torstai 8. syyskuuta 2016

Lavalta: Elektra (Kansallisooppera)

Kuva: Stefan Bremer/SKO

Olen nähnyt omien laskujeni mukaan tätä ennen neljä oopperaa, joten siitä näkövinkkelistä katsoen Richard Straussin Elektra ei ehkä ole se ensimmäinen jota kannattaisi lähestyä. Ensiesityksestään lähtien ooppera on herättänyt keskustelua ja ihmetystä massiivisella orkestroinnillaan ja haastavilla lauluosuuksillaan. Ja tottahan se oli, että Elektra oli lamauttava, jopa niin että en esityksen päättyessä osannut kuin olla tunnekuohussani kiukkuinen kun en muuten osannut sitä käsitellä.

Onneton Elektra (Evelyn Herlitzius) suree palatsin pihalla isänsä Agamemnonin murhaa ja hautoo vimmaisesti kostoa äitiään ja tämän rakastajaa kohtaan. Elektra ei kuitenkaan kykene toimimaan ja toivoo vain kauan poissa olleen veljensä (Tommi Hakala) tulevan veritöihin. Painajaisista kärsivä äiti Klytaimnestra (Waltraud Meier) ei puolestaan tiedä mitä tekisi tyttärelleen ja sisar Krysotemis (Elisabet Strid) toivoo vain, että pääsisi pois talosta jatkamaan elämäänsä ilman koston varjoa. Yksinäytöksisessä oopperassa jännite kasvaa kasvamistaan kohti vääjäämätöntä loppua ja koston katkeransuloista toteutumista.

Herlitzius on esittänyt Elektran roolia jo useamman vuoden ajan eikä suotta. Kolmannelle parvellekin asti välittyy yksisilmäinen kiihkeys kostonhimon pyörteissä ja järkkyneen mielen häilyvä tasapaino. Muutenkin esiintyjät ovat hyviä, laulu kiirii kirkkaasti orkesterin yli. Komeasti soittavaa orkesteria johti Esa-Pekka Salonen.

Pelkistetty lavastus ja lavailmaisu toimivat runsaan musiikin kanssa. Murretut sävyt ja hillityt valot toimivat taustana tunteiden pyöritykselle. Erityistehosteita ei tarvita, tarina riittää.

Oopperan seuraaminen haastaa minua itseäni katsojana. Ajattelin, että lukisin synopsiksen ja sitten vain katsoisin ja kuuntelisin, mutta katse harhautui jatkuvasti tekstityksiin ja se puolestaan katkaisi keskittymiseni lavatapahtumiin. Näin sisältäpäin tunnepitoisessa esityksessä olisin myös kaivannut esiintyjien kasvojen näkemistä, mikä on kolmannelta parvelta hankalaa ilman teatterikiikareita vaikka paikat muuten oivat olivatkin.

Kokonaisuutena Elektra oli tunteikas ja hieno kokemus, joka kytee sisällä edelleen. Tarina on lohduttomuudessaan musertava ja sen hahmot niin kovin onnettomia, mutta jotain hyvin samaistuttavaa tarinassa silti on ja ehkä sitä siksi on antiikin ajoista asti kerrottu.

Täytyy vielä lopuksi myöntää, että en välttämättä olisi mennyt katsomaan Elektraa ellei ystäväni Anu Ontronen olisi tehnyt siinä debyyttiään Kansallisoopperan lavalla. Olen joka tapauksessa iloinen, että menin ja kiinnostuin. Josko sitä oppisi oopperaakin katsomaan ja oikeasti arvostamaan, ei mikään huono tavoite.

Tämänhetkisen lipputilanteen mukaan Elektran viimeisiin esityksiin on vielä saatavilla hajapaikkoja.

3 kommenttia:

  1. Oletko käynyt katsomassa Metropolitan-oopperan elokuvanäytöksiä? Suosittelen! Muistan kuinka olin aivan haltioissani nähtyäni Jevgeni Oneginin elokuvateatterissa ja vaikka olin nähnyt oopperan pari kertaa aiemmin niin vasta tässä elokuvateatterissa näkemässäni suorassa lähetyksessä pääsin lähelle oopperan ydintä. Kamera kuvasi laulajien kasvoja ja mikä parasta, teksti kulki elokuvista tutulla paikallaan, "näyttämön" alareunassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä, vaikka aikomuksena on ollut. Ehkä nyt ryhdistäydyn, etenkin näin vahvan suosituksen edessä. Tekstitys alareunassa varmasti helpottaisi jo paljon, kiitos vinkistä!

      Poista
    2. Kannatan myös noita Metin oopperoita leffateatterissa. Viime kaudella en käynyt kai yhdessäkään mutta edellisellä joissakin. Niissä saa myös vilkaistua väliajalla lavasteiden siirtoa, sitä raskasta hommaa, mikä tavallisesti tapahtuu näkymättömissä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...