torstai 12. huhtikuuta 2012

Lionel Shriver: Poikani Kevin (kirjana ja elokuvana)


Olin kuullut Lionel Shriverin Poikani Kevinistä (Avain, 2006; We Need to Talk About Kevin 2003) paljon mielipiteitä: osa kehui, osa kauhisteli, toiset sanoivat etteivät voisi koskaan lukea tätä. Kirja on erityisesti nyt tapetilla, sillä siitä vuonna 2011 tehty elokuva saa Suomessa ensi-iltansa 20.4.2012.

Minulle on turha väittää vastaan tässä asiassa, ja aion käyttää häikäilemättä hyväkseni sitä, että tämä on minun kertomukseni ja että sinun on pakko tyytyä minun näkökulmaani. En yritä teeskennellä, että tiedän kaiken, koska koko totuus ei arvatenkaan selviä meille kummallekaan.


Poikani Kevin on Kevinin äidin, Eva Khatchadourianin, kirjeiden muodossa kertoma tarina. Kirjeet on osoitettu hänen aviomiehelleen Franklinille. Kirjeet on päivätty vuoden 2000 lopusta vuoden 2001 huhtikuuhun, mutta niiden kertoma tarina kattaa sekä Evan ja Franklinin historian, kaiken sen, joka johti lopulta siihen torstaihin että mitä sen jälkeen tapahtui.

16-vuotias Kevin romahduttaa monen maailman sinä torstaina tehtyään sen mitä tekee. Ennen kohtalokasta tapahtumaa seurataan Evan silmien kautta Kevinin kasvua ja kivikkoista perhe-elämää. Riippuu lukijan näkökulmasta, miten hän kaikkea tulkitsee. Minä toisaalta ymmärsin Evaa, toisaalta Keviniä ja toisaalta en ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää kumpaakaan.

En ryhdy miettimään, onko minusta aivan hirveää mennä katsomaan Keviniä vai haluanko kovasti nähdä hänet, mikä on epätodennäköisempää. Menen sinne, siinä kaikki.

Kirjan voisi leimata helposti koulusurmia käsitteleväksi teokseksi. Ulottuvuuksia on kuitenkin enemmän. Shriver laittaa lukijan pohtimaan sekä pahuuden, syyllisyyden että inhimillisyyden olemusta. Myös äidin ja perheen roolia pohditaan: mitkä ovat äidin velvollisuudet ja oikeudet, mitä tehdä jos ei kertakaikkisesti tule lapsensa kanssa toimeen. Usein tällaisten järjettömiltä tuntuvien tekojen yhteydessä aina puhutaan siitä, kuka on syyllinen ja miksi, missä määrin ketäkin tulisi syyttää. Shriver ei anna tähän selkeitä vastauksia, mutta ravistelee lukijaa pohtimaan. Missä määrin voisi riittää vaikkapa väkivaltaviihteen vaikutus? Väkivaltaviihde kuitenkin on tietyllä tavalla osa kulttuuria; pohtikaa vaikka Grimmin satuja tai lohikäärme-ritari-tarinoita. Kyse on kuitenkin ehkä siitä, millaista se väkivalta on ja miten se esitetään.

Kevinin tapaus on fiktiivinen, mutta minua järkytti se todellisten tapahtumien määrä, joita kirjassa esiteltiin. Toki minä tiesin, että tapauksia oli ollut useita mutta että noin monta. Suomalaisena kirjaan tulee toki myös oma vivahteensa, kun ajattelee kotimaan tapahtumia. Minä olen kerran ollut sijaistamassa, kun koulussa oli ampumauhka. Vaaran mahdollisuus oli käytännössä mitätön, mutta kyllä se hetki pysäytti: mitä ihmettä minä teen jos jotain tapahtuu ja vastuullani on 30 opiskelijaa. Sama kurkkua kuristava tunne tuli tässä, sillä väistämättähän tämä pakottaa ajattelemaan: mitä jos minun lapseni ampuisi tai tulisi ammutuksi, mitä jos meidän koulussamme, josjos. Ajatusten kohtaaminen ei ole miellyttävää, mutta kaipa nämä tällaiset ovat väistämättä myös realiteetteja meidän maailmassamme.

Shriver kirjoittaa taitavaa tekstiä ja käännös on hyvä, ainut mikä minua häiritsi oli puhekielisyys keskusteluissa, vaikka sen käyttäminen on toki järkeenkäypää. Tarinaa maltetaan rakentaa rauhassa ja jännitettä nostaen, lukija voi vain aavistaa mitä tästä vielä seuraa.

Poikani Kevinin lukemisen jälkeen olo ei ole kehuttava. Kurkkua kuristaa ja päässä humisee. Kirja on tärkeä, mutta sen lukeminen ei ole helppoa.

Evan kirjeitä ovat lukeneet ainakin Leena Lumi (jolle tämä oli mestarillinen teos jonka haluaa unohtaa mahdollisimman pian), Maija (joka alun lähes pitkästymisen jälkeen sai iskun palleaan), Paula (joka erittelee hienosti kirjan teemoja), Salla (joka suosittelee, mutta ei helposti ahdistuville), Aamuvirkku yksisarvinen (joka mm. ihailee Shriverin taituruutta kirjailijana), Katja (jolle tämä oli viiden tähden kirja jota hän ei halua lukea uudelleen) ja Booksy (joka ei saanut kirjaa laskettua käsistään). Juonikeskustelua kirjasta voi käydä kurkkimassa Juonittelua-blogista.

Lionel Shriver: Poikani Kevin. (We Need to Talk About Kevin, 2003)
Avain, 2006. 544 s.
Suomentanut: Sari Karhulahti.
Kansi: Jussi Jääskeläinen.

Entä se elokuva sitten?

Vaikuttava. Hieno. Tuntuu vähän väärältä verrata sitä kirjaan, mielestäni kirja oli ehkä parempi, mutta sanon nyt kuitenkin että kirja ja elokuva ovat erilaisia ja kumpikin kertoo vaikuttavan sanoman.

Elokuva keskittyy ehkä jopa kirjaa enemmän Kevinin ja Evan suhteeseen ja perheen elämään. Kertojanääntä elokuvassa ei käytetä, mutta tapahtumat ovat selvästi Evan näkökulmasta ja tuovat hahmon lähelle katsojaa.

Tiesin jo kirjaa lukiessani, että Evaa esittää Tilda Swinton joten hahmo näyttäytyi jo mielessäni Swintonina. John C. Reilly puolestaan oli hyvä vastakohta Swintonille. Ezra Millerin roolisuoritusta Kevininä hieman pohdin, hän oli siis kyllä pätevä, mutta minun päänsisäinen Kevinini oli jotenkin kevinspaceymainen jonkin omituisen mielleyhtymän kautta.

En osaa sanoa kumpaa suosittelisin, elokuvaa vai kirjaa, koska ne ovat niin erilaisia. Lisäksi omaan näkökulmaani elokuvasta vaikuttaa luonnollisesti se, että tiesin mitä tapahtuu. Elokuva on kuitenkin jollain tavalla lempeämpi (vaikka onkin K16) kuin kirja, ainakin minulle jolla on todella vilkas mielikuvitus. Elokuvan jälkeen pystyin kuitenkin kävelemään, kirja jätti humisevan ja huimaavan olon.

Elokuvajuliste: FS Film.

20 kommenttia:

  1. Kirjoitit todella hienosti, pystyin lukiessani vain nyökyttelemään. Kirjana Poikani Kevin on vavahduttava, miltei shokeeraava ja ajatuksia antava. Olen samaa mieltä, ettei kirja ole niinkään kertomus koulusurmista tai koulusurmaajasta, vaan kaikista niistä ajatuksista, joita äidin pään sisällä liikkuu. Elokuva tavoittaa sen hyvin. Vaikuttava elokuva, Swinton on huikea.

    Kiitos vielä leffaseurasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja!

      Minä todella toivon, että tätä elokuvaa (tai kirjaa sen puoleen) ei profiloitaisi koulusurmakirjaksi vaikka se kieltämättä on tärkeä ja kiinnostavakin teema.

      Swinton oli kyllä todella uskottava. (tosin vähän jäin ihmettelemään sitä tomaattifestivaali(??!)-kohtausta)

      Ja kiitos itsellesi vielä seurasta, oli mukavaa!

      Poista
  2. Minä en ole vieläkään päättänyt, haluanko (=uskallanko) katsoa tätä elokuvaa. Ehkä tekisi hyvää, jos kirja ei olisi näin vahvasti muistissa?

    Oletko muuten katsonut Michael Mooren dokumentin Bowling for Columbine, joka kertoo Columbinen kouluammuskelusta? Minusta se on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, elokuvasta oli tosiaan "siistitty" niitä pahimpia kohtauksia ja enemmän keskitytään siihen ihmissuhde- ja luonnekuvaukseen mikä on mielestäni todella hyvä ratkaisu.

      Bowling for Columbine on minulta vielä näkemättä mutta on kyllä katselulistalla.

      Poista
  3. Upea postaus! Oli kiva lukea ajatuksiasi kirjasta (jonka varmasti vielä luen) ja elokuvasta (jota tuskin menen katsomaan), ja Evan hahmosta, joka on varmastikin hyvin moniulotteinen ja -tulkintainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Suosittelen kyllä sekä kirjaa että elokuvaa, mutta olen silti sitä mieltä että kirja on vaikuttavampi. Evan hahmo on todella kiinnostava ja mielenkiintoista on etenkin se monitulkintaisuus, jota häntä kohtaan on esitetty. Että kuka nyt on syyllinen ja mihin ja miksi.

      Poista
  4. Minä en ole (vielä) lukenut kirjaa, mutta elokuvan näin Artisokka Film Festivalin aikaan. Ennen elokuvan alkua en tiennyt, mitä kirjassa (ja myös elokuvassa) tapahtuu. En ollut lukenut kirjasta etukäteen oikeastaan mitään.

    Mutta se elokuva: olihan se vaikuttava. Ja kun en etukäteen tiennyt "sen torstain" tapahtumista, minäkin osaan pitää elokuvaa paljon muuna kuin kouluampujakuvauksena. Siinä on niin paljon sellaista, missä ihmiselämä ja ihmissuhteet vain vähitellen luisuvat vääriin uriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaakko, minä tiesin kirjaa lukiessani osan siitä mitä lopussa tapahtuu mutta se ei mielestäni haitannut. Tokihan silloin olisi tullut lisää yllätysmomentteja, mutta en pidä sitä tämän kirjan tapauksessa puutteena koska kirjassa pääosassa ovat kuitenkin mielestäni ne ihmissuhteet ja Evan ajatukset. Kirjassa toisaalta puhutaan melko paljon myös koulusurmien "historiasta" tai oikeastaan siitä järkyttävästä määrästä mitä niitä on ollut. Elokuvassahan niitä muita ei oikeastaan mainittukaan.

      Suosittelen kyllä kirjaa sinullekin, se on loppupeleissä kuitenkin aika erilainen kuin elokuva.

      Poista
  5. Mahtava juttu! Odotan kyllä tuon leffan näkemistä innolla. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Booksy! Elokuva on vaikuttava vaikka en kyllä välttämättä halua nähdä sitä uudestaan ainakaan ihan pian.

      Poista
  6. Minäkään en ole ihan varma haluanko nähdä elokuvan. En niinkään pelkää että se olisi liian ahdistava, mutta Poikani Kevin tuntuu niin henkilökohtaiselta kirjalta, että jotenkin häiritsee ajatus elokuvatulkinnan katsomisesta.

    Toisaalta kyllä kiinnostaisi nähdä ihana Tilda Swinton Evana...

    Minä tiesin kirjan lukiessani etukäteen, että Kevinin teko on koulusurma, mutta silti en ole koskaan ajatellut kirjaa ennen kaikkea koulusurmakirjana. Ja minäkin toivoisin, ettei kirjaa tai elokuvaa vain koulusurmakuvauksena nähtäisi, koska Poikani Kevin on niin paljon enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, Swinton oli kyllä todella vakuuttava.

      Tuli tästä sinun kommentistasi myös mieleen että mielestäni oli mainiota että tässä kirjassa ei vedetty esiin niitä videopelit ja musiikki ovat pahasta -teemoja (elokuvassa ehkä ihan vähän nojattiin sinne suuntaan).

      Tärkeä kirja, kyllä.

      Poista
  7. Oioi, nyt mä kyllä odotan tätä elokuvaa niin paljon! :) Kiitos siis ;).

    VastaaPoista
  8. Minä en vieläkään osaa sanoa kirjasta oikein mitään järkevää, vaikka lukemisesta on jo viikko! Eniten ehkä "järkytyin" siitä, että en voinut yksiselitteisesti vihata Keviniä, vaan osittain oikeasti jopa ymmärsin häntä moneltakin kantilta. (En tekoaan, mutta muita asioita.)

    Hui, olet ollut oikean uhkan kanssa tekemisissä! Minä en tiedä miten päin olisin, jos itselle kävisi niin. Tästä aiheesta ei muuten juuri puhuttu opettajankoulutuksessakaan. Nyt kun aikaa on jo kulunut, olen tajunnut, että monet, monet, monet koulumaailman epäkohdat sivuutetaan siellä tyystin :(

    Leffa houkuttelee, kiitos kun kirjoitit siitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, sanopa muuta. Vaikka Kevin on toisaalta ihan kamala niin toisaalta.. jotain inhimillistä ja hyvin ymmärrettävää siellä on.

      Onneksi tuo uhka oli oikeasti todella hypoteettinen, mutta kyllä siinä silti joutui miettimään että entä jos se olisikin todellinen. Loppupeleissä pedaopinnoissa aika vähän käydään oikeuksia, velvollisuuksia ja toimintatapoja tällaisissa tilanteissa, siis oli sitten kyseessä uhka tai vaikka oppilaan loukkaantuminen.

      Leffaa suosittelen, hyvä on, vaikuttava, erilainen.

      Poista
  9. En voi lukea arviotasi koska aion lukea Kevinin lähiviikkoina ja mennä sitten katsomaan leffan perään, mutta halusin vain tulla sanomaan että nuo uudet kuvasi kirjapostauksissasi ovat ihania!! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos Sara! <3 Odotan mielenkiinnolla mitä tykkäät Kevinistä!

      Poista
  10. Olisko ollut loppuvuotta 2015, tai tämän vuoden alkupuolta, kun tämä elokuva tuli tv:stä. Katsoin toki, enkä muista, milloin mikään elokuva olisi viimeksi jättänyt minuun samanlaisia jälkiä. Elokuva, sen tapahtumat ovat pyörineet mielessä useita kertoja vielä kuukausia katsomisen jälkeenkin.
    Siitä lähtien myös etsin kyseistä kirjaa hyvin kuumeisesti joka paikasta, kunnes vihdoin se osui eteeni nettihuutokaupassa! Pitihän se hitto vie ostaa! Pari lukua olen ehtinyt lukemaan. En tiedä, onko teoksen lukeminen järin järkevää varsinkin nyt, kun olen raskaana. Se elokuva vain herätti niin järjettömän himon saada kirja käsiini ja nyt kun sen sain, en taida malttaa olla lukematta. Monet itkut ja muut tunteen kirjot se taitaa minusta puristaa, mutta... Tämä nyt on vain saatava kokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, Laura, että elokuva vaikutti! Kirja on elämys, mutta ei ehkä sellainen jonka haluaa kokea uudelleen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...