maanantai 18. huhtikuuta 2016

Lavalta: La Folia @ 2016 (Liisa Pentti + Co)

Kuva: Esko Koivisto

La Folia @2016 on rekonstruktio Liisa Pentin vuonna 1993 tekemästä esityksestä La Folia Melancolia. Teoksen pohjana oli käytetty Hitlerin puolustusministerin ja arkkitehdin Albert Speerin muistelmia ja siitä lähtenyttä pohdintaa ihmisen ristiriitaisuudesta ja kyvystä selviytyä, selittää itselleen kauheuksia. Teema on tälläkin kerralla sama, mutta sen muoto on käsiohjelman mukaan uusi. Lavalla nähdään Pentin lisäksi Katariina Vähäkallio, joka esiintyi teoksessa myös vuonna 1993.

Tanssi alkaa tärinästä, vähitellen myös Vähäkallio nousee ylös lattialta jossa on siihen asti maannut koko alustuksen ajan. Liike muuttuu vähitellen, kopioituu tanssijasta toiseen. Kehot liikkuvat ja päästävät ääniä, välillä huutonauretaan että itsekin on pakko hymyillä. Huomaan pään kuitenkin surraavan tuhottoman paljon, tuntuu etten ymmärrä, tämä tanssin laji on edelleen niin vieras että siihen uppoutuminen on vaikeaa.

Annan siis itselleni luvan olla analysoimatta ja tuskastumatta, joskus ei vain osu. Siirryn esityksen lisäksi tarkkailemaan ympäri salia istuvia kanssakatsojia ja heidän reaktioitaan, se on suhteellisen vaivatonta siinäkin mielessä että esityksen muutokset eivät ole niin nopeita ettei niitäkin ehtisi seurata. Ilmeitä oli monenlaisia, innostuneista hämmentyneisiin, voin kuvitella niiden peilaavan aika hyvin omaa tunneskaalaani.

Esityksen aikana ajatukset vaeltavat tulkinnasta toiseen. Ajattelen Hitlerin koiraa Blondia, pyöriviä dervissejä, Muumit-animaation noitaa, teloitusjonossa seisovia ihmisiä ja kaloja. Eheää tulkintaa ei katsontahetkellä synny, en edes yritä. Kolme tuntia esityksen jälkeen palasia kuitenkin loksahtelee paikoilleen kun luen käsiohjelmaa, koen ymmärtäneeni jotain. Kahden päivän päästä mieleen nousee jo ehjiä ajatuksia ihmisluonteesta ja sen hauraudesta.

Ei helpointa mahdollista katsottavaa siis, mutta olen tyytyväinen että menin ja koin vaikken ehkä nauttinut, tekee aivoille hyvää tällainen nyrjäyttäminen. Sen sijaan voin kyllä sanoa nauttineeni teoksen valoista. Meri Ekolan luoma valosuunnittelu kattaa Tiivistämön kivilattiaisen hallin paikoin pehmeän keltaiseen, paikoin kirkkaaseen valoon. Jään ajattelemaan esityksen lopun valokeiloja ja hiljaista tilaa, jätän sen kuvan mieleeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...