keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Lavalta: Helvetin perhe (KokoTeatteri)

Kuva: KokoTeatteri

KokoTeatterissa kantaesityksensä eilen (22.1.) saanut Liisa Mustosen ohjaama ja käsikirjoittama Helvetin perhe on komediallisiin vaatteisiin pukeutunut tragedia. Yksinkertaisemmin sitä voisi kuvata loppupeleissä aika pelottavaksi näytelmäksi, siis sitten kun tajuaa lakata nauramasta huomatessaan että tämä ei ehkä olekaan loppupeleissä niin hauskaa.

Helvetin perheessä sisarukset Kerttu ja Eero sekä heidän puolisonsa Harri ja Paula jäävät jumiin mökille keskellä myrskyä. Auton päälle kaatuu puu, sähköt eivät toimi ja purkinavaajakin on hukassa. Ahtaissa oloissa tunnelma tiivistyy ja esiin nostetaan niin lapsuuden traumoja, parisuhdeongelmia, narsismia ja vaikka mitä muuta. Asioiden alta löytyy uusia kerroksia, kun henkilöt keskustelevat keskenään ja muistojensa kanssa. Ainakin osittain asioiden todellinen kulku jää katsojan pääteltäväksi.

Näytelmä oli ehdottomasti mielenkiintoista katseltavaa. Noin puolitoistatuntia kestävään esitykseen kuuluu monologeja, dialogeja, modernia tanssia muistuttavia pätkiä kuin myös kuvitelmia, joiden tarkoituksesta tai merkityksestä en ole vieläkään aivan varma. Ehkä se on tarkoituskin, kukin tulkitkoon tavallaan.

Useammassa kohdassa katsomo alkaa nauraa hiljentyen vain pienen hetken päästä. Tilanteet ovat toisinaan absurdeja, mutta silti niin todellisia - niin aidonoloisia, että ne tuovat monille mieleen sattumuksia myös oman elämän varrelta. Sitten ei enää naurata, tai vaihtoehtoisesti on jatkettava nauramista jottei tarvitsisi muistaa.

Kaikki neljä näyttelijää (Elina Hietala, Tommi Eronen, Teijo Eloranta ja Tarja Heinula) osaavat ottaa haltuunsa sekä monessa tasossa olevan lavan että yleisön. Tapahtumien mukaan oli helppo päästä, sillä alkutilanne on niin tavallinen: kova myrsky, juoksu suojaan, kuivat vaatteet. Taustalla kuuluu veden kohinaa ja lorinaa. Nyt ollaan jossain, mistä ei päästä pois niin helposti.

Niukalla lavastuksella saadaan paljon aikaan. Tunnelma luodaan taskulampuilla, välillä vilkkuvat strobovalot. Lavalla on penkkejä ja paljullinen vettä. Näytelmän aikana nähdään myös harvinaisen aidonoloinen pahoinvointikohtaus, herkempivatsainen eläytyy hetkeen helposti.

Helvetin perheen teemoista löytänee jokainen katsoja jotain tarttumapintaa, jonka voi sitten tulkita omalla tavallaan. Me keskustelimme näytelmän teemoista kotimatkalla, pohdimme yhteyksiä, selvitimme aukoiksi jäänyttä. Kyllä tämä kannatti käydä katsomassa.

Lisätietoja KokoTeatterin sivuilta.

Kiitokset KokoTeatterin väelle kutsusta ensi-iltaan.

6 kommenttia:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta! Perheistä (perhesuhteista ja perheiden ongelmista) kertovat näytelmät ovat yleensä aika kutkuttavia ja ajatuksia herättäviä. Pitkän päivän matka yöhön on yksi lempparinäytelmistäni, tuli vähän se mieleen tästä postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pihi nainen! Pitkän päivän matka yöhön kuulostaa tosi tutulta, mutta en ole tainnut kuitenkaan nähdä sitä. Pitäisi kurkata löytyisikö sitä tekstinä.

      Poista
  2. Mä kävin katsomassa tätä eilen. En kyllä tykännyt kauheasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi, Velma. Toisaalta on myös ihan positiivista, että näytelmät jakavat mielipiteitä.

      Poista
  3. Hei ! Löysin yllärinä tieni tänne Being alive-blogista. Mukavaa että löytyy lisää teatteribloggaajia, itselläni on Teatterikärpäsen puraisuja 2-blogi ja käytän tilaisuutta hyväkseni ja mainostan tässä... Paljon olet nähnyt sellaista mitä minäkin, oli mukava lueskella ja vertailla näkemyksiämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit käymään, Talle, kävinkin jo vastavierailulla! Mukava löytää uusia teatteriblogeja!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...