torstai 19. kesäkuuta 2014

Aurinkoinen lukumaraton alkoi - nyt!


No niin, täällä sitä nyt maratoonataan. Eilen jo bloggasin maratonin suuntaviivoista, joten siitä voitte käydä lukemassa tuolta. Itse pidän maratonia siis tänään niin, että kello lähti tikittämään keskiyöllä ja loppuu samaan aikaan. Lukuaikaa siis meni "hukkaan" nukkuesssa, mutta valvomisen jälkeinen lukeminen ei minulle kyllä yhtään sovi. Tänne siis päivityksiä sekalaiseen tahtiin, kuvapäivityksiä instagramista.

09. 30
Lukemisen aloitin oikeasti jo ennen nukkumaanmenoa, siis noin klo 00.10 ja luin puolet Neil Gaimanin The Witch's Headstone -novellista. Äsken luin sen loppuun pihalla ja samaan syssyyn Instructions-tekstin. Lukumaratonia hidastaa migreeninomainen päänsärky, mutta katson miten se tähän eloon ja oloon suhtautuu.

Sivuja luettu 31.

12.10
Uskaltauduin pihalle hetkeksi riippumattoon, kun aurinko paistoi. Puolen tunnin päästä pilvet yläpuolella olivat kuitenkin sen verran harmaita, että vetäydyin takaisin sisälle. Pöly yrittää päästä syliin ja "häiritsee" vähän lukemista. Westerosissa on tapahtunut vasta kaksi kuolemaa, mutta kirjaa on vielä paljon jäljellä.

Sivuja luettu 101.

13.45
Otin torkut, päänsärky ei suostu lähtemään. Mies tekee pitsaa, onnenpäivä. Taikinaa tuli vahingossa liikaa, joten nyt tulee kaksi pitsaa. Onnempi päivä. Pöly näkee unia vieressä sohvalla. Westerosissa ollaan sivulla 97. Tykkään tästä toisesta kirjasta(kin). Selostusta on paljon ja tapahtumat etenevät hitaasti, mutta hyvin kirjoitettuna.

Sivuja luettu 128.

17.05
Letkeesti mennään, sivunumero on nyt 182. Hyvä kirja tämä Clash of Kings, mutta nyt sais tulla vähän actionia tai otan uudet torkut. Käytiin Pölyn kanssa käppäilemässä. Pitsa on hyvää. Päänsärky vaivaa vaihtelevasti, kuumat ja kylmät juomat tuntuvat auttavan. Taidanpa siis keittää vähän teetä.

Sivuja luettu 213.

20.35
Aurinkoinen lukumaraton, niinpä niin. Aamulla siis kyllä paistoi, pari tuntia, nyt sataa vettä näemmä. Sataispa lämpimästi, pelkään että salaatit kuolevat ulkona. Mutta siis juu. Torkut otin taas, pää hibernoi eli ei paha. Sivunumero on 288. Nyt jo tapahtuukin jotain, välillä. Ihan hirveesti ei oo kyllä porukkaa lahdattu, vähän on, mut ei pahemmin ketään tärkeitä. Mutta en spoilaa, ei hätää. Mies toi jäätelöä.

Sivuja luettu 319.

23.30
Huhheijaa. 400 sivun rajapyykki ylitetty, saavuin Clash of Kingsin parissa sivulle 402. Päitä tippui tähän mennessä loppupeleissä aika vähän, mutta onneksi oli muuta jännittävyyttä. Kiinnostuksella odotan, mitä Westerosissa tapahtuu seuraavaksi.

Lukumaraton jäänee omalta osaltani nyt tähän, lähden ulkoilemaan koiran kanssa ja sitten unta palloon jotta jaksaa huomenna viettää leppoisaa juhannusta. Kiitokset kaikille tykkääjille, kommentoijille ja tsemppareille maratonin seuraamisesta.

Lopullinen sivumäärä 433.

Mukavaa juhannusta kaikille!

19 kommenttia:

  1. Sissit maratoonaa päänsäryssä, hyvä sä! (Ehkä se pitsa poistaa KAIKKI vaivat!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl se pitsa autto ainakin vähän, särky vaivaa vain toista pääpuoliskoa. :) Kiitti HeidiBee!

      Poista
  2. Jaksamista! Päänsärky haittaa yleensä lukemista kovasti.

    VastaaPoista
  3. Haa, Martinia täälläkin listalla, muttei vielä luettavana...pitäisköhän ? Ja voivoi tuota päänsärkyä. Osansa varmaan tällä painostavalla kelilläkin-minullakin päänsärky odottelee jossain taustalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martin on kyllä hyvä, Minna, mutta kyllä tämä yksityiskohtien jauhaminen (vaikka kiinnostavaa on) tuppaa välillä nukuttamaan. Toivottavasti jysäri ei tule sinne vaivaamaan!

      Poista
    2. Se on tää sää! Päänsärkysää!

      Poista
  4. Voi ei, toivottavasti päänsärky ymmärtää kaikota! Ehkä pizza auttaa. Niin jaksaa taas niitä kuolemia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja! Kuolemia on ollut kyllä nyt tosi vähän, ehkä se kohta vetreytyy tuo kirja. :D

      Poista
  5. Tsemppiä maratonille! Toivottavasti päänsärky olisi jo mennyt ohi. Toivottavasti sitä actionia tulee riittävästi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annami! Loppuillasta päänsärky oli jo varjoisaa eli ihan hyvin jaksoi viimeiset tunnit paahtaa. :)

      Poista
  6. Jäätelö nostaa aina suoritustasoa, vaikka päitä ei kirjassa putoaisikaan :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  7. Hieno maraton ja huolto pelasi!
    Westeroosissa on aina kiva käydä... vaikka kuolleisuus toki vaihtelee. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Booksy! Huoltojoukot olivat selvästi ihan tätä varten ottaneet töistä vapaapäivän. ;) Westeros on kyllä leppoisa sohvamatkailukohde, kuolleisuuden vaihtelu on ehkä ihan hyväkin juttu niin ei lopu päähenkilöt kesken. :D

      Poista
  8. Täällä kanssasisar: minäkin päänsäryn kourissa aloitin ja nyt tuntuu että se kolkuttelee taas kun urakka on ohitse. Jospa se pää luulee että tämmöinen ajoitettu lukeminen on niin haastavaa että täytyy vähän rankaista lukijaa. En tiedä mutta Westerosissa oli mukavaa ja muissakin paikoissa joihin kirjojen mukana pääsin.
    Kiitos tsempeistä ja hyvää Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pysyy poissa, Salka! Westerosissa on kyllä "leppoisaa". ;) Hyvää juhannusta!

      Poista
  9. Päänsärystä huolimatta hieno suoritus! Huippu kotijoukot sinulla!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...