maanantai 4. tammikuuta 2016

Lavalta: Tabu (Kansallisteatteri)

Kuva: Ulla Jokisalo

Vuoden ensimmäiseksi esitykseksi valikoitui Kristian Smedsin jo syyskaudella ensi-iltansa saanut Tabu - Ihmisen ääni. Timo K. Mukan samannimiseen romaaniin pohjautuva esityksestä ei ole kotisivuillakaan tarjolla sen kummempaa informaatiota kuin katkelma romaanista ja se, että lavalla nähdään Seela Sella ja Tero Jartti muusikko Pekka Kuusiston kanssa. Muiden kirjoittamista teksteistä olen saanut kylläkin jo jotain ennakkotietoa, mutta eipä tähän oikein voinut valmistautua.

Kun kännykät on pyydetty sulkemaan pimenee Kansallisteatterin Suuri näyttämö katsomoineen täysin. Ensimmäisen parven ensimmäisessä rivissä istuessa pimeys iskee totaalisesti, kun ihmismassaa on vain sivuilla ja takana. Äänet, yskähdykset sun muut, kuuluvat kovina. Vähitellen äänimaisema alkaa kasvaa ja lopulta saadaan vähän valoakin kohdistettuna lavalla istuvaan Seela Sellaan. Siitä sitten lähteekin käyntiin aikamoinen esitys.

Ja niin huomaan, että eihän tästä voi oikein sanoa mitään. Näyttämöllä tapahtuu paljon, suurta ja pientä, symboliikkaa on ja alkuperäistekstin ollessa tuntematon paljon menee varmasti ohi kovaa ja korkealta. Tilan valtaava äänimatto on hypnoottista kuultavaa, pimeässä silmä etsii pienintäkin valoa ja on yllättävää kuinka paljon yksi kynttilä voi suuressa tilassa valaista. Tokihan tässä voisi luetella kaikkea sitä mitä lavalla näki, hitsauslaikkojen kipinäsateita, valokimppuja, Tero Jartin esittämä kammottavan klovninkasvoinen mies, ristiinnaulitsemiset ja haulikot, seinältä tuijottavat ristit. Tapahtuvien asioiden välille muodostuu päässä jonkinlainen narratiivi, mutta paljon mennee pieleen. Ehkä se ei haittaa.

Valojen pimentyessä lopulta uudelleen on olo omituinen, päätä uhkaa vähän särkeä. Tekisi mieli liikkua, olo on levoton. Esitys ei ole loppujen lopuksi kovin pitkä, hieman yli puolitoista tuntia, mutta välillä tekee mieli liikkua. Tämä ei sovi kärsimättömille. Repliikkejäkään ei käytännössä ole kuunneltavaksi, on vain katsottava ja koettava. Huomaan arvostavani valoteknikoiden keskittynyttä työskentelyä esityksen aikana ja lopuksi ihmettelen vain niitä appelsiineja. Ja ihailen sitä, että on se Seela Sella aikamoinen daami ja Tero Jartti sitkeä tyyppi.

Aikamoinen kokemus, kannatti kyllä käydä. Sen verran nyt uteloiduin Mukan alkuperäistekstistä, että teos matkannee ensi viikolla minulle kirjaston varaushyllyyn.

Tabusta on jäljellä vielä yksi esitys sunnuntaina 6.3.

2 kommenttia:

  1. Hieno arvio! Näköjään ollaan samaa mieltä siitä, että Tabusta on vaikea sanoa tai kirjoittaa. Sulle varmaan Smedsin teokset ovat kuitenkin ihan tuttua kauraa? Itse totesin olevani vielä varsin kulttuurinoviisi, kun Tabu oli ensimmäinen Smedsini. Valistuneempi kaverini kertoi, ettei Smeds yleensäkään tee mitenkään yksiselitteisiä teoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meri! Noo, tuttuja ja tuttuja. Olen nähnyt Smedsiltä Kansiksessa Mr Vertigon ja Kokossa Nainen ja karhun (Smedsin teksti). Eivät tosiaan mitään kovin yksiselitteisiä olleet, joten siinä mielessä osasi varautua.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...