perjantai 7. helmikuuta 2014

Lavalta: Nätti tyttö, vähän pehmee (Ryhmäteatteri)

Kuva: Anna Salmisalo/Ryhmäteatteri

Ryhmäteatterin kevään toinen kantaesitys on Kati Kaartisen käsikirjoittama ja Johanna Freundlichin ohjaama Nätti tyttö, vähän pehmee. Helsinginkadun näyttämöllä pyörivä näytelmä kertoo kolmen sukupolven naisista, elämästä ja vähän miehistäkin, vaikka he tässä ovatkin sivuosassa, tosin tärkeässä sellaisessa.

On tytär, äiti ja isoäiti (Emilia Sinisalo, Minna Suuronen ja Kaija Pakarinen). Kaksikymppinen tytär cossaa ja asuu äitinsä kanssa, äiti käy terapiassa ja isoäiti kaipaa perinteitä eikä halua tulla kutsutuksi mummoksi. Sukupolvet törmäävät toistensa kanssa pohtiessaan elämää, sotaa ja riitaantuvat kakun leipomisesta. Miehen roolit esittävä Robin Svartström toimii niin terapeuttina, enona kuin isänäkin.

Näytelmä lähtee käyntiin, en pääse aivan heti mukaan. Jonkinlaisena kommentaattorina toimivan ja moneksi muuntuvan miehen rooli tuntuu kummalta. Hän ikään kuin selostaa naisten päänsisäistä maailmaa, kuvailee huokauksia ja tunnetiloja. Homma alkaa kuitenkin rullata ennen puoliaikaa ja naisten keskinäiset suhteet ja luonne-erot tuntuvat yhä kiinnostavammilta.

Vaikka näytelmä osaa olla hienon humoristinen ja paikoin pistävän tarkka, on se pohjavireeltään hieman surullinen. Kaikki naiset tuntuvat olevan hieman eksyneitä, etsivät paikkaansa eivätkä osaa myöntää heikkouksiaan muille kuin kiukuttelemalla. Kaikilla sukupolvilla on oma kriisinsä ja toisinaan suru kulkee äidiltä tyttärelle. Asiaa lähestytään kuin varkain, valmista vastausta tarjoilematta, mutta loppujen lopuksi olo jää kaikesta huolimatta toiveikkaaksi.

Kuva: Anna Salmisalo/Ryhmäteatteri

Lavastus on hieno ja monipuolinen. Seinustan lokeroihin on mahdutettu koko naisen elämä synnytyssalin sängystä hauta-arkkuun asti ja jo se itsessään on katsomisen arvoinen. Janne Siltavuori on tehnyt suunnittelun kanssa hyvää työtä. Sen sijaan lavalla oleva miehen tila, metallipallo, jäi tarkoitukseltaan hieman hämäräksi, mutta sitä käytettiin mukavasti moneen.

Hienoimman kohtauksen tittelin saa vanhimman naisen nuoruusaikojen muistelu, jossa välähdyksenomaisesti käydään läpi aikakausia musiikin avulla. Svartsrömin ja Pakarisen koreografia on ilahduttavaa katsottavaa. Kunniamaininnan saa myös Suuronen mopokypärineen ja Sinisalo huikeine asunvaihdoksineen.

Ryhmäteatterin näytelmäksi Nätti tyttö, vähän pehmee on jollain tavalla lempeä. Se ei huuda, paitsi ihan vähän vain, tulee lähelle vaivihkaa ja jää pohdituttamaan. Sellainen vähän pehmee se taitaa olla, se näytelmäkin.

Bonusmaininta, jälleen kerran: Ryhmis kauppaa väliajalla ehdottomasti Helsingin teattereiden parasta pullaa eli korvapuustit ovat siellä pakkohankinta.

8 kommenttia:

  1. Ymmärränkö rivien välistä, ettei tämä ollut sun juttu? Mua kiinnostaa hirveesti nähdä tämä, pitääpä keskittyä nyt siihen omaan tbw-listaan tälle keväälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, HeidiBee! Tykkäsin kyllä ja katsoin mieluusti, mutta tekstin kirjoittaminen oli jotenkin vaikeaa. Ei suosikkini näkemistäni Ryhmis-näytelmistä, mutta oli tämä kepeästi katsomisen arvoinen. :)

      Poista
    2. Vähän veikkaan, että ilmaisu terävöitynee esityskauden jatkuessa. :)

      Poista
    3. Nooh, en nyt tiedä terävöityikö ilmaisu parissa kuukaudessa. Näyttelijät olivat kyllä tasaisen hyviä, mutta muu taiteellinen panos lienee samaa kuin helmikuussa. Mä en saanut lavastuksesta irti juurikaan, se mystinen pallo häiritsi kaikin tavoin liikaa – ja lavasteet, joita ei käytetty, mutta kuitenkin käytettiin. Oli paljon, mistä en pitänyt yhtään, mutta samaa mieltä, että pohdituttamaan jää. Siis sisältönsä puolesta. Jotenkin luulen, että itse näytelmä pyyhkiytyy suhteellisen nopeasti muististani, valitettavasti. Odotukseni olivat niin kovin korkealla.

      Poista
    4. No voi harmi, HeidiBee! Täytyy kyllä itsekin myöntää, että ei tästä kahden kuukauden jälkeen jäänyt käteen kuin välähdyksiä. Ne jutut jotka muistan niin niistä kyllä pidin, ehkä mieli on armollinen ja pyyhkii tarpeettoman pois.

      Poista
  2. Kuulostaa mielenkiintoiselta esitykseltä. Ja nuo korvapuustit alkoi pahasti houkuttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryhmiksen korvapuustit ovat kyllä Helsingin parhaimmistoa, eikä näytelmissäkään kyllä ole moittimista!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...