tiistai 11. maaliskuuta 2014

Siri Kolu: Pelko ihmisessä


Siri Kolu puhui tulevasta kirjastaan niin mainiosti viime vuoden Finnconissa, että nappasin kirjan kirjamessuilta mukaani. Pelko ihmisessä (Otava, 2013) kertoo ihmisyydestä, epidemian ja vieraan pelosta. Ja onhan siinä, tietysti, myös rakkautta.

Nyt olen taas ehjä ja paikallaan. Aina välillä unohdan, että mitään on tapahtunut. Kun muut puuhastelevat toisissa huoneissa ja kirjoitan tai luen yksin, saatan liikauttaa halkaani ja huomata miten laukku, jota halusin jalalla vähäsen siirtää, sinkoutuu huoneen poikki. Tai että kyykistyn ja käännyn valmiina hyppyyn jo ennen kuin tulija avaa huoneen oven. 

P-virus riehuu maailmalla ja aiheuttaa influenssaoireiden jälkeen sairastuneissa erikoisia muutoksia. Koska sairaudelle ei tunnu löytyvän parannuskeinoa, sovelletaan ikiaikaista menetelmää: poissa silmistä, poissa mielestä. Pihmiset rahdataan asumaan kolkkoon Luolaan, jossa yhteisö ei voi selvitä ilman ulkopuolista ruokakuljetuksia tai sähkönjakelua. Kuten varmaan ymmärrätte, ei tilanne ole kovin herkullinen. Kertojina toimivat sisarukset Petri ja Pilvi sekä Tuomas. Pilvistä pidin eniten, sairastuneesta ja Luolaan lukitusta, toisaalta Petrin kapinallisuus ja samaistettavuus oli kiinnostavaa.

Tarinan alkuvaiheessa vastustin sen imua ja mietin, että onkohan tästä kirjasta nyt mihinkään. Pikku hiljaa kuitenkin koukutuin ja viimeiset luvut piti lukea nopein sivukääntelyin. Myös tarinan kanssa limittyvä West Side Story kiinnosti minua ensimmäistä kertaa, se ei nimittäin kuulu suosikkimusikaaleihini.

Musikaalin ohella tekstissä sirkuttavat twitterit ja luolan teinit kaipaavat facebookia ja instagrammia. Ne ankkuroivat tarinan selkeästi tämänhetkiseen aikaan, mikä lisää samaistuttavuutta nyt, mutta mietin miten käy kirjalle vuosien kuluttua. Käytetäänkö sosiaalisen median palveluja silloin enää ja onko kirja siten jo vanhentunut? Vaikka eivät ne niin suuressa osassa olleet. Ajankohtaisuutta tuo myös epidemian pelko ja influenssakohut, ne tuskin ovat ihmiskunnan lähihistorian aikana poistumassa mediakuvastostamme.

Hämmennystä ja ilahdusta aiheuttivat myös kirjan tapahtumapaikat. Hetki meni, ennen kuin tajusin että tarinassa esiintyvät vesitornit ja kosket ovat minun asumishistoriaani kuuluvia paikkoja. Hiekkaharjun vesitorni, jonka lähistöllä Petri kävelee, näkyy ylhäällä olevassa kuvassa.

Pelko ihmisessä oli kiinnostava lukukokemus. Odotukseni olivat hieman erilaiset, mutta lopputuloksena ei suinkaan ollut pettymys. Suosittelen.

Raijaa kirja ei sykähdyttänyt vaikka se lukemisen arvoinen olikin ja Jussi K. Niemelä analysoi kirjaa varsin seikkaperäisesti.

Siri Kolu: Pelko ihmisessä
Otava, 2013. 285 s.
Kansi: Safa Hovinen

2 kommenttia:

  1. Mukava, että pidit! (: Minulla lukukokemus jäi vähän ontoksi. Aihe (kuten kaikki dystopia) oli kiinnostava, ja siksi tämän luinkin. Kirja oli kyllä helppoa ja nopeaa luettavaa, mutta ei jäänyt mieleen tai herättänyt kauhesti kiinnostusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, Marika, että minulle ympäristön tuttuus oli se koukkutekijä ja teki kirjasta enemmän "totta". Kiitos kommentista!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...