torstai 28. heinäkuuta 2011

Emily Brontë: Humiseva harju + hyviä uutisia

Minulla on tavoitteena lukea joka kesä yksi klassikkokirja, ja tänä kesänä valinta osui jo kauan TBR-listalla olleeseen Emily Brontën Humisevaan harjuun (Otava, 2006; Wuthering Heights 1847).

Jostain mystisestä syystä minä odotin jotain elämää suurempaa rakkaustarinaa, ehkä jopa vähän Austenin tyylin, ja siinähän mentiin metsään jo melkoisen reippaasti.

Aivan kuin minun tunteeni Catherinea kohtaan olisivat jotenkin verrattavissa hänen tunteisiinsa! Ennen kui poistut tästä talosta saat luvata, että järjestät minulle tilaisuuden puhua hänen kanssaan - sama se suostutko vai etkö, minä teen sen joka tapauksessa.

Humiseva harju on kertomus Catherinesta Earnshaw'sta ja Heathcliffistä, kartanon tyttärestä ja kiiluvasilmäisestä ottopojasta. Kaksikko kasvaa nuoruutensa keskenään varsinaisena villikkoparivaljakkona, rakastavaisinakin, kunnes luokkajako tavallaan astuu peliin ja Heathcliff jää yksin kaiken katkeruutensa kanssa.

Tarina kerrotaan takautuvasti Rastaslaaksoon uudelle vuokralaiselle, herra Lockwoodilla, joka siis on siellä Heathcliffin vuokralaisena. Itse kertojana toimii Ellen Dean eli Nelly, taloudenhoitaja, joka on ollut töissä sekä Harjussa että Rastaslaaksossa ja kasvanut lapsuudessaan Catherinen ja Heathcliffin rinnalla.

Humiseva harju on täynnä kostonhimoa, katkeruutta ja vuosia kestävää juonittelua. Harva henkilö pitää toisistaan, ja enimmäkseen dialogi on kiroamista, jupinaa ja valittamista. Mukaan mahtuu onneksi myös jonkin verran kuvausta kartanoelämästä ja kauniista, sumuisista nummista.

Minä en oikein tiedä, mitä sanoa Harjusta. Toisaalta tuntuu siltä, että minun pitäisi arvostaa sitä, sillä onhan kyseessä klassikkoteos joka vielä on aiheuttanut kohua julkaisunsa aikaan väkivaltaisuutensa ja intohimoisuutensa takia. Niin, kyllä minä toisaalta tätä arvostan siinä mielessä että teksti on ihan hyvää ja rullaa omalla painollaan eteenpäin mutta..

En siis voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että olisin pitänyt Harjusta, sillä sen lukeminen oli minulle melkoista tahkoamista. Samalla tavalla minulle kävi aikanaa Tuulen viemän kanssa. Minä en yksinkertaisesti saanut kasvatettua itsessäni kiinnostusta kirjan henkilöiden kohtaloihin; tuntui vain siltä että kellään ei missään vaiheessa ollut mikään hyvin ja valitusvirsi seurasi toistaan. Milloin sairastuttiin pelkästä tuohtumisesta, milloin palettiin helvetin tulessa. Huhhuh.

Voinpahan silti nyt sanoa, että olen lukenut Humisevan harjun. Ja ihan nyt puolustuksekseni vielä, että ei tämä minusta mitenkään luokattoman huono ollut, mutta ei vain kaikessa synkässä draamallisuudessaan ollut yksinkertaisesti minun kirjani.

Jotain hauskaa tässäkin kirjassa oli silti. Mieleeni nimittäin nousi muutama vuosi sitten tapahtunut juttu, kun Humisevasta harjusta otettiin uusi painos Briteissä ja Yhdysvalloissa. Jaa miksikö? Koska kyseinen teos on Stephenie Meyerin Twilight-sarjan Bellan ja Edwardin lempikirja! Uutinen asiasta löytyy täältä.  Hauskinta tässä oli ehkä se, että tällöin julkaistiin myös toinen uutinen teineistä, jotka olivat pettyneet siitä että painoksessa Harjun kieltä ei ollut uudistettu mitenkään vaan se oli edelleen sama vanha ja vaikeaselkoinen klassikko. Että näin.

Osallistun tällä vaatimattomalla 598 sivulla (fontti nimittäin oli aika iso ja taitto väljä mutta..) Satun [500+]-minihaasteeseen.

***

Laitettakoon tähän loppuun vielä vähän suuria paljastuksia nyt kun tämän asian voi täällä blogistaniassakin julkistaa. Ratkaisu tähän suureen paljastukseen löytyy alla olevasta kuvasta (ja ei, se ei ole tuo ihana uusi Jonathan Carrollin romaani, jonka ostin tänään). Paljon rakkautta teille kaikille!


18 kommenttia:

  1. Iiihiihihanaa.. taas huutelen tätä samaa innostunutta huutoani. Onneaonnea molemmille. :) Ihana, että saitte taas uuden kirjan. ;)

    VastaaPoista
  2. Oi, tosiaan hyviä uutisia! Paljon onnea ja rakkautta. <3

    Humiseva harju toi mieleeni muistoja. Jotenkin se kirja on minulle enemmän tunneila kuin tarina. Ja koska kirjan lukemisesta on aikaa, alkoi mielessäni soida erään suosikkilaulajani Kate Bushin kappale Wuthering Heights. Humisevasta harjusta pidin, mutta minun on pakko myöntää, ettei Tuulen viemää ollut koskaan omakaan ykkössuosikkini.

    VastaaPoista
  3. Oi, oikein paljon onnea rengastuksen johdosta! <3

    Humiseva harju ei ole minunkaan kirjani, liian synkkä, mielipuolinen, luonnonvoimainen... Pidän paljon enemmän Charlotte- ja Anne-siskojen hillitymmästä kerronnasta ja inhimillisemmistä henkilöhahmoista.

    VastaaPoista
  4. Onnea hurjasti, arvasinkin edellise postauksen lopusta jotain tällaista;)

    Minä luin Humisevan harjun yläasteella ja muistan silloin ykänneeni, en tiedä tykkäisinkö enää...:D

    VastaaPoista
  5. Onnea! :)

    Minä luin Humisevan harjun sinnillä lukiossa. Minäkin kuvittelin, että kyseessä olisi perinteinen romanttinen tarina ja sitten olin ihan pihalla itse tarinasta kun yritin väkisin vääntää tekstin mieleisekseni. (En onnistunut)

    Ja mullakin soi nyt päässä Kate Bush :D Toivottavasti en ala laulaa ääneen, ainakaan julkisilla paikoilla...

    Maija/Kirjojen keskellä

    VastaaPoista
  6. Minäkin taisin pitää enemmän kirjan tunnelmasta kuin itse tarinasta! Itse asiassa pidin kyllä kovasti molemmista, mutta toisaalta tiesinkin aloittaessani, ettei kyseessä ole kepeä romanssi. Minulla ainakin väärä ennakkokäsitys saattaa vaikuttaa lukemiseen paljonkin, sillä valitsen kirjat luettavaksi helposti lukufiiliksen mukaan. Sitten kun kirja ei olekaan fiiliksen mukainen, on vaikea asennoitua, että nyt luetaankin tällaista kirjaa..

    Onnea kutitenkin, että sinnittelit kirjan loppuun! Ja onnea muutenkin, sain ratkaistua kuva-arvoituksen! :D

    VastaaPoista
  7. Voi onnea, rengastettu pikkukyyhkynen! :)

    Olen lukenut Humisevan harjun kahdesti. Ensimmäisellä kerralla olin ehkä 12-vuotias, ja voi pojat että se teki vaikutuksen! Sittemmin opiskelijatyttönä olin myös aika lumoutunut, mutta ehkä en enää olisi. :) Onnea kuitenkin, kun taistelit loppuun asti!

    VastaaPoista
  8. Ensinnäkin, tasapuolisesti hihitteleviä kiitoksia kaikille! <3

    Katja, mies soitti minulle tuota Katen biisiä tätä lukiessani. Sopi tunnelmaan. Ja tuosta tunnetilakommentistasi tosiaan, eihän tässä loppujen lopuksi tarinallisesti tapahtunut niin paljon mutta tunteita oli sitten senkin edestä!

    Maria, minulla on sellainen mielikuva että Kotiopettajattaren romaanista pidin kun luin sen joskus yläasteella. Mutta tämä synkkyys ei kertakaikkisesti iskenyt minuun yhtään.

    Jenni, tervetuloa siis tunnetilakerhoon! Vähän minua harmittaa tosiaan tuo ennakkokäsitys joka minulla oli (syytän nyt sitten siitä vaikka Twilightia..) mutta näillä mennään. En minä tätä ihan kepeimmäksi mahdolliseksi ajatellut, mutta kyllä minä jäin vähän kaipaamaan sitä Romanssia. Uskon kuitenkin, että myyös ilman ennakkokäsityksiä tämä olisi jäänyt minulle vähän etäiseksi. Loppuun silti päästiin! :)

    Ilse, veikkaan vähän että jos olisin lukenut tämän yläasteella fantasiakirjojen lomassa niin varmasti olisi iskenyt paremmin! Mutta ehkä minusta ei sitten ole goottiromantikoksi, ainakaan tämän perusteella.

    VastaaPoista
  9. Onnea, onnea, ihanaa! <3 Ja monia hyviä vuosia yhdessä. <3

    Minä luin Humisevan harjun uskoakseni joskus yläasteella (vai ala-?) ja pidin kyllä. Muistan kyllä, että se oli aika raskas ja vaikeakin, mutta samoin kuin moni muu on sanonut, sen vahva tunnelma elää yhä mielessä. Pidin samoihin aikoihin lukemastani Kotiopettajattaren romaanistakin, mutta jälkeenpäin ajatellen se taisi olla aika kesy ja tavallinen verrattuna tähän hurjaan huminaan. Vahvimmin mieleen on jäänyt mystinen Heathcliff. <3

    En kyllä osaa sanoa, mitä nyt olisin mieltä, eikä minulla ole välitöntä intoa tähän palatakaan. Hyllystä löytyisi englanniksi.

    VastaaPoista
  10. Luin Humisevan harjun teininä ja pidin valtavasti. Silloin luin myös Syrjästäkatsojan tarinan. Molemmat jäivät sieluuni, mutta siitä en ehdi ottaa selkoa nyt, että miten kirjat aikuisena kokisin. Omistan nuo molemmat sekä Kotiopettajattaren vanhoina kauniina painoksina. Koin aivan samoin kuin Karoliina eli minä pidin Kotiopettajattaren romaania liian kesynä ja Harju jäi näistä minuun syvimmin.

    Minä toivotan Onnea sekä: Intohimoa, Intohimoa ja Intohimoa♥

    Näin siksi, että olen elänyt yhden avioliiton, jossa ei ollut intohimoa ja silloin siitä tuntui puuttuvan kaikki. Nyt on kaikki! Sitä samaa toivon sinulle.

    VastaaPoista
  11. Kiitos Karoliina! Minä alan vähitellen näitä kommentteja lukiessani uskoa, että Humiseva harju olisi pitänyt lukea vähintään viisi vuotta sitten jotta olisin saanut siitä irti enemmän. :> (okei, myönnetään, Heathcliffissä oli kyllä potentiaalia mutta oli ehkä kuitenkin hieman liian angstinen minun makuuni!)

    Leena, vanhat painokset ovat todellisia aarteita. Tänään hipelöin Akateemisessa ihania Penguinin julkaisemia kangaskantisia uusintapainoksia klassikoista. Ja kiitos, pidän neuvon mielessä! ;)

    VastaaPoista
  12. Hih, muistan kyllä kuinka Twilight-fanit vuosi, pari sitten lukivat joukolla Humisevaa harjua. Muutamat ilmaisivat suoraan pettymyksensä siitä, ettei kyseessä ollutkaan romanttinen tarina Twilightin tyyliin; osasta tuli sellainen olo että he yrittivät väkisin pitää kirjasta esikuviensa vuoksi. Mutta kyllä kirja sai joitakin ihan oikeitakin uusia ihailijoita.

    Itse kuulun myös enemmäm Team Charlotten kuin Team Emilyn kannattajiin (noin Twilightin hengessä ilmaistuna), mutta ihailen kyllä Humisevan harjun hyvin ainutlaatuista tarinaa ja tunnelmaa.

    Ja onnittelut! :)

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea!!!

    Olen Leena Lumen kanssa samaa mieltä; eläkään omia ihtohimojanne unohtamatta intohimoisesti yhdessä! Minäkin olen elänyt yhden pitkän poroporvarillisen intohimottoman suhteen, joka oli tyhjä ja koyhä, vaikka rahaa oli. Nyt on elämää! :-)
    Toivon sinulle ja rakkaallesi kaikkea hyvää ja ihanaa!

    P.S. Terveisiä Pariisista. Siellä luettiin JOKA PAIKASSA!

    VastaaPoista
  14. Liisa, onneksi kirja löysi fanejakin! Minä olin aivan järkyttynyt silloisesta kommenteista kun uudet lukijat olivat valittaneet uudistuksen puutteesta. Huh huh. Minun pitäisi varmaan lukea Kotiopettajattaren romaani nyt ihan vertailun vuoksi sillä muistaakseni se oli ihan hyvä. Ja kiitos! :)

    Ja Kiitos, Linnea oikein paljon! Kaipa tässä voisi sanoa että ei meillä kyllä tylsää ole, ei ainakaan vielä eikä toivottavasti tule olemaankaan. Ja ah Pariisi, kävinkin jo blogissasi kommentoimassa..

    VastaaPoista
  15. Minulle jäi vähän samanlaiset fiilikset Humisevasta harjusta, eli sekavat. Toisaalta pidin kirjasta ja toisaalta en, voiko edes sanoa pitävänsä jostain niin kamalasta ja mielenvikaisesta? Minäkin odotin jotain elämää suurempaa rakkautta, mutta vaikka rakkaus tässä kesti yli elämä, ei se ollut mitään ruusuista ja ihanaa rakkautta, vaan sairasta ja mielipuolista. Kirjassa oli hyvin vähän hahmoja joista saattaa sanoa pitäneensä edes jollakin tasolla, mutta silti olen onnellinen että olen lukenut tämänkin tarinan.

    VastaaPoista
  16. Jenni, tosiaan, olihan tässä se elämää suurempi rakkaustarina mutta.. Samaa mieltä olen silti kanssasi siitä, että tämä kirja oli hyvä lukea. Onhan se kuitenkin yksi kaunokirjallisuuden tunnetuimpia teoksia ja genressään mielestäni ihan hyvä. Vaikkei minun kirjani ollutkaan. Kiitos pitkästä kommentistasi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...