perjantai 21. helmikuuta 2014

Jan Fennell: Kuuntelen koiraani


Jan Fennell avaa teoksessa Kuuntelen koiraani (Karisto, 2004) koulutusmenetelmäänsä ja suhdettaan koiriin. Hevoskuiskaaja Monty Robertsin innoittamana alkanut työ koirien koulutuksen parissa vei naisen mennessään. Lopulta menetelmää käytettiin ja siitä kerrottiin niin kotioloissa, tv-sarjassa kuin radiossakin.

Huono puoli asiassa on se, että kyetäksemme viestimään menestyksellisesti koiriemme kanssa meidän pitää opetella niiden kieli. Se vaatii avointa mieltä ja koiran kunnioittamista. Kukaan koiraa itseään vähäisempänä pitävä ei saavuta mitään. Koiraa pitää aina arvostaa sellaisena kuin se on. 

Fennell aloittaa opuksen kertomalla omien koirakokemustensa kautta, miten hän alkoi kehittää menetelmäänsä ja vähitellen hioi sen toimivaksi kokonaisuudeksi. Amichien bondingiksi nimetyllä tekniikalla omistaja vahvistaa johtoasemansa ja saa koiran ymmärtämään paikkansa laumassa niin, että koiralla on hyvä olla.

Menetelmän esittelyn jälkeen Fennell käy läpi aitoja tapausesimerkkejä, joihin amichin bondingia soveltamalla oli löydetty ratkaisu. Kirjassa käsitellään niin luoksetulon ongelmaa, purevaa koiraa, pennun kotiuttamista, hermostuneen koiran käsittelyä ja niin edespäin. Pääsääntöisesti menetelmä on tepsinyt koiriin ja niistä on saatu täten tyytyväisiä laumansa jäseniä.

Amichien bonding itsessään vaikuttaa varsin järkevältä systeemiltä. Se on lempeä koulutusmenetelmä, jossa koiralle näytetään sen paikka ja yritetään saada se tekemään haluttuja asioita itse, ei pakottamalla. Menetelmään kuuluu muun muassa eleruokinta (jossa koiralle yritetään selittää, että johtajat syövät ensin) ja johtajuusaseman korostaminen siten, että koiraa ei huomioida esimerkiksi kotiin tullessa laisinkaan useaan minuuttiin. Kaikki kohdat on perusteltu koiran susiperimän ja laumakäyttäytymisen perusteella fiksusti.

En tiedä onko menetelmä tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana kehittynyt johonkin suuntaan ja mitä uusin tutkimustieto sanoo tällaisesta koulutusmenetelmästä. Kovin huonoa jälkeä sillä tuskin saa aikaan. Minua kuitenkin häiritsi kirjassa se, että itse menetelmä oli mielestäni selitetty jotenkin pintapuolisesti ja tapausesimerkkien toitottaessa onnistumista jo 15 minuutissa tulin lähinnä hämmentyneeksi. Voiko tosiaan olla niin, että vartin käsittelyllä koirasta saadaan taas ns. normaali? Toki oli myös tapauksia, joissa menetelmää sovellettiin monta viikkoa. Olisin näihin esimerkkeihin kuitenkin kaivannut selkeämpiä ohjeita ja suuntaviivoja siitä, miten homma ihan oikeasti toteutettaisiin kotona.

Kuuntelen koiraani saattaakin itse asiassa olla enemmän Fennellin työhistoriikki kuin varsinainen koulutusopas, sillä se seuraa Fennellin uraa suurinpiirtein aikajärjestyksessä ja kuvaa sitä, kuinka menetelmä hioutui nykyiseen muotoonsa. Niin tai näin, kirja on helppolukuinen ja antaa vähintään ajattelemisen aihetta oman koiran koulutukseen.

Jan Fennell: Kuuntelen koiraani (The Dog Listener, 2000)
Karisto, 2004. 187 s.
Suomentanut: Elina Lustig
Kansi: tietoa ei löytynyt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...