lauantai 23. kesäkuuta 2018

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia


Vähäeleisesti viskihuuruista ja surullisista naisista

Lucia Berlinin Siivoojan käsikirjasta tuntuivat loppuvuodesta puhuvan kaikki tai ainakin törmäsin siihen jatkuvasti. Yhdysvaltalainen Berlin "löydettiin" uudelleen, kun kokoelma tämän novelleja julkaistiin postuumisti vuonna 2015. Pienieleiset novellit pureutuvat elämän kipupisteisiin ja lyhyisiin kohtaamisiin, sekoittavat kerronnassaan aikatasoja ja lopulta usein yllättävät, tosin pienesti mutta kuitenkin.

Noin puoliväliin kokoelmaa olin jokseenkin välinpitämätön. Ilmaisu on lakonista, jopa väsyneen oloista, en tiedä miksi minun pitäisi innostua näistä. Samat aiheet tuntuvat toistuvan, toistuvan ja toistuvan. Lopulta jotain naksahti, pääsin kiinni rytmiin ja maltoin keskittyä rivien väleihin. En edelleenkään tosin aivan hurmaantunut, mutta lopputeoksen jaksoin lukea mieli virkeänä.

Esipuheiden (jota ei kannata lukea, jos haluaa säilyttää kaikki novellit yllätyksellisinä) perusteella novelleissa on paljon omakohtaisuutta. Neljä poikaa, alkoholismi, Berlinille tutut työpaikat sairaanhoitajasta siivoojaan. Etenkin putkeen luettuna toistuvat aiheet tuntuvat paikoin tylsiltä, tuntuu siltä kuin lukisin samasta henkilöstä eri rinnakkaisuniversumeissa. Ehkä näin onkin ja ajatuksena se on kiehtova.

Peukutan kokoelmasta novellia Toda luna, todo año ominaisuuden juoni osalta. Tämän novellin aikana aloin kiinnostua Berlinin kerronnasta ja nauttia kielestä, toisaalta nautin myös novellin päähenkilön heräämisestä, värien lisääntymisestä. Vähän hassua, koska tarina on tavallaan aika naiivi ja pöhkö, mutta jotain siinä oli. Sinänsä tämä on myös kokoelmassa poikkeuksellinen novelli, sillä siinä tapahtuu paljon konkreettisesti, ei vain ajatuksen tasolla.

Vaikka innostumiseni oli siis loppupeleissä maltillinen, lukenen syksyllä kuitenkin myös toisen Berlinin suomeksi ilmestyvän kokoelman toisen osan Tanssia ruusuilla. Tiedä josko tätä aikaisempaa lukiessa olisin jäänyt liikaa ennakko-odotusten vangiksi.

Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annika ihastui kokoelmaan vaikkei yleensä pidä novelleista, Lukuisa-blogin Laura toteaa löytäneensä uuden lempikirjailijan.

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (A Manual for Cleaning Women: Selected Stories by Lucia Berlin, 2015)
Aula & Co, 2017. 293 s.
Käännös: Kristiina Drews

15 kommenttia:

  1. Minulle tämä oli loistelias löytö, ehkä sen työväenluokkaisen vastarintaäänen vuoksi - ja tykkäsin myös kaikesta Meksikoon viittaavasta. Ymmärrän kyllä, että joitain lukijoita teos voi masentaa. Aula-kustantamoa kunnioitan, kun kaivavat esiin näitä vähemmän tunnettuja moderneja klassikkoja. En olisi koskaan löytänyt Berliniä omin avuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aula-kustantamolle ehdottomasti aplodit tämän kustantamisesta!

      Mukava kuulla, että Berlin sytytti. Minua tämä ei sinänsä masentanut, mutta ei toisaalta saanut aikaan myöskään kunnollista tunnereaktiota.

      Poista
  2. Teos on kiinnittänyt minunkin huomioni muiden bloggaajien kirjoitusten myötä. Olen varovaisen kiinnostunut teoksesta, mutten todennäköisesti tartu siihen lähiaikoina, sillä oikeanlainen fiilis puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvantaussäilytys on hyvä systeemi tällaisille! Väärällä fiiliksellä lukeminen pilaa pahimmassa tapauksessa toisessa hetkessä loistavan kirjan.

      Poista
  3. Minä ihan lumouduin tästä, bloggasinkin.

    VastaaPoista
  4. Suosittelen nauttimaan nämä, kuten muutkin, novellit yksi kerrallaan. Kun lukee putkeen, ei pääse makustelemaan yksittäistä novellia, pysähtymään sen äärelle.
    Vihonviimeinen muoto nauttia Siivoojan käsikirjasta on kuunnella se äänikirjana, sillä siinä hämärtyy totaalisesti, milloin yksi novelli loppuu ja toinen alkaa.
    Kirsin Book Clubista löytyy lukupiirimme mietteitä kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon äänikirjaefektiin olisi jonkinlainen apu, että ne toimitettaisiin kunnolla ja oikein tauotettuina. Vaihteluväli on melkoinen, joskus ei lukujen tai novellien välissä ole edes hengenvedon mittaa.

      Poista
    2. Novelleissa tuo tosiaan on usein paras tapa, mutta minulla ei tällä hetkellä juuri ole ns. makusteluaikaa. Nämä kyllä luin suurimmaksi osaksi yksitellen, muutamat jonkinlaisina kolmen ryppäinä.

      Aloitin tätä myös äänikirjana, mutta Hanksin novellikokoelman kuunneltuani totesin että ei oikein onnistu. Tauotus tai vaikkapa jonkinlainen merkkiääni voisi toimia. Toisaalta tämä olisi voinut olla äänikirjana aika hypnoottinen!

      Poista
  5. Minulla tämä on mennyt ihan kokonaan ohi, mitenkähän se on edes mahdollista! Ei kyllä varsinaisesti resonoinut minussa sillä tavalla, että heräisi halu lukea. Tosin novelleja olisi kyllä kiva lukea taas pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue vain, Amma. Luulen, että tykkäät.

      Poista
    2. Nämä olisivat ehkä rauhallisen hetken novelleja tai sitten sellaisia yksi työmatkalla -tyyppisiä, näin olisivat olleet ainakin minulle varmaan parhaimmillaan. Mutta niin, siitä vain novellikokoelman etsintään, tämän tai jonkun muun. :)

      Poista
  6. Tämä kirja on tosiaan tullut vastaan ihan joka paikassa, mutta vielä ei ole osunut luettavaksi käsiini. Todennäköisesti jossain kohtaa kuitenkin luen... pakkohan sitä on edes uteliaisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan kurkkaamaan, Minna! Tästä kokoelmasta voinee myös aika pian sanoa pitääkö vai ei ja jos tökkii totaalisesti, voinee jättää kesken.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...