tiistai 10. kesäkuuta 2014

Lauren Oliver: Delirium (Delirium #1)


Lauren Oliverin Delirium (Hodder, 2011) valikoitui luettavaksi vakoilemalla oppilailla luettavana olleita kirjoja. Muutama nuori neiti kertoi kirjan olevan varsin hyvä, joten varailin alkuperäiskielisen itselleni kirjastosta.

Ninety-five days, and then I'll be safe. I'm nervous, of course. I wonder whether the procedure will hurt. I want to get it over with. It's hard to be patient. It's hard not to be afraid while I'm still uncured, thought so far the deliria hasn't touched me yet.

Lena odottaa täysi-ikäisyyttä kuin kuuta nousevaa. 18 vuotta täytettyään ihmiselle tehdään jonkinlainen aivokirurginen toimenpide, jolla päästään eroon erittäin vaarallisesta taudista: rakkaudesta. Amor deliria nervosa on määritelty ihmisille kohtalokkaaksi ja niinpä yhteiskunta pyrkii suojelemaan jäseniään tältä mahdollisimman tarkasti. Populaation säilymisen takaamiseksi on toki sitten kehitelty tehokas parittamisprosessi. Tämän lisäksi maan rajat on suljettu tartuntavaaran vuoksi ja kaupunkien välinen yhteydenpito on myös laitettu minimiin.

Ihanneyhteiskunta rullaa siis oikein mainiosti ja kaikki ovat ainakin näennäisen tyytyväisiä. Lukuun ottamatta sitä, että Lenan maine on tahrautunut itsemurhan tehneen äidin vuoksi. Ja että Lenan arviointipäivänä laboratorioihin kohdistetaan terrori-isku, jonka aikana hän näkee pojan. Ymmärrätte varmaan, että yhtäkkiä turvallinen ja valmiiksi määritelty tulevaisuus testeillä valitun puolison kera ei näytäkään Lenasta enää niin houkuttelevalta.

Idean tasolla Delirium on oikein mainio kirja. Yhteiskunta on sopivan kieroutunut, taustalla häilyvät metsissä kapinallisina elävät Invalidit ja muuta mukavaa. Tarinalla on kuitenkin käynnistymisvaikeuksia ja ehdin pitkästyä moneen kertaan ennen kuin toiminta todella alkaa kirjan loppumetreillä. Alussa toki oli vähän yritystä, mutta keskikohdassa junnataan ja toistetaan.

Tämä oli mielestäni kovin harmillista. Olisin kovasti tahtonut pitää Deliriumista mutta kun ei niin ei. Seuraava osa jäänee siis ainakin näillä näkymin lukematta. Oliver kyllä kirjoittaa mainiosti eli tekstin tasolla hommassa ei varsinaisesti ollut mitään vikaa. Osaisiko joku kertoa, että kannattaako jatkoa lukea? Lähteekö tarina käyntiin?

Opus on myös suomennettu nimellä Delirium: Rakkaus on harhaa (WSOY, 2011).

Niina piti kirjasta huomattavasti enemmän kuin minä, Katri oli päässyt kirjan makuun hitaan alun jälkeen.

Lauren Oliver: Delirium (Delirium #1)
Hodder, 2011. 408 s.
Kansi: Doreen Killfeather

12 kommenttia:

  1. Idea kuulostaa todella hyvältä! Harmi, että toteutus ontuu.
    Jostain syystä olen viime aikoina törmännyt kirjoihin, joille tiivistäminen olisi tehnyt terää. Esimerkiksi Totuus Harry Quebertin tapauksesta olisi ollut vielä parempi, jos kerrontaa olisi hieman tiivistänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä harmillista, Jonna! Teksti kyllä periaatteessa kantaa, siis tyylillisesti, mutta tosiaan kirjan keskiosa oli aikamoista tyhjäkäyntiä ja harmitti hirveästi.

      Poista
  2. Samaa vaivaa tuntuu esiintyvän aika paljon YA:ssa. Monesti on tullut mieleen, että jos kirjasta kiskaistaisiin alkulöpinöistä, keskiosan juonen junnauksesta ja loppuselittelyistä puolet pois, oltaisiin saatu todella hyvästä ideasta erinomainen teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just näin, Taika! Voisitko alkaa kustannustoimittajaksi? <3

      Poista
  3. Minä olen lukenut tuosta sarjasta kaksi ensimmäistä osaa ja kolmatta en ole ihan heti vaivautumassa. Tykkäsin ihan ekasta osasta ja tokassa osassa (Pandemonium) sitä äksöniä kyllä on, mutta toisaalta siihen tuli mukaan sitten ennalta-arvattavia juonielementtejä vähän turhankin paljon, joten minä tykkäsin ekasta osasta enemmän kuin tokasta. - - - Vai olenkohan sittenkin lukenut sen kolmososankin? Ehkä. En tiedä. Jos luin, niin ei siis ihan mahtavaa muistijälkeä jättänyt ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi Rooibos! Yksi tuttu sanoi, että sillä oli käynyt tämän ekan kanssa ensin jumitus ja oli tokalla lukukerralla auennut paremmin. Itse en kyllä just nyt ajatellut käyttää tähän enempää aikaa. Mutta harmillista siis tosiaan, jos toisessa lähdetään ennalta-arvattavuuksiin, koska ideasta tykkäsin kovasti.

      Poista
  4. Minä luin koko sarjan, ja vaikka lukiessa kirjojen koukuttava rakenne saikin ahmimaan niitä eteenpäin, en totta puhuakseni jälkikäteen kokenut voivani teoksia kovin innokkaasti suositella. Kuten sanoit, idea oli kiinnostava, mutta valitettavasti hyväkin idea kaipaisi taustalleen kunnon toteutuksen. Ja siinä tämä sarja jäi kliseisen teinitarinan tasolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, Oona! Harmi, että hyvä idea on jäänyt kliseiden jalkoihin. Oppilailtakin olin ymmärtäväni, että eka osa oli kiva mutta seuraavat eivät sitten niinkään.

      Poista
  5. Minusta kirjasarjan paras kirja on toinen osa, tämä ensimmäinen oli ok ja viimeinen suorastaan huono. Hauska idea, mutta toteutus ei ihan toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee ehkä tsekata se kakkososa siis vielä, Katri! (ja pahoittelut myöhäisestä vastauksesta)

      Poista
  6. Kommentoin näin jälkikäteen kun törmäsin tähän kirjoitukseen vasta nyt... Itselleni kävi tämän kanssa niin, että tietyistä kömpelyyksistä huolimatta tykkäsin ekasta osasta, koska idea kiehtoi minua ja samastuin aika vahvasti siihen että tuo maailma noin ylipäätään yrittää kieltää tunteet. Mutta toisesta ja kolmannesta osasta sitten en niin tykännyt. Toisessa oli kiinnostavia juttuja, mutta se rämpi koko ajan niin mustassa suossa ja ekan osan energisyydestä ei ollut tietoakaan. Ja sitten ehkä samat ennalta-arvattavat elementit, joista Rooibos kenties puhui, olivat vähällä laittaa pisteen koko innolleni lukea sarjaa. Luin sitten vielä kolmannen osan, mutta sekin oli jotenkin blaah. Kaikki hahmot, joista olin aikaisemmin pitänyt, olivat muuttuneet tosi ärsyttäviksi, ja teemat jotka aluksi tuntuivat tärkeiltä unohdettiin, siltä ainakin tuntui. Harmi, koska aluksi sarja tuntui tosi lupaavalta. Ehkä luen Oliverilta joskus jotain muuntyyppistä, esim. sellaista joka ei ole sarja vaan kertoo tarinan yhdessä kirjassa. Sellainen voisi pysyä paremmin koossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä kommentista Malna! Idea kirjassa on kyllä varsin mainio, olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä. Näin muutama kuukausi lukemisen jälkeen täytyy myös sanoa, että kirja on yllättävän hyvin mielessä juonenkäänteineen vaikkei se suurta vaikutusta tehnytkään. Kakkososaa nyt vähän kiinnostaisi kokeilla, mutta kolmas taitaa kommenttienne perusteella jäädä lukematta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...