keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Lavalta: Teetä, teatteria ja t-paitoja! (Kanneltalo)


Harrastimme vaihtelun vuoksi lähiömatkailua ja reissasimme Kanneltalolle osallistumaan Kannelmäki-liikkeen Teetä, teatteria ja t-paitoja!-tapahtumaan. Tiukasta aikataulusta johtuen onnistuimme missaamaan peruskoululaisten musiikkiesityksen, mutta teen juonnin ohessa ehdimme sentään katsomaan Lähiönäyttämön esitystä Tunne!

Kahvilan lavalle rakennettu esitys kertoo lähiöissä, toki erityisesti Kannelmäessä, asumisesta. Runollisen äänimaiseman jälkeen lavalle astuu mies, joka alkaa kertoa omaa tarinaansa Kannelmäestä. Karismaa löytyy, tarina naurattaa ja kiinnostaa. Lopulta mies kohtaa myös muita kannelmäkeläisiä, löytää yhteisiä asioita vaikkei tunnekaan.

Kannelmäki esiintyi toiminnan taustalla aktiivisena ja lämminhenkisenä kaupunginosana. Jollain tavalla esitys voisi olla jopa mainosesitys Kannelmäelle, kyllä siellä tapahtuu. Kaiken hyvän meiningin lisäksi annettiin myös parannusehdotuksia, kuten aktiivisessa kaupunginosassa toki sopiikin. Lyhyestä esityksestä jäi hyvä mieli, kiitokset Lähiönäyttämölle ja Kannelmäki-liikkeelle!

Kokonaisuudessaan tilaisuus oli lämminhenkinen ja oli hauska käydä pitkästä aikaa Kanneltalossa. Suosittelen lämpimästi lähiömatkailua Kannelmäkeen.

4 kommenttia:

  1. Kiitos suosituksesta ja kiva kun kävitte! Tervetuloa toistekin, Kannelmäki-liikkeellä on monenlaista suunnitelmissa, ja tuo Kanneltalo on ihan mahtava (se harrastava mummosketsi oli ehkä minusta? vaikken kevyttä cityreppua kyllä ala ommella!). Lähiönäyttämö oli viehättävä tuttavuus ja tapahtuman tunnelma lämmin, se on totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, Arja! Kanneltalo vaikuttaa kyllä huikealta paikalta, pitää ehdottomasti laittaa ohjelmisto tarkempaan seurantaan.

      Poista
  2. Ihana kirjoitus Linnea! Kannelmäessä tosiaan on lämmintä sykettä ja unelmadraivia. Tervetuloa uudelleen esimerkiksi la 10.5. Lasten Unelma -tapahtumaan Sitratorille ja Kanneltaloon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Maija! Pitääpä kurkata jos natsaisi kalenterin kanssa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...