perjantai 31. tammikuuta 2014

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5


Kurt Vonnegutin Teurastamo 5 (Tammi, 1970) on ollut lukulistalla suurinpiirtein siitä lähtien, kun tapasin siipan. Mies on kehunut kirjaa kovasti ja joululoman jälkeen sain vihdoin aikaiseksi napata kirjan hyllystä mukaan. Alkutaival oli hieman kivinen, sillä yritin lukea tätä samaan aikaan Gogolin Kuolleiden sielujen ja Tolstoin Anna Kareninan kanssa. Siitä ei tullut mitään, joten aloitin kirjan alusta ja pääsin vihdoin kyytiin.

Tämä on epäonnistunut, ja sen oli pakko olla, koska se on kirjoitettu suolapatsaalla. Se alkaa näin:
Kuukaapas:
Billy Pilgrim on joutunut ajassa irralleen.
Se loppuu näin: 
Pyy-tii-huiit?

Tosiaan, Billy Pilgrim on joutunut ajassa irralleen. Tai itse asiassa ei. Vaan tarina alkaa siitä, kun Kurt Vonnegut päättää kirjoittaa kirjan Dresdenin pommituksesta, sodasta, lasten ristiretkestä. Tarinan luvataan olevan ainakin osittain totta, vähintään ne kohdat jotka kertovat sodasta. Vonnegut oli itse Dresdenissä, kun sitä pommitettiin, ja on kertomansa tarinan ohella onnistunut ujuttamaan myös itsensä rivien väliin.

Mutta Billy Pilgrimistä sitten. Billy-parka oli myös armeijan mukana sodassa, mutta ei suinkaan sotilaana vaan pastorin apulaisena. Erinäisten vastoinkäymisten kautta Billy päätyy Dresdenin vankileirille, selviytyy pommituksesta, palaa Amerikkaan, elää elämäänsä. Mutta tämä ei ole tärkeää, vaan tärkeää on se että Billy on toisinaan ajassa irrallaan, matkustaa elämänsä hetkestä toiseen ja kokee ne uudelleen ja uudelleen.

Sillä aika ei ole lineaarista, vaan kaikki tapahtuu koko ajan. Historia, tämä hetki, tulevaisuus. Sen Billy on oppinut ollessaan avaruusolentojen kaappaamana heidän eläintarhassaan Trafalmadoressa. Ilmeisesti trafalmadorelaiset olivat kuitenkin varsin ystävällisiä, palauttivathan he kuitenkin Billyn takaisin maan pinnalle.

Teurastamo 5 on varsin hämmentävä opus. Se on sirpaleinen, sillä lukija saa matkustaa Billyn kanssa hetkestä toiseen. Toisaalta se on myös hurja ja synkkä, raadollinenkin kertomus sodasta ja ihmisistä siellä, kuolevista, välinpitämättömistä ja kostonhimoisista. Ja toisaalta se myös tarjoilee kiinnostavan näkökulman aikakäsitykseen ja sen kummallisuuteen. Olen huomannut palaavani tralfamadorelaisten ajatuksiin useasti viime päivinä.

Että olihan se hieman hämmentävä. Sodan kauheus ja tulimeri, toisaalta avaruusmatkailu ja ajassa irrallaan oleminen, ajoittainen onnellisuuskin. En voi sanoa lopultakaan päässeeni pinnan alle tässä kirjassa, mutta olihan se hyvänen aika hyvä. Vielä parempi näin jälkikäteen ajateltuna. Niin se käy.

Pojo Ihminen sodassa-haasteeseen (Maailmansodat), sotamiehen titteli saavutettu.

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5, eli Lasten Ristiretki (Slaughterhouse-Five, Or The Children's Crusade, 1969)
Tammi, 1970. 189 s.
Suomentanut: Juhani Jaskari
Kirjaparka on kansipaperiton, kannen tekijästä ei tietoa.

6 kommenttia:

  1. Hyvä kirja, tykkäsin. Luen joskus vielä uudelleenkin. Ja onneksi Vonnegutilla on laaja tuotanto ja paljon paljon kirjoja lukematta vielä. Ainakaan herran matkassa ei tylsisty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kirjalla voisi suurella todennäköisyydellä olla annettavaa useammaksiksi lukukerraksi eli samat suunnitelmat kuin siellä, Suketus. Minulle suositeltiin seuraavaksi kirjaksi Galapagosta, saa nähdä mitä se tuo tullessaan!

      Poista
  2. "Hämmentävä" kuvaa tätä kirjaa hyvin. Hämmentäväksi sanoisin kaikkea muutakin Vonnegutilta lukemaani. En ole aivan päässyt sisälle hänen kirjoihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tämä vaati sen kerran uudestaan aloittamisen, ennen kuin pääsin paremmin kärryille, Margit. :) Mutta hämmentävä voi tosiaan olla joko hyvä tai paha.

      Poista
  3. Oh itsellänikin on tämä kirja ollut niin kauan lukulistalla, että ehkä viimeinkin pitäisi lukea :D.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...