keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Lavalta: Samettiklubin helmikuu (Loose)

 Luca Gargano.

Maanmainio Samettiklubi järjestettiin eilen 157:n kerran. Itse raahauduin paikalle sekä katsomaan ystävien esiintymistä sekä harjoittelemaan pitkästä aikaa järjestelmäkameran käyttöä. Samettiklubille mennessään ei myös koskaan tiedä, mitä kaikkea illan aikana voikaan kokea.

Lyhyesti kerrottuna Samettiklubi on open stage laulaja-lauluntekijöille ja klubia on järjestetty vuodesta 2001. Ilmoittautuminen on aina ennen tapahtuman alkamista ja tavoitteena on, että kaikki halukkaat ehtisivät esittää ainakin pari biisiä. Jos aikaa jää, vedetään lisää. Nyttemmin klubille on myös varattu alkuun aikaa kolmelle tai neljälle pitemmälle setille, joihin artistit ovat ilmoittautuneet etukäteen. Ilmoittautuminen alkaa 18.30, soitto alkaa klo 19.00 ja iltaa isännöi Luca Gargano.



Efu & Tuomas & Tuomas. Efua voi kuulla nykyään myös Artelomeus-yhtyeen laulajana. 


Mainio J. Kajan oli vaihtanut esityskielen englannista suomeen.



Ihastuin Café De Abejasiin heti kuultuani heitä We Love Helsingin Soivassa korttelissa kesällä 2012. Sittemmin hurmaava duo on julkaissut esikoislevyn Mascot Moth ja seuraava olisi kuulemma tulossa loppuvuodesta. Sitä ennen yhtyettä voi kuulla Lavaklubilla 6.3. ja nähdä 21.5. Savoyssa Kammerkabarett-shown. Sinne meillä on jo liput. Lisäksi tänään julkaistiin musiikkivideo eilen Sametissakin kuullulle kauniille ja haikealle The Captain & The Widow -kappaleelle.

Edellä mainitun neljän artistin ohella klubilla esiintyi eilen viisitoista muutakin esiintyjää. Muun muassa Johanna oli tehnyt uusia kantrihenkisiä kappaleita ja potin räjäyttivät ensimmäistä kertaa soittamassa ollut loistava Sticky Handles -duo. Käykää ihmeessä kuuntelemassa heitä täällä.

Johanna.

Sticky Handles.

Seuraavat Samettiklubit järjestetään Loosessa 11.3. ja 8.4. Tule ja tuo kaveritkin! Meininkiä kannattaa seurata Facebook-sivujen kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...