tiistai 27. syyskuuta 2016

Äänikirjaa äänikirjan perään


Äänikirjat, nuo ihanat automatkaseuralaiset ja toisteisten puuhastelujen seuralaiset. Jostain syystä äänikirjoista kirjoittaminen usein unohtuu, joten tässäpä katalogi osasta viimeisen puolen vuoden aikana kuunnelluista. Harmillisesti suurinta osaa näistä en välttämättä kovin innokkaasti suosittele, vaikka kaikki tehtävänsä täyttivätkin.

Ellen DeGeneres: The Funny Thing Is... (Simon & Schuster, 2006. 3 h 12 min)

Pidän Ellen DeGenereksestä. Hänellä on hulvaton huumorintaju ja hyvä komiikan taju. The Funny Thing Is... oli äärimmäisen viihdyttävä kuunneltava automatkoilla, mutta totta puhuen se ei jättänyt minkäänlaista pysyvää muistijälkeä. Kertisviihdettä siis, mutta toimivaa sellaista.

Sophie Kinsella: I've got your number (Random House Audiobooks, 2012; kirja 2012. 6 h 22 min)

Kinsella tuli napattua paikalliskirjaston hyllystä hömppähimoon. Pettymys oli suuri, kun tajusin äänityksen olevan lyhennelmä. Näin jälkikäteen ajatellen en kyllä tiedä jäikö minulta mitään olennaista kokematta, mutta paheksun silti.

I've Got Your Numberissa on tuttu kinsellamainen juonikuvio. Poppylla menee kaikki hyvin: sormessa on iso sormus ja kainalossa ihana mies, häät tulossa. Sormus kuitenkin häviää ja samoin puhelin, mutta onneksi roskiksesta löytyy uusi, puhelin siis, ja sitä myötä Poppy päätyy aikamoiseen soppaan bisnesmiehen Samin kanssa. Ette varmaan ikinä arvaa mitä tässä kuviossa tapahtuu?

Finty Williams on mitä sympaattisin lukija ja sopii teokselle loistavasti. Tarina nyt on ihan höpöinen ja epäuskottava, mutta loppujen lopuksi aika hellyyttävä. Viihdyin kuten oli tarkoituskin.

E.L. Doctorow: Andrew's Brain (Whole Story Audio, 2014; kirja 2013. 3 h 52 min)

Andrew's Brain oli paniikkilaina HelMetin varannoista kun edellinen äänikirja pääsi loppumaan. Tässä kävi tosin sellainen sekaannus, että luulin lainaavani Cory Doctorow'n kirjoittaman kirjan ja kun kirjailija nyt tosiaan oli eri oli tarinakin jonkinmoinen yllätys. E.L. Doctorow lukee kirjan nauhalla itse.

Teos on Andrew'n jollekin näkymättömälle henkilölle kertoma lausunto hänen omasta elämästään ja sen epäonnisista sattumuksista, tragedioista jopa. Andrew on epäluotettava kertoja, hänen kerronnassaan ei ole minkäänlaista kronologiaa ja välillä tarina keskeytyy toden ja kuvitelman rajojen ja aivokemian pohdiskeluun.

Täytyy sanoa, että kuunneltavaksi tämä oli ihan hirvittävän haastava ja olin ison osan ajasta todella pihalla. Käteen ei jäänyt oikein mitään, luettuna olisi ollut ehkä helpompaa mutta en koe tällä hetkellä tarvetta antaa teokselle uutta mahdollisuutta.

HelMet-haasteessa tämä menee kohtaan kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja.

Pete Dexter: The Paper Boy (Blackstone Audiobooks, 2012; kirja 1995. 10 h 47 min)

The Paper Boysta tehtiin muutama vuosi sitten elokuva ja siitä tämä teos tuttu olikin, tosin vain nimeltä. Uteliaisuudesta siis tartuin tarvitessani seuraa marjapuskien perkaamiseen. Tarina oli tosin sen verran synkkä, että punaviinimarjojen kerääminen alkoi tuntua välillä harvinaisen masentavalta hommalta.

Moat Countyn sheriffi, ei kovin pidetty henkilö, löydetään tien vierestä suolistettuna. Paikallinen mies tuomitaan, mutta tapaus jää edelleen epäselväksi. Nuori nouseva journalistitähti Ward päättää palata kotikaupunkiinsa etsimään Tarinaa rikoksen takana ja pestaa paikoilleen jämähtäneen veljensä Jackin kuskikseen. Mukana heiluu myös Wardin toimittajatoveri ja tuomittuun mieheen palavasti rakastunut nainen, joka tahtoo auttaa paljastamaan totuuden.

Myönnetään, Sean Runnente lukee teoksen todella hyvin kiinnostavalla, elämään lannistuneesti suhtautuvalla äänellä. Tarina on kuitenkin niin harmaasävyinen ja ankea, että kuunnellessa minua lähinnä ahdisti ihmisten hirveys ja itsekkyys. Loppuun oli kuitenkin kuunneltava ja saatava tietää, miten lehtijutulle lopulta kävi.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni (WSOY, 2016. L'amica geniale, 2011. 12 h 7 min)

Elena Ferranten Napoli-sarja on noussut jonkinlaiseksi kansainväliseksi sensaatioksi ja sitä myöten ensimmäinen osa suomennettiin tänä vuonna. Suoraan sanottuna kirja ei minua lähtökohtaisesti hirveästi kiinnostanut, mutta, kuten äänikirjojen kohdalla minulle usein käy, se sattui sopivasti kohdalle BookBeatissa ja klikkailin sen itselleni kuultavaksi.

Kirja alkaa kiinnostavasti. Elena Grecon puhelin soi ja hänelle ilmoitetaan, että hänen ystävänsä Lila on kadonnut jäljettömiin. Miten voi kadottaa itsensä kokonaan? Harmikseni kerronta siirtyy tästä hetkestä historiaan kuvaamaan Elenan eli Lenun ja Lilan lapsuutta. Napolin kaduilla tytöt leikkivät, rakastuvat, uhmaavat poikia ja isiään, opiskelevat, yrittävät kuumeisesti kasvaa upeiksi naisiksi. Pölyisillä kaduilla eteenpäin kulkeva elämä muuttuu Erja Manton sielukkaasti lukemana kiinnostavaksi kertomukseksi.

On kuitenkin myönnettävä, että en olisi ehkä jaksanut lukea tätä. Vaikka Ferranten tarina on kiehtova pikkutarkkuudessaan ja Helinä Kankaan suomennos soljuu rikkaana, en yksinkertaisesti usko jaksavani kahlata sivukaupalla läpi sitä ihmettelyä ja elämänhapuilua. Onneksi on äänikirjat, voin kuunnella seuraavan osan suomennoksen tullessa jos Erja Manto lukee senkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...