Mari Palo kreivitär Almavivana. Kuva: Heikki Tuuli
Hulluna rakkaudesta
Pääni on sekaisin jo ennen Figaron häiden alkamista. Olin päättänyt kerrankin lukea näytöskuvaukset etukäteen, mutta juonenkäänteet ovat hurjempaa saippuaa kuin alkuillan televisiosarjoissa. Luovutin ja totesin, että katsotaan nyt sitten josko pysyisin kärryillä. Kansallisoopperan Anna Kelon ohjaama versio Figaron häistä on saanut ensi-iltansa jo vuonna 2014 ja viime viikolla näkemämme esitys oli sarjassaan 16.
Figaron häät vyöryttää lavalle tosiaan varsinaisen ihmissuhteiden sekametelisopan epookkiasujen puuteroiduilla peruukeilla höystettynä. Koska sanallinen selostaminen veisi naurettavan määrän merkkejä tyydyn jakamaan teille ihmissuhdekaavion, joka esittelee pääpiirteissään oopperan alkutilanteen.
Ennakkoon kuulin huhuja, joiden mukaan käytännössä kolmituntinen Figaro olisi puuduttava. Ja tottahan se on. Välillä toistoa on tuhottomasti ja juoni ei liiku minnekään, tuntuu että kuulin loputtomasti siitä kuinka Figaro aikoo jallittaa kreiviä kitaransoittometaforia laulaen ja toisaalla jahkailtiin että kuka nyt hyppäsi ikkunasta ja miksi. Toisella puoliajalla jatkuva toisteisuus aiheutti kolmosparvellamme jo jonkinlaista joukkohysteriaa, väsytystaktiikka toimi.
Ajoittaisesta pitkästymisestä huolimatta viihdyin silti katsomossa hyvin. Juoni oli lavalla lopulta selkeämpi kuin mitä sen kuvaus antoi ymmärtää, hahmot olivat herkullisia kaikessa överiydessään ja juonittelut niin kehnoja ettei voinut kuin nauraa. Kreivi (Jaakko Kortekangas) on hellyyttävän sinisilmäinen ja toisaalta mustasukkaisuudessaan ylpeä, viehkeä kreivitär (Mari Palo) kaipaa lopulta vain rakkautta ja jonkinlaisena pääparina myrskyn silmässä yrittävät luovia Figaro ja Susanna (Jussi Merikanto ja Hanna Rantala). Laulut kuuluvat kuulaasti kolmosparvelle asti.
Viimeistään lopun suihkulähdepainikohtauksessa olin joka tapauksessa myyty, tämähän on kuin suoraan jostain chick lit -tarinasta. Figaron juoni on epälooginen ja epäuskottava, mutta sen hahmojen rakkaudenkaipuussa, mustasukkaisuudessa ja omaan napaan tuijottelussa on jotain kovin samaistuttavaa. Naimisiin kyllä luulisi pääsevän helpomminkin kuin mitä ooppera antaa ymmärtää.
Näköjään siihen, että menen katsomaan säännöllisesti oopperaa, tarvitaan lavalla laulava tuttu. Ei hassumpi syy, sanon. Joulukuussa palaamme taas katsomoon Lentävän hollantilaisen merkeissä.
Käyhän tässä samalla myös lukemassa Lukupinon Simon asiantunteva arvio esityksestä.
Hahaa, mainio arvio Figaron häistä, ja erityisesti ihastelen laatimaasi ihmissuhdekaaviota. :D Kaaviokin näyttää sekavalta, mutta annas olla, kun juonta pitäisi yrittää alkaa sanallisesti selittämään... :D
VastaaPoistaMinulla on periaatteena ja tapana käydä katsomassa kaikki Kansallisoopperan oopperat vähintään kertaalleen (tosin kauden avanneen Elektran jätin ihan suosiolla väliin, sillä se ei todellakaan ole minun juttuni...), ja siksi halusin käydä katsomassa myös Figaron häät, vaikka en oikeastaan pidä siitä. :D Olen nähnyt Figarosta toisenlaisen version ja ohjauksen vuonna 2014, ja se oli senpäiväistä tuskastuttavaa kohellusta ja peruukit vinossa lavalla peräkkäin juoksentelua, että suhteeni ylipäänsä koko Mozartiin kärsi kovan kolauksen. Kansallisoopperan Figaron näin siis toissapäivänä, ja on kyllä pakko myöntää, että etenkin kolmannen ja neljännen näytöksen myötä olin kohtalaisen myyty. Kohellusta edelleen, kyllä - mutta tällä kertaa todella tyylikkäästi ohjattuna. Tämän Figaron näkisin mieluusti uudelleenkin, ja jos se jatkaa tulevina kausina, käyn sen varmasti katsomassa toisen kerran.
Ihanaa, ihanaa (!), että käyt säännöllisesti oopperassa. <3 Minulle se on teinivuosina alkanut ikirakkaus, joka on vienyt pikkusormen, koko käden ja naisen, sielun ja sydämen. :D Lentävä hollantilainen onkin sitten jotain aivan muuta kuin tämä Mozart-iloittelu, kehotan varaamaan käsilaukkuun yhden nenäliinan - ihan vain varmuuden vuoksi.
Kiitos Sari! Käsiohjelman selostus tosiaan oli aikamoista dadaa, ihan hiki meinasi tulla lukiessa.
PoistaOnpa kiva että tykkäsit! Mulle tämä ooppera on ihan uusi laji haltuunotettavaksi, ennen syksyä olin nähnyt kai neljä oopperaa, joten tässä on paljon uutta ja ihmeellistä kokeiltavaa. Kiitos nessuvinkistä, pakkaan mukaan!