tiistai 10. kesäkuuta 2014

Vuosi kuvina, 11 asiaa ja älä tee näin teatterissa -bingo (eli kesälöpinää)

18.5. Istutuslaatikko on juuri valmistunut.

Muistin taas yllättäen tämän vuosi kuvina -haasteen samaan syssyyn kun Viiden jälkeen -Heidi viskasi minulle 11 asiaa -haasteen. Kiitokset siis sekä haasteesta että muistutuksesta! Kuvatkin olen melkein muistanut ottaa. Toukokuussa havahduin sentään kuun puolivälin jälkeen ja tämän kuun suhteen, no, tänään. 

Piha muuttuu vehreämmäksi koko ajan. Kukissa ollaan siirrytty sinisen sävyihin, ne eivät tosin näy koska penkki on tuolla kuvassa vasemmalla. Toukokuun kuvassa keskellä pihaa nököttävä istutuslaatikko on päässyt omalle paikalleen ja siinä asustavat yrtit ja salaatit. Ainakaan vielä kotilot eivät ole osanneet pujotella laatikkoon hienon kasvutunnelin läpi (sellainen muovista ja kepeistä siihen päälle viritettävä systeemi, tiedättehän).

Blogikuulumisia tähän ennen haastehöpinää sen verran, että siirryin älykkyyspuhelinaikaan ja sitä myöten blogilla on nyt oma Instagram-tili. Esimerkiksi tänään siellä on tosin ollut lähinnä kuvia Pölystä, mutta on siellä kirjoja ja teatteriakin. 

Mutta sitten se haaste. Ideana siis a) kertoa 11 asiaa itsestään ja b) vastata 11 haastajan esittämään kysymykseen. Tässä siis ensin satunnaisia asioita:

1. Olen aloittanut ranskan opettelun Duolingolla. En tiedä opinko oikeasti mitään, mutta osaan muun muassa sanoa että ankka on musta.
2. Rakastan mantelimassaa.
3. Haaveilen toisesta koirasta Pölylle kaveriksi. Koska kyllähän bedlingtoneita pitää olla kaksi.
4. En uskalla ladata puhelimeeni yhtään peliä, koska muuten pelkäisin koukuttuvani niihin täysin.
5. Olennaisimmat syyt tähän uuteen puhelimeen olivat a) siihen saa Audiblen ja b) saan e-kirjan mukaani myös pienimpään käsilaukkuuni.
6. Olen vihdoin ymmärtänyt, että kunnollisen kynsilakan hankkiminen nostaa radikaalisti lakkauksen onnistumisprosenttia. 
7. Kun luin hiljattain Neil Gaimanin Coralinea jouduin sen jälkeen lukemaan hetken tylsähköä tietokirjaa uskaltaakseni mennä nukkumaan.
8. Olen edelleen vähän huvittunut (mutta onnellinen) siitä, että hankin meille urkurharmonin (jota en itse osaa soittaa).
9. Minusta on ihanaa hakea posti.
10. En tahtoisi päivittää sukunimeäni kirjastolle, koska silloin joutuisin todennäköisesti luopumaan vanhasta violetista kirjastokortistani.
11. Istun, jos mahdollista, lähijunassa aina samoinpäin riippumatta siitä mihin suuntaan juna menee (keskustaan mennessä menosuuntaan, takaisin tullessa selkä menosuuntaan).

10.6. On kuulkaa vihreetä ja vehreetä.

Ja sitten vielä Heidin kysymykset ja vastaukset niihin.

1. Miltä kesäsi maistuu eli mikä maku kuvaa kesääsi parhaiten? Tämän päivän perusteella sanoisin, että jäätelö ja lakritsitee. Yleisesti ottaen sanoisin silti, että paistettu ahven ja uudet perunat.
2. Mikä tuoksu kuuluu kesään? Järvi. Tai meri. Vesistöt.
3. Vietätkö kesän ennemmin maalla kuin kaupungissa? Tämä kesä tulee vietettyä paljolti kotona, mutta täällä puutalolähiössä on vähän kuin maalla.
4. Kuuluuko kesääsi jokin kohde, jossa vierailua ei voi ohittaa? Ryhmäteatterin kesäteatteri Suomenlinnassa. Torikahvit Kauppatorin Toripojilla.
5. Menetkö mieluummin kesäfestareille vai -teatteriin? Teatteriin, ei varmaankaan kovin yllättäen. Olen itse asiassa ollut festareilla vain kerran, ja nekin olivat Helsingissä järjestettävät yhden päivän festarit.
6. Oletko elämänvaiheessa, jolloin kesäjuhlat ovat pääsääntöisesti häitä, rippijuhlia, kastejuhlia vai hautajaisia? Häät ja kastejuhlat taitavat tällä hetkellä olla jonkinlaisessa tasapainossa.
7. Mikä kappale tai artisti soisi kesääsi kuvaavalla soundtrackilla? Siis juuri tätä kesää? Apua. Ukkosmaine toimii aina.
8. Mikä on mieluisin uimapaikka sinulle: maauimala, järvi vai meri? Meri voittaa aallon mitalla.
9. Pitääkö kesälomalla matkustaa Suomen rajojen ulkopuolelle? Ei välttämättä. Jos siltä tuntuu, niin sitten kyllä.
10. Jos saisit ylimääräisen tuhat euroa kesälomakassaasi, mitä tekisit sillä? Vuokraisin talon tai asunnon Hangosta ja viettäisin siellä aikaa. Tai lähtisin Pariisiin. Mutta ehkä juuri nyt ottaisin mieluummin Hangon.
11. Mitä odotat eniten kesältä 2014? Lomaa, sitä että saa lukea. Ja Prahan matkaa.

En nyt tällä kertaa haasta ketään nimeltä, mutta haasteen voivat halutessaan mukaansa ottaa kaikki jotka aikovat tai haluaisivat käydä kesällä kesäteatterissa. 

Ja siispä kirsikkana kakun päällä tässä vielä tämä hienoakin hienompi älä tee näin teatterissa -bingo. Termi syntyi ihan vahingossa yhden teatteritekstin kylkeen ja mies totesi, että pitäähän tästä ihan oikea bingo tehdä. Osa bingoidean kunniasta kuuluu myös Le Masque Rouge -blogiin, jossa kesän kunniaksi on aloitettu kiva kesäkirjabingo. Mutta siis, tätä ruudukkoa voi sitten teatterireissulla täytellä, toiminee parhaiten kesäteatterissa tai pikkujoulukaudella.

Mainiota luku- ja teatterikesää!

18 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida teatteribingon Kommentoi esitystä näyttelijöille -kohtaa. Olin katsomassa mainiota Kiviä taskussa ja ensimmäisellä puoliskolla minua häiritsi suunnattomasti se, että katsomosta huuteli vähän väliä joku omia kommenttejaan. Väliajalla tajysin huutelijoiden olleen toisia näyttelijöitä, joiden juttuja eivät lavalla näytelleet enää väliajan jälkeen pystyneet vakavalla naamalla kuuntelemaan. Tavallaan vähän ärsytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, Tintti! Onpa tylsää. Tuntuu kurjalta että näin on käynyt, ei ole mielestäni ammattimaista käytöstä. Huutelut säästettäköön spekseihin.

      Poista
  2. Duolingo! Parhautta! Koukutin sitä kuin Angry Birdsiä konsanaan läpi tammikuun :) Auf Deutsch! Eli ei "oikeita" pelejä munkaan älypuhelimeen ;) Ihanaa meriteemaista kesää Linnea, ahvenia ja aaltoja, ai että!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis Duolingohan ei tietenkään ole peli, Heidi! Se on oppimistekniikka! ;) Saksaakin voisi kyllä sillä kerrata. Ja kiitos, meriteemaa haetaan!

      Poista
  3. Teatteribingo saattaa mulla tulla täyteen yhden esityksen aikana, jos on oikein huono tuuri...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Talle, tämä ei ole mikään "JES"-bingo. Onneksi harvemmin, mutta yleensä jos joku noista tapahtuu, tapahtuu toinenkin..

      Poista
  4. Haa, Duolingo! Olen ranska-puun opiskellut läpi ja nyt kertailen, tasolla 15. Mutta muinaisista kouluopinnoista on hyötyä tai sitten jostain hyvästä kielioppikirjasta, koska muuten niitä haastavampia kielioppiasioita tullaan opettelemaan yrityksen ja erehdyksen kautta (tai siis yrityksen ja erehdyksen ja erehdyksen ja erehdyksen ja...) Mutta kyllä sieltä muuten pohjan saa kielelle.

    Voisi jossian vaiheessa kerrata heikkoa saksaani ja opiskella vähän lisääkin, tai espanjaa, tai ruotsin kurssikin sinne on tulossa lähitulevaisuudessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei tällä ranskalla ihan täysillä mennä. Olen harkinnut tähän rinnalle jotain ranskan perusoppikirjaa, mutten ole vielä saanut kummempia aikaiseksi. Mietin, josko tämän avulla saisi vaikka lueskeltua jotain helppoja sarjakuvia tai lastenkirjoja jossain välissä.

      Poista
    2. Jees, mä aloin lukea jotain lasten kuvakirjoja siinä puun puolivälin tietämillä ja nyt olen lukenut jo aika nipun sarjakuvia...ja foorumeilla muut puhuvat muista kirjoista, jotkut lukevat esim. Harry Potteria...

      Poista
    3. Ohhoh.. Viisasten kivi, eiku Harry Potter à l'école des sorciers, täältä tullaan!

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  5. Olin tässä mennä viikolla Wienissä teatterissa katsomassa musikaalia paikoilta, joiden tiedän maksaneen yli 100 euroa jos ei ollut jotain alennuskampanjaa tai paikallisen musikaaliklubin korttia, jolloin hinta olikin vain esim. 87 euroa, ja vieressäni istui mies, jonka vaimo kai oli pakottanut mukaan ja joka mm. räpläsi usean vaikuttavan ja liikuttavan kohtauksen ajan täysillä kännykkäänsä. Jos jotkut välttämättä haluavat käyttää esityksen, josta ovat maksaneet noin paljon, tekstarien lähettämiseen, niin eikö edes tule mieleen että se voi hiukkasen häiritä vieressä ja takana istuvia? Onneksi oli hartiahuivi jonka sitten vaivihkaa nostin peittämään näköyhteyden sille puolelle. Luulisi ettei noin vähän kiinnostuneita aviomiehiä kannattaisi pakottaa teatteriin noin kalliilla lipuilla... Kommentoi tietysti jatkuvasti esitystä myös, sentään sen verran hiljaa etten kuullut, mutta se jatkuva liikehdintä kyllä häiritsi keskittymistäni.

    Olen kyllä kommentoinut esitystä näyttelijöille, mutta vasta teatterin takaovella esityksen jälkeen, se on vähän eri asia. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan aviomies, Malna! Tuollainen on kauheaa. Parisuhdeilloille varmasti keksisi jotain molemmille mielekästä ja teatteria voisi mennä katsomaan sellaisen henkilön kanssa jota se jopa kiinnostaisi. Harmillista!

      Takaovella kommentointi sallittakoon! ;)

      Poista
    2. Onneksi se ei ollut ainut esitys jonka näin ja muina iltoina vierustoverit olivat asiallisia (etenkin kun toisella puolella istuvat olin itse valinnut :-P) mutta oli se silti ärsyttävää - ja hämmentävää, koska en kerta kaikkiaan itse maksaisi noin paljon mistään mitä en ole valmis katsomaan keskittyneesti. Ja tosiaan en tiedä mitä hyvää tekee parisuhteelle raahata kiinnostumaton puoliso teatteriin...

      Poista
  6. Musta tuntuu, että sä saisit kyllä päivittää nimesi kirjastoon ilman kortin vaihtoakin! Voihan ne vaan päivittää sen vaan tietokantaan ja jättää itse kortin vanhalle nimelle? Mut pakotettiin muutama vuosi sitten vaihtamaan se vanhempi malli uuteen, kun se oli liian kulunut ja oli kyllä aika tunneherkkä tilanne. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mieskin väitti, mutta en uskalla ottaa riskiä. Ehkä sitten, kun tuo raukkaparka joskus hajoaa. Olis kyllä aika paha tilanne, jos joutuisi nyt siihen oranssiin vaihtamaan, Velma!

      Poista
    2. Minullakin on edelleen sama kortti kuin teininä eli en usko, että kortista joutuu luopumaan. :)

      Poista
    3. No huh, ehkä sitten uskallan ensi viikolla mennä päivittämään! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...