perjantai 19. lokakuuta 2012

Lavalta: Ei muistomerkkiä Gudrun Ensslinille (Koko-teatteri)

Kuva: KokoTeatteri

Ei muistomerkkiä Gurdrun Ensslinille esitettiin ensimmäisen kerran KokoTeatterissa 15 vuotta sitten. Nyt monologi palasi teatterin lavalle KokoTeatterin juhlavuoden kunniaksi. Eilen, 18.10., oli myös kulunut tasan 35 vuotta Ensslinin kuolemasta.

Gudrunin roolissa nähtiin Anna Veijalainen, joka esiintyi myös alkuperäisessä esityksessä. Veijalainen pitää teräksisellä katseella ja intensiivisellä läsnäololla katsojia otteessaan. Kuolemaantuomitulla terroristilla ei ole enää mitään menetettävää, sillä myös kaksi muuta Punaisen Armeijakunnan johtajaa on saatu vangiksi ja laitettu eristysselleihinsä. Toinen heistä on jo tehnyt itsemurhan.

Esityksen taustalla nähtiin taltiointia 15 vuoden takaisesta esityksestä. Rinnastus oli kiinnostava ja toimi jännittävästi, yllättävästi. Välillä tosin huomasin kamppailevani sen kanssa, pitäisikö minun seurata taltiointia vai lavalla tapahtuvaa, hankala oli keskittyä kumpaankin. Taltiointi toi kuitenkin jännittävän lisän pelkistettyyn esitykseen.

Veijalaisen Gudrun on kiehtova ja samalla suunnattoman pelottava hahmo. Oikea Ensslin taisteli asein yhteiskuntaa vastaan, organisoi terroristi-iskuja ja oli myös äiti vaikkakin hyljännyt poikansa. Seuranaan Stammheinin vankilan sellissä Ensslinillä oli ainoastaan radio ja kirjoja ja nälkälakkoihin vastattiin pakkosyötöillä. Terroristeja varten kehitettiin uusia lakeja tai muutettiin vanhoja.

Monologin kesto on vajaa tunti ja huomasin itse olevani hieman hitaasti lämpiävä katsoja - minä pääsin vasta esitykseen kunnolla mukaan kun se oli jo melkein ohi. Voisinkin kuvitella hankkivani käsiini näytelmän alkuperäistekstin, Christine Brücknerin novellin kokoelmasta Jos olisit puhunut, Desdemona.

Esityksiä joulukuun loppupuolelle saakka, tiedot täältä.

Lämmin kiitos KokoTeatterille kutsusta ensi-iltaan ja työryhmälle mielenkiintoisesta elämyksestä.

6 kommenttia:

  1. Tosi kiva kuulla, että pidit esityksestä. Toivottavasti oli hauska teatteri-ilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Hauskaksi näytelmää ei ehkä kehtaa luonnehtia mutta hienoa kyllä oli!

      Poista
  2. Tuo olisi varmasti mielenkiintoinen esitys, sillä minua kiinnostaa tuo Punainen armeijakunta ja siihen liittyvä historia kovasti.

    Pitää vähän käydä katsomassa miten esityksiä on, josko vaikka joululomalla pääsisin katsomaan.

    VastaaPoista
  3. Olin samassa näytöksessä. Kirjoitin siitä blogiini, mutta en yhtä selkeästi kuin sinä.

    Miten sait selville näytelmän kirjoittajan nimen? Etsin tietoa, mutta ei vain löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija, pitääkin käydä kurkkaamassa blogiasi.

      Brücknerin nimen löysin käsiohjelmasta ja kirjan nimen sitten hakemalla.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...