sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua


Tarina lyhyt, pohdinta pitkä

Erkka Mykkäsen esikoisnovellikokoelma Kolme maailmanloppua koostuu kolmeen osioon jaetuista 25 kuvitelmasta. Pääosin sivun tai muutaman pituiset, synkät ja usein aikakäsityksiltään vähintäänkin joustavat tarinat kuljettavat sumuisille järville, syöksevät alas jyrkänteeltä ja saavat näkemään Krista Kososen milloin missäkin.

Novelleissa seikkailevat lähes poikkeuksetta nimettömäksi jäävät miehet ja naiset. Jotkut heistä saavat jääpuikkoja naamoihinsa, toiset höyryttävät parsakaalia. Moni heistä tuntuu olevan jollain tavalla eksyksissä elämänsä kanssa, muutosten tai päätösten edessä. Tulevaisuus tuntuu epävarmalta ja sitä se monelle onkin.

En ole ihan varma mitä mieltä näistä novelleista olisin. Jollain tavalla ne resonoivat juuri lukemani Maija Sirkjärven novellikokoelman kanssa, samanlaista outouden tunnetta oli molemmissa. Toisaalta välillä ärsytti, erityisesti vaatteitansa alituiseet riisuvat naiset, että mikä pointti siinä alastomuudessa nyt oli ja pitääkö niitä miehiä sitten vielä sujautella sisäänsä. Välillä toiset kuvitelmat tekivät pesän jonnekin aivon harmaaseen osaan ja pulpahtanevat sieltä pintaan sopivan hetken tullen. Ajattelen jiistään riistettyä trapetsitaiteiliarta, eteisessä kompastunutta aviomiestä, aggressiivista siiliä. Minuakin on muuten purrut siili, mutta se tapahtuma ei päättynyt lainkaan niin dramaattisesti kuin tarinassa Siili.

Jotenkin aika miellyttävä lukukokemus kuitenkin. Pitkänmallinen, ohut kokoelma sopii mukavasti käteen ja sen kansi, Markus Pyörälän käsialaa, on nätti kuin mikä sekä paperikannellaan että ilman. Päässä surisee. Koska kuvitelmat olivat niin lyhyitä, voisin kuvitella palaavani niihin vielä uudelleen. Tuntuu, että lyhyestä mitastaan huolimatta tai juuri siksi niissä on vielä paljon pureksittavaa jäljellä.

Viimeinen novellihaasteen peukutus lähtee novellille Hälytys ominaisuuden näkökulma kautta. Tämä on yksi kokoelman harvoja minäkertojan kautta kerrottuja tarinoita. Olen kuullut tämän pari vuotta kirjailijan itsensä ääneenlukemana ja se muistui luettuna todella vahvana mieleen. Alkaako sinullakin tinnittää?

Luetut, lukemattomat -blogin Liisa ilahtui Mykkäsen kyvystä yllättää kerta toisensa jälkeen, Kirjakaapin kummitus nostaa myös esiin novellien pitkän jälkimaun.



Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua
WSOY, 2015. 86 s.
Ulkoasu: Markus Pyörälä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...