sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Claire North: Touch


Kirjastolainat ovat vähän kasaantuneet ja niitä on uusittu, uusittu ja uusittu. Tämän Claire Northin Touchin (Orbit, 2015) varasin viime joulukuussa innostuttuani siitä Sivukirjastossa. Kannatti kuitenkin uusia kerta toisensa jälkeen, sillä nopeatempoinen spefitrilleri iski kuin häkä.

Kepler kykenee ihoa koskettamalla liikkumaan kehosta ja elämästä toiseen eikä hän suinkaan ole yksin. Suurimmilta osin elo on kuitenkin rauhallista, joidenkin kehojen kanssa tehdään yhteistyötä hyvässä ymmärryksessä ja toisissa vain viivähdetään sekunti tai kaksi. Sitten on niitä, jotka eivät pidä Keplerin kaltaisista laisinkaan ja haluavat tappaa hänet eikä näiltä tyypeiltä piiloutuminen ole lainkaan helppoa.

North tai oikeastaan nimen takana lymyilevä Catherine Webb kirjoittaa vetävästi. Kerronnan syke on korkealla ja sopii teokselle hyvin, välillä kun elämästä elämään tai kehosta kehoon hypitään sydämen sykäyksessä. Pelkkää räimintää ja toimintaa tämä ei kuitenkaan ole, vaan tarinassa nostetaan esille myös kiinnostavia kysymyksiä elämästä, sen hallinnasta, päätöksistä joita teemme ja joita muut ehkä tekevät puolestamme. Ja ehkä tärkeimpänä: ketä sinä rakastat ja miten osoitat sen?

Kiinnostavia olivat myös Keplerin havainnot aina omaan kehoon siirtyessä. Ihmisenä omaan kehoon on tottunut, sen tuoksuin ja pikkuvikoihin adaptoitunut. Kehoon äkisti törmäävä tietoisuus sen sijaan pistää merkille jatkuvan junnaavan säryn, rajoittuneen liikeradan, suun limakalvoihin pinttyneen maun tupakasta tai pastillista. Kiinnostaa ja vähän pelottavaakin, voisi olla avartavaa hypätä omaan kehoonsa uutena. En tiedä haluaisinko tehdä sitä kenenkään muun kehoon.

Teos tuli rämmittyä läpi lähes päivässä uusintamahdollisuuksien tyrehtyessä, mutta ei kyllä harmita. Trillerinä vetävä, kerronnaltaan mainio, hahmoiltaan kiinnostava, maailmankuvaltaan sopivan häiritsevä ja omanlaisensa. Suosittelen.

Claire North: Touch
Orbit, 2015. 426 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...