sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Hannu Rajaniemi: The Fractal Prince (suom. Fraktaaliruhtinas)


Hannu Rajaniemen The Fractal Prince (Gollancz, 2012) oli sen verran kiinnostava tapaus, että se oli luettava välittömästi kahteen kertaan. Opus jatkaa suoraan siitä mihin edeltäjänsä, The Quantum Thief eli Kvanttivaras, jäi.

'Here's how it goes,' he says. 'On the day the Hunter came for me, I was killing ghost cats from the Schrödinger Box.'
All around them the dream vir begins to paint the thief's words with the sunset, sand and sea.

Mestarivaras Jean le Flambeur on selvinnyt vaikeuksista Marsissa ja matkaa nyt Mielen ja Perhonen-aluksen kanssa kohti Maata etsimään kadonnutta gogolia. Tehtävä ei ole millään muotoa yksinkertainen, sillä Maa ei ole enää entisensä eivätkä hommaa helpota lainkaan Jeanin ja Mielen palkkaajan Joséphinen vaatimukset. Lisäksi perässä suhaa vaarallinen The Hunter, jonka kohteena Jean on.

Tawaddud asuu Maan viimeisessä ihmisten asuttamassa kaupungissa, Sirrissä, joka muistuttaa paljon Tuhannen ja yhden yön tarinoiden maisemaa. Kaupunkia asuttavat ihmisten kanssa jinnit, henget. Vapauksia ei kaupunkilaisilla juurikaan ole jinn-palvelijoista huolimatta, sillä kaupunkia ympäröi ns. villikoodin tartuttama aavikko. Villikoodin vaikutuksilta ei hengissä selviä ilman erityisiä suojia.

Stories always lie.
This one is a true story, I promise.
What is it about?
It's a love story.
I like love stories.
Good, Tawaddud says and begins.
Once upon a time, there was a girl who loved only monsters.

Luonnollisesti tässä voidaan sitten arvata, että Jeanin ja Tawaddudin tiet kohtaavat ja niin tietysti käykin, mutta Rajaniemen tapaan homma ei ole millään tavalla yksiselitteinen. Tarina kieppuu itsensä ympärillä ja jos ei osaa katsoa oikeaan suuntaan, ei fraktaalista saa mitään selvää. Lisäksi fyysikkotaustainen Rajaniemi heittelee tekstinsä sekaan mieluusti viittauksia niin fysiikan merkkihenkilöihin ja heidän teorioihinsa kuin myös populaarikulttuuriin.

The Fractal Prince on hengästyttävä matka läpi ajan, avaruuden ja tarinoiden ja se jatkaa hienosti Kvanttivarkaan aloittamaa tietä. Edelleen moni kysymys jää vaille vastausta ja voi vain toivoa, että Rajaniemi palaa niihin kolmiosaiseksi ajatellun sarjansa viimeisessä osassa. Tämänkin teoksen luin, kuten alussa mainitsin, heti kahteen kertaan ja vasta toisella kerralla sain (tietääkseni) yhdistettyä tarinan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja pystyin kunnolla arvostamaan kerronnan hienouksia.

Rajaniemen kirjoitustyyli on mainiota ja mukaansatempaavaa. Ymmärrettävämpää tämä olisi ehkä suomeksi (Antti Autio teki ainakin Kvanttivarkaassa mainiota työtä), teknologiaa ja termistöä kun on niin paljon ja kirjan lopussa voisi mielestäni ihan hyvin olla jonkinlainen sanasto. Taustatyö on nimittäin tehty huolella ja sanojen etymologiaa on hauska tutkia. Viittauksia löytyy fysiikan ja populaarikulttuurin lisäksi niin uskontoihin kuin kirjallisuuteenkin ja varmasti moneen muuhunkin suuntaan jos osaa yhdistellä vihjeitä oikein.

Kvanttivarkaan luettuani lupailin varovasti lukevani myös toisen osan, nyt odotan kolmatta kuin kuuta nousevaa. Aamuvirkku yksisarvinen suosittelee tätä kaikille, jotka haluavat tietää miltä tuntuu lukea asioista, joita ei heti osaa edes kuvitella.

Teoksen suomennos, Fraktaaliruhtinas, ilmestyi vastikään Gummerukselta (ja sen kansi on mielestäni hienompi kuin brittiversion).

Hannu Rajaniemi: The Fractal Prince
Gollancz, 2012. 320 s.
Kannen kuva: Chris Moore / Artist Partners

8 kommenttia:

  1. Huh! Nostan kyllä hattua, itse jätin kirjan kesken muutama viikko sitten, kun en ymmärtänyt yhtään mitään mistään eikä keskittymiskyky yksinkertaisesti riittänyt. Ja sinä luit tämän vielä englanniksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, tämän lukeminen kyllä vaati sitä keskittymistä. Yritin lukea junassa ja se oli ihan yhtä tyhjän kanssa, kun vieressä keskusteltiin. Mutta tykkäsin silti kovasti, oli itse asiassa ihan mukavaa päästä tosissaan painimaan kirja kanssa. :)

      Poista
  2. Oi vitsi, mahtavaa kun kirjoitit tästä! Toit tässä minusta ihan mahtavasti kirjan henkeä esiin, tuli heti itsellenikin sellainen fiilis, että haluan lukea tämän uudestaan. Suomennoskaan ei kyllä silti tekisi pahaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tessa! Minä ajattelin lukea tämän jossain vaiheessa myös suomeksi, koska kuten sanoin ainakin ensimmäisen osan Antti Autio oli kääntänyt todella hyvin ja tässäkin jäi muutama sana minulle hieman auki. Kolmososaa odotellessa...

      Poista
  3. Kiinnostaisi kyllä lukea, mutta... mitä luulet, mahtaakohan siitä tulla mitään, kun olen unohtanut paljon yksityiskohtia edellisestä osasta? Kvanttivarkaassa ei ainakaan turhia selitelty, joten jos sama meininki jatkuu, voi lukutoiveita olla turha elätellä ennen ensimmäisen osan kertaamista. Myh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maukka, kyllä tässä periaatteessa pitäisi pysyä kärryillä jos muistat suurinpiirtein että mihin edellisessä osassa jäätiin. Marsin tapahtumista ei oikeastaan viitata kuin viimeisten lukujen tapahtumiin. :)

      Poista
  4. Luin Fraktaaliruhtinaan ekirjana suomeksi ja lumouduin. Pidin siitä enemmän kuin Kvanttivarkaasta, jossa en päässyt niinkään kaikkien hahmojen sisälle. Kieli oli nyt helpompaa, kun osa sanoista ja käsitteistöstä oli jo tuttua. Silti tuplasti piti minunkin kirjaa lukea osittain. Ensimmäisellä lukukerralla tulee keskityttyä pieneen mittakaavaan ja vasta toisella kertaa aukeaa kokonaisuus. Hieno teos. Saa nähdä mihin Rajaniemi meidät johdattaa kolmannessa osassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit, Raija, kokonaisuus valkeni vasta sillä toisella kirjalla. Odotan kolmatta osaa jännityksellä, toivottavasti taso pysyy samana tai jopa nousee uusiin sfääreihin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...