keskiviikko 9. tammikuuta 2013

LUX Helsinki 2013 ja tämän vuoden haasteet


Viime vuoden tapaan LUX Helsinki -valotapahtuman kiertäminen jäi viime kantaan. Viime vuonna ehdimme tapahtuman toiseksi viimeiseen päivään, tänä vuonna meni jo tiukille ja katsastimme osan valoteoksista viimeisenä tapahtumapäivänä eli tiistaina 8.1. Kävelimme läpi Hesperianpuiston ja tutkimme Kiasman pihan, mutta Senaatintorille emme enää viitsineet kävellä: sää oli luminen ja teki mieli mennä kotiin ja syödä jäätelöä. Tässä muutamia tuokiokuvia valoteoksista.







*****

Tänä vuonna ajattelin osallistua myös muutamaan lukuhaasteeseen, joiden etenemistä voi seurata myöhemmin keskitetysti täältä.

Prioriteetti numero ykkösenä tulee olemaan Mari A:n Kirjavuori Mount Everestille -haaste. Tarkoituksena on lukea oman hyllyn kirjoja ja oma tavoitteeni on Mount Blanc eli 50 oman hyllyn asukkia. Vähän hirvittää, että miten suoritus onnistuu, mutta eiköhän se siitä. Osa kirjoista tulee olemaan TBR100-listaltani, osa sen ulkopuolelta.

Ei tule myöskään unohtaa Facebookista startannutta Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2012 -haaste. Osa tähänkin haasteeseen tulevista kirjoista löytyy omasta hyllystäni, tarkoitus olisi tutustua ainakin Eve Hietamieheen, Olli Jaloseen ja Antti Tuuriin.

Lisäksi jatkan Hyönteisdokumentin lanseeraamaa Lukudiplomi -haastetta, josta kirjoitin aiemmin täällä. Yhden suorituksen olen jo ehtinyt tehdä Ibsenin Nukkekodista ja loput tulisi ehtiä ennen koulujen kesäloman alkua.

Houkuttava on myös Kansankynttiläin kokoontumisajot, jotka on järjestänyt Miten tässä kaikessa käy -blogi. Tavoitteena on lukea erilaisia tietokirjoja, ajattelin suorittaa vähintäänkin Sytkäri-tason (pitäähän nyt opettajana lukea tietokirjoja).

Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Kosmoksen lumoa ja tähtisumua -haasteen kanssa on jo vähän kiire, kaksi avaruutta käsittelevää kirjaa kun pitäisi lukea helmikuun loppuun mennessä. Fractal Prince olisi kai tähän kelpuutettu, mutta ajattelin silti tsemppailla vielä kaksi avaruuskirjaa.

Lätkäistään tähän vielä palanpaineeksi Järjellä ja tunteella -blogin Susan Seitsemän sarja -sarjishaaste. Kyllähän sitä nyt seitsemän sarjista lukee, eikös?

Viimeisenä vielä ajattelin suorittaa Le Masque Rouge -blogin Kiinteistöhaasteen. Jos ei muuta, niin kyllähän sitä aina Ladon (1 kirja) saa pystyyn.

Jos vaikka näillä haasteilla saisi pidettyä tämän kirjavuoden kasassa.

5 kommenttia:

  1. Upeita kuvia, vau! Ja tälle vuodelle on tosiaan taas tiedossa monta kutkuttavaa lukuhaastetta. Onnea suorituksiin ja ennen kaikkea lukemisen iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Luru! :) Ja sanopa muuta, ihania haasteita ovat "kollegat" keksineet!

      Poista
  2. Minullakin alkaa olla kiire Kosmoksen lumon kanssa. Yllättäen paljolti töiden parissa kulunut joulukuu saattaa olla osasyyllinen kömmähtäneeseen ajoitukseen... sääli silti, olin jo plokannut luettavat kirjatkin valmiiksi. No, jospa sitä kuitenkin ehättäisi...

    Nättejä nuo valot, kiitos kuvista! Onpa hauska konsepti. :)

    VastaaPoista
  3. Oletpas sinä kerännyt haasteita :D Itsekin innostuin Susan sarjishaasteesta. Sarjiksia kyllä luen paljon, mutten koskaan bloggaa, joten nyt on aika sitten opetella sekin. Saa nähdä kuinka käy.

    VastaaPoista
  4. Upeita valotaideteoksia!
    Kosmoksen lumoon koitan ehtiä mukaan minäkin, eka on puolivälissä ja toiseksi olin ajatellut Asimovia, mutta ne eivät suorastaan ole pikalukumatskua, joten mietitään vielä...
    Lukudiplmin minäkin haluaisin suorittaa, mutta ääks, aika on loppumassa kesken... no ei paineita, ettei mene lukemisen ilo pesuveden mukana.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...