatta. Luontokokemuksena kävelykin on kyllä kiinnostavaa ja nautin merimaiseman katselusta, mutta palaaminen esityksen tunnelmaan tarpomisen jälkeen on paikoin vaikeaa. Viimeiset osiot nivoutuvat toisiinsa paremmin kuin alku ja katsoessani rannalla kärrynpyöriä ja voltteja tekevää Kamppilaa olen eniten esityksen pauloissa.

Oikeastaan pääsin todella mukaan tapahtumiin vasta kolmannessa kohtauksessa, kun me katsojat keräännyimme ringiksi esiintyjien ympärille ja katsoimme pariakrobatiaa. Kohtaus oli intiimi ja se omassa kehossa olemisen vaivattomuus ja toisen liikkeisiin sulautuminen vaikutti. Yllättävän hyvin tästä meditatiivisesta tunnelmasta siirryttiin huumorilla suomalaisiin karhunkarkotusperinteisiin, jonka aikana nähtiin hieman muitakin mättäitä kuin mitä metsässä voisi odottaa näkevänsä. Alastomuus oli kuitenkin tässä esityksessä miellyttävän luontevaa ja konstailematonta, yksinkertaisesti osa esitystä.

Kokonaisuutena Metsä jäi minulle erikoiseksi kokemukseksi. Nautin uudesta esitystilasta ja taitavasta akrobatiasta, mutta kipuilin keskittymisvaikeuksien ja ulkopuolisuuden tunteen kanssa. Lopputulema on joka tapauksessa plussan puolella ja näiltä tekijöitä menisin kiinnostuksella katsomaan projekteja jatkossakin.

Esityksiä oli Vallisaaressa vain elokuun viimeisenä viikonloppuna, lokakuussa esitys matkaa Bordeauxiin. Lisätietoa esityksestä ja artisteista voit löytää projektin sivuilta.

Kiitokset Cirkolle kutsuvieraslipusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...