torstai 6. helmikuuta 2014

Ohimenneet synttärit, tulevaisuutta ja kirjahyllyn kertomaa -haaste

Olohuoneen hyllytystä ja lukemista odottavia kirjoja.

Huomasin tuossa männäviikolla, että blogin kolmas vuosi hurahti ohi niin että vilisi. Minusta on aika huikeaa, että Kujerruksia on ollut pystyssä jo niin pitkään ja porhaltaa edelleen iloisesti eteenpäin. Lukemisen määrä on vaihdellut paljon blogin olemassaoloaikana, mutta ainakaan vielä tämä itse blogin pitäminen ei ole tökkinyt vaikka postausväli vaihteleekin.

Keväälle olen suunnitellut muutamaa juttua kirjojen ympärille. Tässä seuraavien kuukausien aikana olisi tarkoitus tehdä kirjahyllyjen suursiivous ja uudelleenjärjestys ja siitä voisi jotain rustailla blogiinkin. Ajatuksena oli myös esitellä vanhoja lukupäiväkirjojani, niitä jotka aloitin vuonna 2002 ja joissa luetaan tonneittain heppa- ja etsiväkirjoja.

Mistä teitä kiinnostaisi lukea?

Lisäksi Kirjainten virrassa -Hanna haastoi minut aikaisemminkin kiertäneeseen Kirjahyllyn kertomaa -haasteeseen, jossa kysymyksiin vastataan hyllystä löytyvien kirjojen nimillä. Juhlittakoon tällä siis blogin kolmivuotista taivalta.


1. Oletko mies vai nainen? Vanessa & Virginia

2. Kuvaile itseäsi. Siilin eleganssi

3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Kaikki mitä rakastin

4. Kuinka voit? Lentoharjoituksia

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Keittiön hehku

6. Mihin haluaisit matkustaa? Galapagos

7. Kuvaile parasta ystävääsi. Kultainen kompassi

8. Mikä on lempivärisi? Vihreät niityt

 9. Millainen sää on nyt? Lumipäiväkirja

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Kalaharin aamunkoitto

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? Teatterirakkautta

12. Millainen on parisuhteesi? Kaunein on se jota rakastaa

13. Mitä pelkäät? Siipirikko

14. Päivän mietelause. Rivien välissä

 15. Minkä neuvon haluaisit antaa? Torstai on toivoa täynnä

16. Miten haluaisit kuolla? Linnuntietä

En ole ihan varma missä kaikkialla haaste on kiertänyt, mutta haastan tähän Kristan.

14 kommenttia:

  1. Paljon onnea 3-vuotiaalle! Perästä tullaan. :)

    VastaaPoista
  2. Onnea onnea! Ja ihania vastauksia.

    Minä luulen, että kirjahyllyn siivoaminen on ikuisuusprojekti. Itsehän yritin sitä jo reilusti ennen muuttoa, mutta niin vain näyttää siltä, että mukana kulkeutui kaikenmoista semmoista, mitä siellä hyllyssä ei olisi pakko olla... Nooo, katsotaan, millä vauhdilla homma kulkee. Ei stressiä, sen olen päättänyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suketus!

      Ja niin se varmaan on. Osa kirjoista on sellaisia etten ole ihan varma luenko ikinä mutta jos ei ole ihan varma niin eihän sitä voi poiskaan laittaa ja.. No, meille onneksi vielä nämä kirjat mahtuvat, ja mekin sinne sekaan!

      Poista
  3. Onnea, onnea, ja niin kivat vastaukset olit sinäkin löytänyt tähän haasteeseen! =D

    VastaaPoista
  4. Ihana näin torstaina tuo Torstai on toivoa täynnä. Ja ihania kirjoja hyllyssäsi!

    VastaaPoista
  5. Riemukasta blogisynttäriä kolmevuotiaalle ja monia hyviä vuosia lisää! <3

    Ja Kaikki mitä rakastin, hieno vastaus!

    VastaaPoista
  6. Oijoi, vanhojen lukupäiväkirjojen esittely!!! Ja onnea!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...