perjantai 1. huhtikuuta 2016

Lavalta: Valomatka (Sirkustyöryhmä Heijastimet / Bravo!)

Kuva: Timo Wright

Toissaviikolla vietettiin kansainvälistä Bravo! -festivaalia lapsille ja nuorille suunnatun teatterin merkeissä. Oma tärppini tälle viikolle oli Sirkustyöryhmän Heijastimet valmistama, festivaalilla kantaesityksensä saanut Valomatka, jossa yhdistellään nykysirkusta ja varjoteatteria.

Tarinassa on kiireinen kaupunki, jonka varjot kasvavat ja hämärtävät asukkaiden eloa. Tyttö nimeltä Sisko (Salla Hakanpää) saa tästä tarpeekseen ja lähtee etsimään valoa varjonsa kanssa. Tarinankerronta on toteutettu mainiosti, esiintyjinähän lavalla ei tosiaan ole kuin Hakanpää, mutta valojen suuntaamisilla on saatu aikaan hieno illuusio useammasta esiintyjästä. Kaikenlaista sitä voi tehdä, nostaa vaikka kaverin vierelle istumaan ja keinutella köydellä.

Valomatkan tunnelma on miellyttävän rauhallinen. Kerronta tuo mieleen sellaiset niin sanotusti kunnolliset sadut, joissa ei turhia kiirehditä ja maltetaan keskittyä hetkeen ja tunnelmaan. Oma fiilis oli unenomainen ja rauhallinen, pidin siitä että hetkeksi sai pysähtyä ja nauttia sanattomasti esitetystä tarinasta ja hienosti tehdyistä animaatioista.

Kuva: Ainu Palmu

Tarina ja sen animaatiot ovat Ainu Palmun käsialaa ja herättävät myös ihailua. Akvarellityyliin valmistetut maisemat ja värikkäät paikat ihastuttavat, tyyli tuo mieleen muun muassa Camilla Mickwitzin tyylin. Lisäksi animaatio toimii erinomaisesti varjoteatterin kanssa, ei voinut kuin ihailla rytmitystä.

Osuvan kommentin kuulin edessäni istuneelta pieneltä tytöltä, joka kysyi äidiltään esiintyikö toi tosiaan yksin tuolla. Esiintyihän hän, tosin äiti muisti hienosti mainita että tarvitaan myös valotekniikan ihmisiä sun muita apuun. Kokonaisuutena Valomatka oli ilahduttava ja näin ainakin aikuisikäistä rauhoittava kaiken arkitohinan keskellä.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa jotenkin ihanalta ja sympaattiselta esitykseltä. Rauhoittumiskeinoja totisesti välillä tarvitaan. Kokeile seuraavaksi vaikka tätä onnellisuushaastetta: http://suketus.blogspot.fi/2016/04/huhtikuun-kasvua-ja-sieluni-hymyt-haaste.html

    VastaaPoista
  2. Sitä tämä nimenomaan oli. Kiitos haasteesta, vastaan mahdollisimman pian!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...