torstai 12. kesäkuuta 2014

Lavalta: Tohtori Zivago (HKT)

Kuva: Charlotte Estman-Wennström

Lähtökohtaisesti Kaupunginteatterin viime syksyn suurmusikaali Tohtori Zivago ei innostanut meikäläistä. Boris Pasternakin klassikkoteos on lukematta ja kun teattereissa pyöri paljon muutakin kiinnostavaa ajattelin että tämän voinee jättää väliin. Sitten kuitenkin minulta kysyttiin useamman kerran että etkös mene Zivagoa katsomaan ja kuulin että Antti Timonen on siinä todella hyvä.

Niinpä toukokuinen HKT:n tarjous osui hyvään saumaan. Mies bongasi tarjouksen, ajoi teatterin lippuluukulle ja hämmensi myyjää, sillä "kaksi yhden hinnalla"-tikettejä oli mainostettu vasta puoli tuntia. Ei siinä mitään, liput taskuun ja seuraavalla viikolla teatteriin.

Kuten jo mainittu, musikaali perustuu Pasternakin romaanin. Venäjällä kuohuu, kun tsaarinvalta murtuu ja vallankumousliike nousee. Aateliston valta-asema kumoutuu, ruokaa ei tunnu riittävän kenellekään. Samaan aikaan nuori tohtori Zivago (Tuukka Leppänen) tahtoisi kirjoittaa runoja ja intohimoinen Pasha Antipov (Antti Timonen) tehdä poliittista työtä. Politiikan ohella käsitellään molempien miesten rakkautta voimakastahtoiseen Laraan (Anna-Maija Tuokko) ja toisaalta Zivagon monimutkaista suhdetta vaimoonsa Tonjaan (Anna-Maija Jalkanen).

Musikaalin seuraamista olisi ehkä helpottanut, jos Pasternakin romaani olisi tuttu muutenkin kuin nimeltä. Erityisesti ensimmäisen puoliajan alussa tapahtumat etenivät niin vauhdilla, että kyydissä pysyminen oli hieman heikkoa. (Tähän tosin vaikutti myös se, että vieressäni istuneella naisella kesti useampi minuutti saada puhelin pois päältä, ja sitten muutamaa minuuttia myöhemmin se värisi laukussa. Muutenkin katsomojoukon avulla olisi voinut pelata "älä tee näin teatterissa"-bingoa, harmi.)

Tonja (Jalkanen) ja Juri (Leppänen). Kuva: Charlotte Estman-Wennström

Zivago on kokonaisuudessaan massiivinen produktio. Suuret hopeanhohtoiset metallilavasteet muuntuvat parvekkeista juniksi ja barrikadeiksi. Lavalla tuntuu tuulevan ja pyryttävän. Visuaalisesti Zivago olikin erittäin mainio ja näyttävä. Mies tosin totesi, että visuaalisuus (ja koko teos) olisi varmaan viehättänyt enemmän jos olisimme nähneet tämän ennen Jekyll ja Hydea ja olen samaa mieltä.

Myös musikaalin kappaleet olivat teemaan sopivasti paikoin mahtipontisia, parhaimmat kappaleet tosin tuntuivat olevan musikaalin naisten eivätkä suinkaan Zivagon laulamia. Esimerkiksi toisella puoliajalla kuultu Laran ja Tonjan duetto Hänen lähellään taisi muodostua suosikikseni koko musikaalin kappaleista.

Antti Timonen, mies jonka avulla minut tätä lopulta houkuteltiin katsomaan, teki mainion roolityön idealistisena Pasha Antipovina ja kylmänä Strelnikovina. Erityisesti toisen puoliajan alussa Timonen ottaa yleisön täysin haltuunsa: lavalla ei kuulu ääntäkään, Strelnikov vain tuijottaa ja kävelee. Lavakarisma on huikea.

Tohtori Zivago oli näyttävä musikaali, mutta jätti olon hieman kylmäksi. Päähenkilön näkökulma tuntui etäiseltä, vahvempaa yhteyttä tunsin Laraan ja Tonjaan (vai näinkö sen pitikin olla?). Myös loppu tuli hieman puskista, yllättäen. Täytyy kuitenkin sanoa, että kyllä Kaupunginteatterilla osataan tehdä, hieno produktio muttei aivan meikäläisen makuun.

2 kommenttia:

  1. Vähän kuin olisin omia ajatuksiani lukenut... Zivago ei ihan istunut minunkaan makuuni, vaikka onkin vaikea määritellä, miksi. Ehkä se on kaltaiseni suuren luokan Les Misérables -fanin mielestä turhankin lähellä Kurjia ja herättää siksi tietynlaisia köyhän (tai ainakin musiikillisesti laimeamman) miehen Les Mis -viboja?

    Antti Timoselle isot aplodit tosin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ollut edes tajunnut ajatella tuota Kurjat-kytköstä, Siiri, mutta nyt kun sanot niin ihan totta. Aika paljon samaa tässä loppujen lopuksi kyllä on kun asiaa ihan ajattelin. Timoselle kyllä aplodeeraan, ei ollut mikään köyhän miehen "Javert" se!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...